Mitä mieltä olet psykiatrialla työskentelevästä jolla on itsellä mielenterveysongelmia?

Eivät kuulu työelämään.

Sote-alalla se tuntuu olevan melkein enemmän sääntö kuin poikkeus, että pöpejä riittää... Itsekin tunnen henk kohtaisesti muutaman, pahin on ehkä akuuttiosastolla työskentelevä psykiatrinen sairaanhoitaja, jolla ei varmastikaan ole kaikki muumit laaksossa... Suorastaan karmivaa ajatella häntä työssään! 

Hyvä, että on omakohtaista kokemusta.

En ihmeempiä. Kunhan homma on sillä tavalla hallussa ettei se haittaa potilasturvallisuutta. Mt-ongelmat ovat hyvin yleisiä ja kirjo on valtava. Jos niistä jotenkin nykymaailmassa järkyttyisi, menisi kyllä kaikki energia asian kauhisteluun.

No mielenterveysongelmiahan voi tulla kelle tahansa missä tahansa vaiheessa elämää, tai no, todennäkösemmin tietenkin sillon kun jotain on tapahtunut. :D Että ei se mun mielestä tarkota sitä ettäkö pitäis esim ottaa loparit saman tien.

Mut vaikka jos joku peittelee tai koittaa kieltää ittensä tms ja sit ottaa ammatiks sellasen et saa oikee purkaa omii sisimpiään heikkoihin ja saa siit jtn vallantunnetta nii pidän aika moraalittomana tyyppinä ja myöskin aika huonona... 

Siis jos vaikka nyt joku on esim masentunu jos vaikka eroaa puolisosta, nii ei se tee mun mielestä huonompaa ammattilaista.

Tietty jos kauppaa omia palvelujaan silleen et joo, tuloksia tulee varmasti!! ja ite tyylii mielenterveysongelmainen viimiset 40 vuotta nii ei ehk erityisen luotettava oo kyl :DDD

Persoonallisuushäiriö on enemmän sääntö kuin poikkeus tuolla alalla työskentelevillä.

No, mulle on yksi psykiatrinen sairaanhoitaja sanonut, että kyllä kaikilla on joku syy, miksi tälle alalle hakeutuu. Viittasi siis siihen, että on jotain henkilökohtaisia ongelmia, mistä syystä on alasta kiinnostunut. Minusta se on ihan ok, jos ei nyt mistään työtä haittaavasta psykoosista ole kyse. Jos on itsellä omakohtaista kokemusta vaikkapa masennuksesta, osaa auttaa muita samasta vaivasta kärsiviä paremmin.

Voe pässi! Tämähän on ajat sitten tutkittu juttu. Alalle hakeutuvat ongelmaiset jotka hakevat ratkaisua. Ei se estä ammatissa toimimista.

Eikös se stereotypia ole niin, että psykologiasta kiinnostuvat tyypillisesti ne, joilla itsellä viiraa päästä. Ehkä psykiatrian puolella on vähän sama juttu?

Joku on sanonut, että ne lähtevät lukemaan psykologiaa joilla itsellään on ongelmia. Voi hyvinkin pitää paikkansa.

Pystyy tarjoamaan oivaa vertaistukea

Vierailija kirjoitti:

Voe pässi! Tämähän on ajat sitten tutkittu juttu. Alalle hakeutuvat ongelmaiset jotka hakevat ratkaisua. Ei se estä ammatissa toimimista.

Tämä estää ammatissa toimimisen. Miksi heitä ei testata ja valvota?

Jos aloittaja on nuorisopsykiatriaan erikoistunut niin hän ei ole työkykyinen.

Tiettyjä sairauksia on olemassa jotka ovat este työnteolle.

Vierailija kirjoitti:

Voe pässi! Tämähän on ajat sitten tutkittu juttu. Alalle hakeutuvat ongelmaiset jotka hakevat ratkaisua. Ei se estä ammatissa toimimista.

Voi vastata myös asiallisesti, urpo.

Vierailija kirjoitti:

Eikös se stereotypia ole niin, että psykologiasta kiinnostuvat tyypillisesti ne, joilla itsellä viiraa päästä. Ehkä psykiatrian puolella on vähän sama juttu?

Tästä on myös tutkimusta. Alalle hakeutuu paljon itse ongelmaisia, ja siten aiheesta kiinnostuneita. Lääkikeseen ei ole lainkaan soveltuvuuskokeita - tervetuloa sadistit.

Vierailija kirjoitti:

No, mulle on yksi psykiatrinen sairaanhoitaja sanonut, että kyllä kaikilla on joku syy, miksi tälle alalle hakeutuu. Viittasi siis siihen, että on jotain henkilökohtaisia ongelmia, mistä syystä on alasta kiinnostunut. Minusta se on ihan ok, jos ei nyt mistään työtä haittaavasta psykoosista ole kyse. Jos on itsellä omakohtaista kokemusta vaikkapa masennuksesta, osaa auttaa muita samasta vaivasta kärsiviä paremmin.

Varmaan just tästä syystä en haluisi hoitoalalle, koska saattaisin nollata jonkun halun toteuttaa jotain tärkeetä elämässään. Näin kävi mulla, mielenterveyshoidoissa. Vieraannuin lisää kaikesta mikä oli ulkopuolella sen sijaan, että olisin oppinut huolehtimaan paremmin elämästäni.