Lue keskustelun säännöt.
miksi elää enään
18.10.2018 |
olen päälle parikymppinen ihmissielu joka on hakoteillä.en löydä enään elämästä mitään ns elämisen arvoista.olen peliriippuvainen,työtön,ja liian kylmä ja tunteeton löytämään kumppania.
lapsuuteni oli kamala. isä alkoholisti ja äiti piiloalkoholisti joka kävi töissä ja esitti elävänsä tavallista elämää.todellisuudessa joivat keskellä kouluviikkoa ja monet kerrat peloissani olin peiton alla ja kuulin riitoja ja lyömisen ja tappelun ääniä.musiikki soi aivan täysillä niin että ikkunat helisivät ja kun tuli aika että asunnolta lähdettiin paikalliseen.niin minulle heitettiin roiskeläppä huoneeseen ja se oli kokopäivän ainut ateria.
jos kävi tekemässä itselleen leivän niin tuli järkyttävää huutoa siitä kuinka tyhjennän koko jääkaapin.välillä humalaiset ihmiset tulivat huoneeseeni ja huutelivat ja etsivät minua kun olin vaatekaapissa piilossa.jouduin pitkän harkinnan jälkeen muuttamaan 16-vuotiaana oman asuntoon ja ajattelin että nyt voin elää sitä ''normaalia elämää'' mutta eihän se niin mennyt.
elin vuosia köyhyydessä ja aloin pelaamaan.luulen että se alkoi siitä kun ei lapsena koskaan saanut mitään niin toivoi saavansa enemmän aikuisena.kämpät lähti alta ja sähköt katkesivat ja en tiennyt minne mennä koska kotiin takasin muuttaminen ei ollut vaihtoehto.jatkuva töiden etsiminen,koulukiusaaminen,vanhempani,oma itseni saivat minussa aikaan vaikean masennuksen.
ja nyt olen tietysti pelannut kaikki rahani,myös vuokran,olen kotona toivottomana ja yksin.usein syytän itseäni kaikesta.en vain ymmärrä mitä minä olen tehnyt elämässä väärin että koko elämä on ollut yksi helvetti.olen nykyään niin tunteeton että en välitä vaikka rahat pankkitilille tulisi sillä että myisin itseäni.olen kokenut kaiken paskan mitä ihminen voi kokea elämässään.
en vain jaksa enää.olen yrittänyt hakea apua monesti mutta kukaan ei auta ja ammattilaisista ei ole apua.ystäviäni ei kiinnosta asiani.kunhan vain omat asiat on hyvin niin se riittää.suku ei ole minuun yhteydessä enkä minä heihin.haluaisin vain kuolla jo pois.en halua kuulla mitään siitä kuinka olen vielä nuori ja kuinka vaakakuppi menee elämässä aina jossain vaiheessa tasan koska en enään usko semmoiseen..kiitos kun sain avautua.
Kommentit (12)
niinhän sitä sanotaan joo.en usko että tilanneta auttaisi edes diakonia koska laskuja on niin paljon.vuokria sun muita menoja.sossu ei auta.olen käynyt sielläkin. en vain jaksa enään yrittää.olen niin monta kertaa raatanut elämän eteen ja noussut pohjalta.elänyt viikon hyvää elämää ja taas olen joutunut pohjalle.ei tästä vain tule mitään.toivoisin vain saavani vaikka jonkun sairastavan lapsen syövän itselleni koska hän luultavammin eläisi sen elämän paremmin kuin minä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivon että jaksaisit vielä. Tiedän kyllä miten mustalta elämä voi tuntua. Itse elänyt myös helvetillisen lapsuuden, sairastunut vakavaan masennukseen, josta en usko ikinä parantuvani. Myös kuoleman ajatuksia. Voimia sinulle!❤
kiitos vastauksista ja toivo,sitä tarvitaan
Vierailija kirjoitti:
olen päälle parikymppinen ihmissielu joka on hakoteillä.en löydä enään elämästä mitään ns elämisen arvoista.olen peliriippuvainen,työtön,ja liian kylmä ja tunteeton löytämään kumppania.
lapsuuteni oli kamala. isä alkoholisti ja äiti piiloalkoholisti joka kävi töissä ja esitti elävänsä tavallista elämää.todellisuudessa joivat keskellä kouluviikkoa ja monet kerrat peloissani olin peiton alla ja kuulin riitoja ja lyömisen ja tappelun ääniä.musiikki soi aivan täysillä niin että ikkunat helisivät ja kun tuli aika että asunnolta lähdettiin paikalliseen.niin minulle heitettiin roiskeläppä huoneeseen ja se oli kokopäivän ainut ateria.
jos kävi tekemässä itselleen leivän niin tuli järkyttävää huutoa siitä kuinka tyhjennän koko jääkaapin.välillä humalaiset ihmiset tulivat huoneeseeni ja huutelivat ja etsivät minua kun olin vaatekaapissa piilossa.jouduin pitkän harkinnan jälkeen muuttamaan 16-vuotiaana oman asuntoon ja ajattelin että nyt voin elää sitä ''normaalia elämää'' mutta eihän se niin mennyt.
elin vuosia köyhyydessä ja aloin pelaamaan.luulen että se alkoi siitä kun ei lapsena koskaan saanut mitään niin toivoi saavansa enemmän aikuisena.kämpät lähti alta ja sähköt katkesivat ja en tiennyt minne mennä koska kotiin takasin muuttaminen ei ollut vaihtoehto.jatkuva töiden etsiminen,koulukiusaaminen,vanhempani,oma itseni saivat minussa aikaan vaikean masennuksen.
ja nyt olen tietysti pelannut kaikki rahani,myös vuokran,olen kotona toivottomana ja yksin.usein syytän itseäni kaikesta.en vain ymmärrä mitä minä olen tehnyt elämässä väärin että koko elämä on ollut yksi helvetti.olen nykyään niin tunteeton että en välitä vaikka rahat pankkitilille tulisi sillä että myisin itseäni.olen kokenut kaiken paskan mitä ihminen voi kokea elämässään.
en vain jaksa enää.olen yrittänyt hakea apua monesti mutta kukaan ei auta ja ammattilaisista ei ole apua.ystäviäni ei kiinnosta asiani.kunhan vain omat asiat on hyvin niin se riittää.suku ei ole minuun yhteydessä enkä minä heihin.haluaisin vain kuolla jo pois.en halua kuulla mitään siitä kuinka olen vielä nuori ja kuinka vaakakuppi menee elämässä aina jossain vaiheessa tasan koska en enään usko semmoiseen..kiitos kun sain avautua.
On sulla toivoa, kunhan muutat ajattelutapaasi. Ihan ensiksi listaat konkreettisia toimenpiteitä jolla saat elämäsi kuntoon ja sitten alat toteuttaa niitä pikkuhiljaa.
Ihan ensiksi ota yhteyttä vaikka Mielenterveysseuran kriisikeskukseen jossa voi käydä purkamassa ajatuksiaan muutaman kerran, tästä ei tule merkintää Kantaan tms.
Kuten sanoit, olet vielä nuori ja nuorella on aina toivoa kunhan se sisäinen halu parantaa omaa asemaansa jalostuu teoiksi.Peliveloista on selvitty ennenkin. Eik veetutukseen kuole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
niinhän sitä sanotaan joo.en usko että tilanneta auttaisi edes diakonia koska laskuja on niin paljon.vuokria sun muita menoja.sossu ei auta.olen käynyt sielläkin. en vain jaksa enään yrittää.olen niin monta kertaa raatanut elämän eteen ja noussut pohjalta.elänyt viikon hyvää elämää ja taas olen joutunut pohjalle.ei tästä vain tule mitään.toivoisin vain saavani vaikka jonkun sairastavan lapsen syövän itselleni koska hän luultavammin eläisi sen elämän paremmin kuin minä
Velkaneuvojalle mars. ja sitten mietit missä tilanteessa putoat aina uudelleen pohjalle ja jatkossa pyrit välttämään joutumista sellaiseen tilanteeseen. Mitä se raataminen tässä yhteydessä tarkoittaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anteeksi typerä kysymykseni, mutta onko niin, että peliriippuvainen ei voi mitenkään estää lisävelkaantumistaan nykymaailmassa? Esim. edunvalvontaan tai luottokortit katki ja tili kaverin haltuun, antaa sulle sieltä käyttörahan käteisenä?
Kun ajattelen vain, että tuo kohta on ydinongelma, jos velkojen lisääntymistä ei pysty pysäyttämään. Olemassaolevien kanssa nyt on lopulta pieni huoli - joko maksaa takaisin jos pystyy tai sitten ei.
Pystyisitkö huijaamaan itseäsi vaikkapa pelaamaan pelkkää pasianssia? Jos elämä on monella tapaa solmussa, niin jostain on vain aloitettava. Nyt ei varmasti tunnu siltä, että on mitään menetettävää. Mutta toisaalta, asian voi ajatella niinkin päin, että yhtä hyvin voi sitten lähteä kokeilemaan sellaistakin, mihin ei usko.
- Lopetat pelaamisen
- Hankit työpaikan
- Alat harrastamaan jotain järkevämpää, vaikka se olisi vain kävelyä luonnossa tai kirjojen lukemista
Ei helppoja juttuja, mutta jokainen matka alkaa ensimmäisellä askeleella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MOI,
Mulla oli samanlainen lapsuus ja nuoruus, mutsi ryyppäs, tappeli faijan kanssa, poliisit ovella, joille valehtelin jo 12 -vuotiaana että asiat on täysin kontrollissa... Kellekään en valittanut, koska ei ollut ketään, joka olisi auttanut.
Olen nyt 50. Elämäni on mennyt hukkaan, koska en löytänyt ajoissa apua. Itsesyytökset ovat nykyään sitä luokkaa, että kirjoitin jo hautajaispuheeni.
Fakta on se, että jos apua ei hae ja saa ajoissa, mahdollisuus hyvään elämään pienenee ja lopulta niitä mahiksia ei enää ole.
Mitä sä olet ap raatanut? Et puhu mitään opiskelusta etkä työn tekemisestä. Olet maannut kotona ja pelannut, ei se ole raatamista. Ja nyt odotat että joku tulee ja maksaa sun velat ja pelastaa sut. Ei se niin mene.
Raskaalta kuulostaa ja ei varmaan lohduta kun sanon et aina on toivoa, mut sanon silti koska nii se on, vaikkei siltä tuntuisi.
Ehdotan et varaat ajan diakonille, siitä oman kunnan ev.lut seurakunnasta, sieltä saa kuuntelijan ja myös taloudellista tukea on mahdollista saada. Eikä tarvitse kuulua kirkkoon, uskoa Jumalaan tai puhuu sellasista asioista ellei itse halua.
Lähtökohdat voi olla tosi huonot ja tuntuu mahdottomalta selvitä, mutta tulevaisuutta ei voi tietää, toivoo on aina. Kävin itekin aivan pohjalla suunnilleen saman ikäisenä (päihde- ja mielenterveysongelmia, vaikea lapsuus), mutta nii vaa meni et selvisin vaikken sillon ees itse siihe jaksanut uskoa. Apuu kannattaa kyllä hakea.
Voimia ja siunausta!