Mitä ihmiset eivät kerro raskaudesta?

Sen, että koko raskaus voi inhottaa ja tuntua vieraalta. 

Loppuraskaudessa minua yllätti se tunne kun joku tökkisi sukkapuikolla haarojen väliin. Kävin äkkiä läpi tietämäni äidit ja kyselin mitä tämä on :D enkä tainnut saada selvää vastausta siihen muuten kuin "tiedän tunteen". Ekassa raskaudessa oli kans huonoa oloa pitkin päivää ja tässä toisessa ei yhtään etovaa oloa.

Sekin jätetään kertomatta, että odottajille toivotetaan onnea juuri siksi, että sitä he totisesti tulevat tarvitsemaan. Seuraavat 20 vuotta.

Minusta ei tuntunut inhottavalta ja vieraalta vaan oli ihana alkaa tuntea pieniä vauvan potkuja ja silitellä miehen kanssa vatsaa ja tunnustella vauvan potkuja. Olen muutenkin sinut kehoni kanssa ja raskaus ei omalla kohdalla pilannut kroppaani tms. mitä pelkäsin, ei tullut raskausarpia tai muuta.

Yllätyksenä tuli oikeastaan alkuraskauden vähäoireisuus, mutta myöhemmin toisaalta kuinka tuskallisen hirveältä rintojen polttelu tuntui.

Myöhemmässä vaiheessa myös väsymys ja nopeampi hengästyminen esim. postaita kiivetessä tuli vähän yllätyksenä vaikka olin siitä kuullut. Toisessa raskaudessa tein fyysistä työtä, joten olin usein aivan puhki enkä kyennyt melkein mihinkään kuin palautumiseen töiden jälkeen. Myös säryt ja kolotukset olivat aika rasittavia toista odottaessa kun esikoista piti kuitenkin olla vielä koko ajan nostellessa.

Yksi yllätys oli tosiaan tunneherkkyys. Tirskahdin itkuun jo pienimmästäkin huolesta ja ärtymyksen hallinta oli myös vaikeampaa, joskus tosiaan siis v*tutti ihan täysillä mitättömätkin asiat. Ja onnen hetkistäkin olin heti pillittämässä.

Myös aivan loppuraskauden turvotus oli hermoja raastavaa jossain rv 35 eteenpäin varsinkin kun molemmat lapset kelluivat pää pystyssä pitkään ja kiinnittyivät aivan lopussa. Ne pienet potkut eivät enää tuntuneet lopussa pelkältä siunaukselta, että siellä se osoittaa "elonmerkkejä" vaan tosissaan oli aika kärsimätön olo, että pääsispä jo synnyttämään tän ulos :D

Mitähän muuta, no navan kääntyminen nurin oli yllätys kun ei omalla äidillä sitä ollut. Ei onneksi tullut vatsalihasten erkaumaa mistä se kuulemma voisi kertoa, mutta oli kyllä hauskan näköinen nappi... ja se myös kuinka tukalalta mitkään farkut tuntui, vaikka olinkin hommannut raskausajan vaatteita niin jos nyt ei ollut aivan pakko niin verkkareissa ja legginseissä mentiin :)

Nin ja se kuinka oikeasti loppuraskaudessa tuli se "hehku" ja monet sitä ihailikin. Tylsänä kiittelin vaan, että joo, onhan tuota vertakin litrakaupalla normaalia enemmän, että kyllähän se elävöittää.. :)

Sinulle toitotetaan koko ajan, ettei raskaus ole sairaus, mutta kukaan ei ymmärrä, että se voi olla paljon pahempaa.

Esim juuri pahoinvointi. Kuka vaan terve ihminen jaksaa olla 5 vrk mahataudissa, mutta kokeile kärsiä mahataudissa 3kk. Ja siihen joku kehtaa sanoa, että normaalia, töihin vain. Mahatautikin on normaalia, mutta ei kukaan silloin töihin patista.

Itselleni tuli yllätyksenä kuinka vihamielisesti ja vähätellen raskauden vaivoihin suhtaudutaan.

Minulle tulee aina av:ssa yllätyksenä kuinka vihamielisesti toisten positiivisiin kokemuksiin suhtaudutaan. En tuolla tarinoinnillani väitä, että kenenkään muun raskaus menisi yhtään samoin, mutta kerroin nyt kuitenkin mikä tuli yllätyksenä. :( Harmittaa, ettei mihinkään raskaus- tai synnytysketjuun taida olla tervetullut jos on jotain positiivista sanottavaa omista kokemuksista. Onhan raskaus monille täyttä h*lvettiä, minulle ne nyt vaan oli lähinnä yllättävän positiivisia. - tuo 4

Jokainen raskaus kai on erilainen ja jokainen kokee sen omalla tavallaan.

Mitäpä siitä osaa kenellekään kertoa muuta kuin ihan yleisluonteista. Jos joku kysyy oliko sinulla näin ja noin niin sitten voi tietysti verrata kokemuksia.

Minulle itselleni ensimmäinen raskaus oli todella helppo. Pahoinvointia tasan yhden kerran. Ei minkäänlaisia vaivoja  ja kunto loistava alusta loppuun. Hiukset voi todella hyvin! Kasvoivat paljon ja tuuheutuivat, se oli merkillepantavaa.

Toisella kerralla pahoinvointi kuusi ensimmäistä kuukautta, saa sanoa koko ajan etova olo. Olin kuitenkin työssä. Ennenaikaiset supistukset alkoivat 23 viikolla ja määrättiin sairauslomalle. Kohdunkaula lyhentynyt selvästi mutta kiinni.  Molemmat synnytykset nopeita.

Raskaudesta noin yleisesti voin sanoa sen, että se iso maha inhotti todella. Inhottaa edelleen kun näen naisia raskaana. Siinä on jotain hyvin groteskia. Ihme kyllä eläimet ei tuota samaa inhon tunnetta, kissaakin oli kiva silitellä kun tunsi miten poikaset liikkui siellä sisällä! En näe naisen raskaudessa mitään kaunista.

Kun aloin odottaa meidän kolmatta ja viimeistä lasta, olin kyllä onnellinen kun plussa testiin pian pärähti. Mutta. Minun kokemukset raskauksista oli olleet sellaisia, että ensin sattuu alavatsaan niin että pelkää keskenmenoa 24/7. Sitten tuli niin älytön väsymys, että päivät meni sumussa ja nukahdin heti kun annoin itselleni siihen luvan. Samalla kuvotti lähes koko ajan kun olin hereillä, mutta en oksentanut kertaakaan. Tämä aika oli vielä sitä, kun oli oltava töissä. 

Sitten alkoi viiltävät kivut, harkkasupistukset, hengästyminen ja se, että reippaasti liikkumisesta tuli mahdotonta. Itkin kateudesta (siis oikeasti itkin) kun toiset pystyi liikkumaan ja urheilemaan ja jotenkin olemaan oikealla tavalla raskaana, ja minä en. Kurja fyysinen olo sai myös mielen matalaksi. En osannut nauttia olostani, mutta onneksi en hirveästi pelännyt synnytystä tai että lapsella ei olisi kaikki hyvin. Olin kai niin keskittynyt omaan napaani ja päivästä toiseen selviytymiseen. 

Synnytykset kuitenkin meni nopeasti ja hyvin, ja toivuin niistä nopeasti ja hyvin. Imetykset oli onnistuneet molemmilla kerroilla ja vauvat olivat terveitä (mitä nyt toinen valvotti aika kauan mutta olin jo toipunut siitä kun tulin viimeisen kerran raskaaksi). 

Kolmas raskaus: olin väsynyt, mutta en paljoa. Sattui sinne tänne, mutta ei liikaa eikä lamauttavasti. Nukuin hyvin, sain syötyä terveellisesti. Sain liikuttua, olin energinen ja jaksoin loppuun asti vaikka ja mitä. Sain kehuja siitä, että näytän hehkuvan (en saanut mitään kehuja kahdella ekalla kerralla). Synnytys meni taas nopeasti ja hyvin, toivuin hyvin, imetys alkoi sujua heti ja vauva ei valvottanut niin että olisin ollut koomassa niin kuin keskimmäisen aikana. Oli vähän sellainen että mitä hittoa? - olo, kun tajusin että voin hyvin vaikka olen raskaana.