Hiusmallisi ja miksi juuri se?
Eli, miten pidät hiuksiasi? Mille pituudelle ja miksi?
Kommentit (33)
Polkka, etummaiset hiukset yltävät hieman leuan alapuolelle, takaa niskan yläreunaan, otsatukka kulmakarvoihin asti. Tukka on luonnonkihara. Tämä malli vaan pukee mua parhaiten. Jos se on vähänkin pidempi, ei tukka jaksa kihartua.
Polkka. Perusleikkaus kampaajalla kerran kahdessa vuodessa, muina aikoina leikkaan itse. Hiukset olkapäille.
Mulla on sivujakauksella oleva long bob vähän hartioiden alapuolella ja siinä vino poskille ulottuva otsis. Koska tämmöinen on sitä, mistä tykkään.
Pitkä polkka, ollut jo vuosia. "Kasvatan pitkäksi", mitä ei koskaan tapahdu. Latvoissa hapsottaa aina kymmenen senttiä karmeaa tukkaa, mutta kun haaveena on silti pitkä tukka. Nyt oon kasvattanut omaa väriä takaisin, jos se ei kasvakaan siksi, kun vaalennus kuluttaa liikaa luonnonkiharaa tukkaa. Toivossa on hyvä elää...
Pitkät, suunnilleen lapojen alapuolelle ylettävät hiukset. Minusta nämä on helpot. Voi pitää kiinni tai auki tai pyöräyttää nutturalle. Ei tartte ravata kampaajalla jatkuvasti eikä aamulla kulu aikaa niiden laittamiseen. Joskus minulla on ollut lyhytkin tukka ja hermo meni aamuisin kun se taipuisana oli aina pystyssä vaikka minnepäin.
Vierailija kirjoitti:
Long bob, kasvatan pitkiksi.
Minullakin on long bob, se oli aiemmin short bob, mutta en ole viitsinyt käydä kampaajalla. Pitäisikin muistaa kysäistä työkavereilta, näytänkö jo liiaksi kassi-Almalta vai vieläkö voi luistaa kampaamokäynnistä hiukan.
2mm siili, pidemmät hiukset ovat turvallisuusriski ammatissani.
Ei paljon valinnanvaraa:
Kaulamittainen tai korkeintaan olkapäitä hipova, ei yhtään pidempi eikä toisaalta lyhyempikään. Koska hiuslaatu on niin lapsimaisen pehmeä, hento, vetelä ja ryhditön sekä suora. Näyttää mattaiselta, huonolta ja likaiselta, vaikka on puhdas ja kaiken järjen mukaan hyväkuntoinenkin, kun en värjää koskaan enkä muotoile kuumalla. Myös rasvainen iho, kasvojenmuoto, kaulan ja kallon lyhyys rajoittavat.
Tällaisena puolipitkänä vihaan hiuksiani vähiten ja saan niistä muotoiluaineilla ja vääntämisellä mahdollisesti jopa normaalin näköiset.
Rastat osaksi koska pidän viikinkisoturityylistä.
Pitkät. Hiukseni kasvavat niin nopeaa vauhtia, että minkäänlaisen lyhyen kampauksen pitäminen kävisi kohtuuttoman kalliiksi, sillä hiuksia pitäisi leikkauttaa vähintään kolmen viikon välein. Lisäksi pitkät hiukset sopivat minulle, ja minulla on kauniit ja vahvat hiukset. Ovathan ne aika raskaat, mutta tämä on minulle paras ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Long bob, kasvatan pitkiksi.
Minullakin on long bob, se oli aiemmin short bob, mutta en ole viitsinyt käydä kampaajalla. Pitäisikin muistaa kysäistä työkavereilta, näytänkö jo liiaksi kassi-Almalta vai vieläkö voi luistaa kampaamokäynnistä hiukan.
Etkö sä itse näe?
Selkään asti pitkät luonnonkiharat. Yleensä kiinni, koska pörhöttävät muuten kaikkialle.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sivujakauksella oleva long bob vähän hartioiden alapuolella ja siinä vino poskille ulottuva otsis. Koska tämmöinen on sitä, mistä tykkään.
Eikö hartioiden alapuolelle ylettyvä tukka ole jo pitkä?
Lyhyt ja luonnonkihara. Pisimmät hiukset päälaella ja otsalla n.15cm suorana, kihara vetää lyhyemmäksi ja takaa lyhyt. Ei värjäystä, vain luonnollinen likaisenvaalea. Siksi, koska liikun paljon ja pesun jälkeen vain sormin voi vetää hiukset kuosiin teelusikallisella kinkyhair ja luottokampaajani ei koskaan petä hiusmallin leikkaamisessa. Aina näyttää hyvälle. Aikaisempaan pitkään ja vaikeaan kiharapilveen en enää vaihtaisi.
Ylipitkät koska en ole jaksanu käydä kampaajalla. Alkavat olla jo puoleen väliin selkää ja hiusten kuivuminen kestää ikuisuuden. Mun hiusten pituus vaihtelee aika paljon, koska sillon kun käyn kampaajallla leikkautan helposti puolet pituudesta pois ja sitten taas laiskuuttani annan niinden vaan kasvaa..
Kasvaa niin pitkäksi kuin kasvaa ja kerta pariin vuoteen latvojen tasaaminen. Viihdyn parhaiten näin.
Vierailija kirjoitti:
Eli, miten pidät hiuksiasi? Mille pituudelle ja miksi?
Kalju.
En sentään sheivaa mutta ajelen sähköleikkurilla pari kertaa viikossa lyhyeksi/pois.
Miksikö?
Koska päälaella hiukset ovat harvenneet sen verran että hiusten pitäminen näyttäisi spedeltä. (no, ihan niin paljoa ne eivät ole harventuneet että kirjaimellisesti Spedeltä mutta you got the point..)
Niin ja kyllä. Olen mies. 42 vuotta.
Naisella ihailen suuresti pitkiä hiuksia, vaikkei tietenkään nätit lyet hiuksetkaan minkäänlainen este tai turn-off ole, jos "paketti" muuten kunnossa.
Kouvolatukka! Tietty punaisena, koska voimaantuminen!
Pitkä polkka otsatukalla. En käy kampaajalla, vaan leikkaan ja värjään itse. Tämän pituinen sopii minulle ja otsis on oltava pitkien kasvojen takia. Hoitotuotteita ja väriä kuluu vähemmän kuin pitkiin. Hiukset saa kuitenkin kiinni. Luonnonlaineikkuuden saa paremmin esille muotoillessa, kuin pitkistä. Lyhyttä hiusmallia en ole ikinä harkinnutkaan, ei ole minua ja silloin olisi pakko rampata kampaajalla.
Long bob, kasvatan pitkiksi.