Vihaan 6-vuotiasta tytartani! Vihaan! Joka ikinen paiva se haukkuu, kiusaa, kaikin keinoin arsyttaa, purkaa minuun KAIKEN, sanoo vihaavansa minua ja etta olen maailman tyhmin aiti,

Minulla on monta lasta. Ja jokainen joskus pääsee äidin tai isän kanssa kahden käymään kaupassa tai mummolassa tai kylässä. Sen ei tarvitse olla mitään hemmottelua shoppaillen hänelle kaikkea mitä mieleen juolahtaa, ei, vaan ihan vain sitä että kävellään kaupassa käsi kädessä. Jutellaan ja kuuntelen mitä on tapahtunut koulussa jne. Ja välillä päivittelen että kun hän on jo niin iso ja mukava kun sen kanssa voi jo jutella kaiken laista, mitä pienten kanssa ei voi. Ja sitten voi mennä vaikka kahden saunaan sen 6v kanssa. Pienet arkiset jutut voi olla mitä se muksu nyt kaipaa. Ja kun siinä samalla selität miten tykkäät tytöstä,ja kehut sitä, voit tosiaan yllättyä!

Huomiota se kaipaa, ei muuta! Ja jos koko ajan selität että voi kun on muitakin lapsia.... höpö-höpö!

Mulla on 6 ja kaikille riittää aikaa! Ja kukaan ei saa mua haukkua enkä minäkään vastaavasti hauku heitä! Ja jokainen saa kertoa jos jokin asia mättää, mutta haukkua ei saa!

Sama pätee meillä lyömiseen ja tukistamiseen ja puremiseen jne, mitä joillakin äideillä on oikein tapana kehua että voi kun meidän pikkuinen osaa j puolustaa itseään. IHAN HIRVEETÄ minusta! Miten tuollaiseen kannustetaan!? Jokainen vanhempi katsokoon ensin itseään peiliin ja vasta sitten haukkukoon lastaan kuinka kauhee tämä on käytökseltään! Mistä muutalta ne sen mallin saa kuin meiltä vanhemmilta?

Olisko myös niin,että kun tyttö on päässyt niskan päälle-etkä sinäkään kunnioita lastasi,niin metsä vastaa kun sinne huudetaan?

Lapsi kerjää myös huomiota huonolla käytöksellä ja kierre on valmis,kun et pidä lapsestas,mikä takuulla heijastuu lapseenkin vaikka muuta väität jne

Mutta että aikuinen ihminen otsikossa " kirkuu" vihaan tytärtäni, niin ei se kovin järkevältä kuullosta!



Koitahan jaksaa tyttäresi kanssa. Luulenpa, että joskus tulet vielä olemaan hyvinkin ylpeä hänestä.

Itse olen temperamentiltani todella kiltti, herkkä, pohdiskeleva, ihan päinvastainen kuin tyttöni siis. Kaksi seuraavaa lasta ovat tässä asiassa tulleet enemmän minuun. Jo vauvoista huomasi eron niin selvästi: esikoinen - vaativat, kärsimätön, impulsiivinen, välillä yhtä hymyä ja sitten taas heti perään todella vaativaa itkua, on kehittynyt kaikissa asioissa nopeammin kuin sisaruksensa (paitsi tämä tunnepuoli...), neuvolassa ja kerhoissa, eskarissa on tyttöä aina kehuttu maasta taivaaseen. Kaksi seuraavaa taas kehitykseltään hitaampia mutta kuitenkin paljon helpompia lapsia.



Tunnen huonoa omaa tuntoa siitä miten todellakin tunnen vihaavani tätä tyttöä. Sen lisäksi että rakastan koko sydämestäni. Tyttö herättää minussa niin voimakkaita tunteita ettei kukaan ole koskaan vastaavaan pystynyt. Imee minut todellakin tyhjiin.



Ehkä kasvatusneuvolassa osattaisiin antaa vinkkejä miten minun tulisi toimia tämän tytön kanssa. Ehkä meillä ei vaan kemiat pelaa? Tämä on todella surullista, itken nytkin samalla kun kirjoitan. Lapsi on todella rakas, kaikki kaikessa, antaisin mitä tahansa jotta hän saisi hyvän elämän ja olisi onnellinen. Mutta en vaan osaa, en voi.



ap

rakastavan,kadotaan muiden lasten taakse ja lista on loputon-Toki luonteet ja tempperamentit on erilaisa,mutta pahoja lapsia ei ole vaan kyllä ne vanhemmat saa ne pilalle

Vierailija:

Itse olen temperamentiltani todella kiltti, herkkä, pohdiskeleva, ihan päinvastainen kuin tyttöni siis. Kaksi seuraavaa lasta ovat tässä asiassa tulleet enemmän minuun. Jo vauvoista huomasi eron niin selvästi: esikoinen - vaativat, kärsimätön, impulsiivinen, välillä yhtä hymyä ja sitten taas heti perään todella vaativaa itkua, on kehittynyt kaikissa asioissa nopeammin kuin sisaruksensa (paitsi tämä tunnepuoli...), neuvolassa ja kerhoissa, eskarissa on tyttöä aina kehuttu maasta taivaaseen. Kaksi seuraavaa taas kehitykseltään hitaampia mutta kuitenkin paljon helpompia lapsia.

Tunnen huonoa omaa tuntoa siitä miten todellakin tunnen vihaavani tätä tyttöä. Sen lisäksi että rakastan koko sydämestäni. Tyttö herättää minussa niin voimakkaita tunteita ettei kukaan ole koskaan vastaavaan pystynyt. Imee minut todellakin tyhjiin.

Ehkä kasvatusneuvolassa osattaisiin antaa vinkkejä miten minun tulisi toimia tämän tytön kanssa. Ehkä meillä ei vaan kemiat pelaa? Tämä on todella surullista, itken nytkin samalla kun kirjoitan. Lapsi on todella rakas, kaikki kaikessa, antaisin mitä tahansa jotta hän saisi hyvän elämän ja olisi onnellinen. Mutta en vaan osaa, en voi.

ap

Olen yrittänyt suhtautua kunnioittavasti mutta mikään, ei mikään tunnu auttavan. Tyttö on kait jotenkin emotionaalisesti päässyt selättämään minut? Hän kyllä siis periaatteessa tottelee mitä teen mutta henkisesti ajaa minut loppuun.



Se on minulle lohtu että esikoulussa tyttö pärjää hyvin ja että sentään vain minä olen se jonka kanssa elämä on hänellä mennyt tälläiseksi.



Sen olen huomannut että jonkinlainen kierre tämä on. Minulla ei vaan taidot eikä voimat enää riitä.



Tosiaan kuten kirjoitin, tänään oli sellainen tunne että olisin valmis jo antamaan lastenkotiin. Nyt kun tyttö nukkuu niin itkien kävin katsomassa. Rakastan häntä niin ja itken ja suren tätä tilannetta. Tämä on kamalaa.



Myönnettävähän se on: Minä en osaa enkä jaksa enkä yksin pysty tätä tilannetta saamaan kuntoon. Olen epäonnistunut enkä pärjää äitinä tälle tytölle. Saa nähdä osataanko kasvatusneuvolassa auttaa vai onko peli minun puoleltani menetetty.



Ehkä syy on minun luonteessani. En ehkä vaan osaa, pysty, olla sopiva vaikka kuinka yritän.



ap

En jaksa lukea viestiketjua. Mutta kyse on selvästi mustasukkaisuudesta. Meillä on ollut välillä samanlaista. Yritä saada jarjestettyä lapselle aikaa keinolla millä hyvänsä. Aluksi sekää ei tehoa, mutta vähitellen jäävuori sulaa. Tuon ikäinen kaipaa syliä ja huomiota. Tilanteen aluksi voit pyytää jotain tuttua tai palkata hoitajan joko isoimmalle tai nuoremmille, ja vähitellen muutat tilanteen niin, että sinulla on kiireetöntä ja levollista aikaa lapselle. Lapsi olettaa, että et pidä hänestä. Sinä olet aikuinen ja sinun on saatavat voimat oravanpyörän katkaisemiseen. Keskustele rauhassa ja selitä miltä sinusta tuntuu, miksi huudat ja miksi olet kiukkuinen, ja kysy lapselta miksi häntä niin kiukuttaa. Helpolla et tule pääsemään ja aikaa kuluu, mutta usko pois, kuikkupussitkin leppyvät kun saat uskomaan, että rakastat.

Hän siis, kuten kirjoitin, tottelee minua, mutta samalla halveksii. Ja mikään, rangaistukset tms, ei tähän tunnu auttavan.



Välillä, hetkittäin, tilanne laukeaa. Tyttö halaa, tulee syliin, suukottaa, pyytää anteeksi käytöstään ja sanoo ettei tarkoita sitä mitä sanoo. Katsoo hellän rakastavasti. Näiden hetkien avulla on jaksanut tähän saakka.



Mutta sitä ei kauaa kestä, ne hetket on kuitenkin harvassa ja kiukuttelu liian tiheässä.



ap

En muista koska olen tytön kanssa ollut kahdestaan ihan kunnolla. Olen antanut hänelle aikaa niin että pienemmät on siinä vierellä. Silloin kun olemme kahdestaan olleet niin hetket on olleet todella mukavia. Kesällä ehkä viimeksi. Tuntuu vaan ettei ehdi mutta jos se on siitä kiinni niin olen valmis vaikka palkkaamaan lastenhoitajan jotta niitä hetkiä tämän tytön kanssa järjestyy useammin ihan kahdestaan ja häiriöttömästi.



ap

koska sanoit olevas kiltti jne...toinen on tempperamenttinen ja vaativa-Nää pomo-lapset osaa olla hyvin oveliakin,mutta siinäpä se on,että aikuisen on vaan oltava johdonmukanen ja pistää ne rajat,ja kestää se lapsen kiukku; Mitäs sä vastaat lapselle kun hän tyhmittelee sua tai haukkuu tms?

Itselläni on myös 6-vuotias kiukkupussi-tytär ja hän käyttäytyy juuri ap:n tyttären tavoin. Kieltämättä välillä vähän potuttaa hänen käytöksensä, mutta koskaan en ole kuitenkaan ajatellut vihaavani omaa rakasta lastani sen vuoksi. Nimittäin kun ajattelee asiaa sen 6vuotiaan raivottaren näkökulmasta, häntä varmasti ahdistaa ja pelottaakin oma käytöksensä, eihän tuon ikäinen vielä osaa eritellä ja analysoida omia tunteitaan, vaan se on " suoraa toimintaa" . Onneksi osaan vielä kuitenkin olla aikuinen ja tukea häntä hänen suuressa hämmennyksessään. Toivottavasti ap:n perheestä löytyy joku aikuinen (tai isovanhempi) joka osaa käsitellä sekä omia että lapsen tunteita aikuisella tavalla.

olen lapseton...

Luin juuri edellisen kirjoituksesi. Suosittelen todellakin, että pyydät apuvoimia kotiin. Sinulla on liian paljon asioita, joista pitää selvitä. Tarvitset ehdottomasti omaa aikaa rentoutua ja ottaa vapaata kodista. Ja lapsesi tarvitsevat jonkun keksimään tekemistä ja saadakseen huomiota. Olet selvästi väsynyt ja uupunut. Tilanteen selvittämiseen kannattaa nyt uhrata aikaa ja rahaa. Kasvatusneuvolassa on ihania työntekijöitä. Siellä ei syyllistetä tai tuomita, vaan pohditaan miten saisitte ne hyvät puolet kaivettua esille itse kustakin. Et todellakaan ole ainoa tuossa tilanteessa. Kyllä meilläkin lapsi käski pari vuotta minun muuttaa muualle asumaan, mutta nyt alkaa taas sopusointu löytyä, kun vaan yritän pitää itseni hyväntuulisena ja huumoria peliin huutamisen sijaan.

Huudatko ja tiuskitko?Piiloudutko muiden lasten hoitamisen taakse?

Kiitätkö mistään ja olet positiivinen lasta kohtaan?Ois tosiaan super-Nannyllä töitä

Kun 6v tymittelee ja haukkuu niin sanon että noin et sano omalle äidillesi. Lapsen on kunnioitettava omaa äitinään ja toteltava. Tästä seuraa yleensä vaan lällättelyjä ja kiukkua ainakin jonkin ajan päästä jos ei heti. Sanon että jos toi ei lopu niin tulee rangaistus. Ja lapsi alkaa itkeä vollottaa dramaattisesti " äiti on julma, äiti rankaisee minua, byääää, minulla on maailman kamalin äiti" . Sanon että ei olisi tarvinnut rankaista jos olisit totellut. Äiti rakastaa sinua mutta sinun vuoksesi minun näin tehtävä. Ollaan käyty tästä paljonkin keskusteluja. " Typerä äiti, äiti joka saa minut surulliseksi, äiti joka ei osaa mitään" . Ja nälvintä ja kiukku jatkuu ja jatkuu... Minä kiellän ja hän ehkä lopettaa sen joksikin aikaa. Saa rangaistuksen, murjottaa, itkee, ja näen että on kurja olla. Lohdutan ja hän sanoo että minä olen liian ankara ja julma. Minä taas selitän että jos hän käyttäytyisi kunnolla niin minun ei tarvitsisi olla ankara jne.



KIERREhän tämä on. Kierre.



Olen tosiaan yrittänyt olla kärsivällinen, sylitellä, selittää rauhallisesti ja kieltää johdonmukaisesti mutta napakasti. Olen yrittänyt.



Tänään meni minultakin tosiaan jo hermo. Yhtä huutoa oli. Minä huusin tytölle ja lopulta olin kuin en olisi koko tyttöä nähnytkään. Tuntui että sillä hetkellä ymmärsin niitä äitejä jotka vahingoittavat lastaaan. Itse en ole fyysisesti koskaan kajonnut. En vaan kestänyt enää. Olin kuin en olisi kuullut enkä nähnyt. Olin niin raivoissani.



Tätä on kestänyt jo niin pitkään. En vaan enää jaksaisi. Vauvakin valvottaa vielä. Vauva ja 3v ovat tosiaan, kuten kirjoitin, hyvin helppoja luonteeltaan, rauhallisia ja tyytyväisiä, eivät ole vaativia kuten esikoinen on aina ollut mutta tilanne on nyt kärjistynyt, on tullut tämä KIERRE. Kaikki ehkä paheni niillä kieppeillä kun kuopus syntyi ja esikoinen meni eskariin.



ap

Ensin sanon rauhallisesti. Selitän ja pyydän. Sitten selitän uudestaan ja sanon että sinun on pakko lopettaa, jos et lopeta kun sanon nätisti niin sitten minun on sanottava kiukkuisemmin ja se ei ole kivaa. Kerron mikä rangaistus seuraa jos lapsi jatkaa. Ja sitten kun jatkaa niin minä huudan ja annan rangaistuksen. Ja lapsi märisee ja kiukuttelee ja märisee ja kiukuttelee.



ap

itse olet etkä voi sitä hyväksyä. Tai sitten hän on juuri samanlainen kuin itse olet ollut lapsena eikä sitä ole hyväksytty. Oli miten tahansa, sinä olet se AIKUINEN, vahva peruskalliio, tuki ja turva, ja lapsen on voitava luottaa siihe, että sinuun hän voi turvat tuli mitä tahansa, sinä rakastat häntä olipa hän millainen hyvänsä. SInun velvollisuutesi on kertoa tämä lapsellesi, voit huomata miten se jo helpottaa ja selkiyttää tilannetta. Tiedän, sillä olen itse ollut samassa jamassa.

ja isäänsä tyttö tottelee. Vaikuttaa isän kiellon jälkeen yleensä ihan hyväntuuliselta ja iloiselta ja isä nauraa ja hymyilee takaisin.



Itse jotenkin luonnostani ensin selitän ja pyydän kauniisti. Onko tämä teistä virhe? En oikein edes osaa suuttua silmittömästi hetipaikalla niin että oikeasti vihaisesti heti huutaisin kuten lasten isä. Pitäisikö opetella sellaista?



No. Ehkä tosiaan siellä kasvatusneuvolassa antavat vinkkejä... jos ovat sitä mieltä että olen edes kelvollinen äidiksi.



ap

Kiitos vielä kaikille ja tulen huomenna vielä lukemaan mitä olette tähän ketjuun vielä kirjoittaneet. Muutenkin varmaan luen koko ketjun vielä läpi ajatuksen kanssa.



ap