Onko ok olla ns. "uraisä"?

Tuo riippuu monesta asiasta.

Jos työpaikka ei jousta, on niin hyvä ettei vastaavaa muualta löydy ja isyysloma on mahdoton, niin ei kai ole pakko.

Mutta jos käytetään hyvää työpaikkaa vain tekosyynä vetäytyä vastuusta, kun on helpompi tehdä pitkää työpäivää kuin hoitaa itkevää ja paskovaa vauvaa, niin onpa raukkis mies.

Lapsen on hyvä olla kotihoidossa silloin kun se on ihan pieni. Kyllä sinne päiväkotiin ehtii myöhemminkin :) Mun mielestä miehen on paljon parempi olla kotona hoitamassa lasta kuin työpaikalla juoksemassa uusien titteleiden ja palkankorotusten perässä. Niitä ehtii haalia myöhemminkin kun lapset ovat jo isoja.

Jos on vaimolle ok että lapset on hänen harteillaan niin anna mennä, muuten ei

En jaksanut lukea koko sepustusta, enkä ymmärrä miksi tämän täytyisi koskea vain isiä? Onko tämä joku käänteinen aloitus, jossa haetaan oikeutusta uraäitiydelle, vai mistä on kysymys. Minun vastaus on sukupuolineutraali.

Mun mielestä on epäreilua lasta kohtaan hankkia lapsia, joista ei ole valmis pitämään huolta ja jolle ei ole valmis antamaan aikaansa. Lapsen suurin tarve on saada rakkautta ja huomiota vanhemmiltaan. Jos tämä onnistuu uran luomisen ohessa, fine! Esim monet vanhemmat osaavat tehdä järjestelyjä, joiden myötä tämä onnistuu hyvin.

Jos on itsestäänselvyys kaiken aikaa, ettei tämä onnistu/tähän ole kiinnostusta, on mun mielestä väärin hankkia lapsia.

Perhekeskeisyys on vähenemään päin, ihmiset ovat itsekkäämpiä kuin koskaan, mutta eipä tämä taida näkyä onnellisuuden määrässä. Minäminäminä-ajattelu on valloillaan. Usein siitä kärsivät vain lapset.

Ihan miten perheet itse sopivat. Muille asia ei kuulu

Miehen kannattaa tehdä lapset kun työura on luotu. Arvomaailma on vähän aikuisempana ehtinyt muuttua minäkeskeisestä perhekeskeisemmäksi ja iltaan venyvien töiden sijaan on enemmän aikaa ja rahaa perheelle.

Miksi niitä lapsia pitää tehdä, jos niiden kanssa ei haluta olla? Sinkkuna voi tehdä 12h vuoroja ihan kuten haluaa, mutta kyllä lapsen parhaaksi on se, että mies vetäytyy työelämästä ja keskittyy vain isyyteen. Johan sen biologiakin sanelee, että miehet kuuluvat kotiin lasten kanssa! Pieni lapsi EI PÄRJÄÄ meluisassa ja väkivaltaisessa päiväkodissa! Ei lapsi ole mikään lelu jonka itsekäs minäminämies voi vaan heittää nurkkaan, kun tulee jotain kivempaa!

Isät, kasvattakaa poikanne!

On, tuo on puolisolle ja lapsille parasta ikinä. Uraisä tuo perheeseen rahaa niin että ranteet notkuu ja on muuten poissa jaloista. Mitä vielä voisi toivoa?

Vierailija kirjoitti:

Ihan miten perheet itse sopivat. Muille asia ei kuulu

Kuuluu se. Se, että miehet eivät jää kotiin hoitamaan lapsia yhtä paljon kuin naiset, on nimittäin johtanut epätasa-arvoon työelämässä. Naisten on vaikeampi saada töitä koska työnantajat pelkäävät joutuvansa maksamaan äitiyslomakuluja ja sen vuoksi palkkaavat mieluummin miehiä. Jos vauvojen kotihoito olisi jaettu tasaisesti sukupuolten välillä niin silloin tätä ongelmaa ei olisi vaan työnantajille olisi ihan sama palkkaako miehen vai naisen.

Minulla on ns. uraisä. Perusti yrityksen pahimpaan lama-aikaan 90-luvulla.

Toki hän oli paljon pois kotoa, mutta, kun oli kotona keskitttyi läsnäoloon. Myös lomilla hän vei meitä lapsia aina mielenkiintoisille reissuille ja niiden myötä perin rakkauden ja kiinnostuksen historiaan. Enkä esim.ikinä lapsena inhonnut pitkiäkään automatkoja, koska meidän kanssa juteltiin niin paljon, ne sujuivat rattoisasti. Kävimme myöa paljon isovanhempien luona.

Edelleen isäni on työelämässä ja arvostan kovasti sitä työtä minkä tekee. Meillä on läheiset välit, ja tykkään viettää aikaa kanssaan.

Ihmiset tekevät itsensä näköisiä ratkaisuja. Jos oman lapsen merkitys on vähäisempi kuin työelämä, niin silloinhan sitä panostaa siihen työelämään ja joku muu on lapsen kanssa. 

Hyvin usein kuitenkin lähimmäiset ja varsinkin omat lapset laitetaan arvoasteikkossa kärkeen. Tällöin ajankäyttöä jaetaan siten, että on mahdollisuus kasvaa isyyteen lapsen kanssa aikaa viettämällä. Samalla tulee luoduksi koko loppuelämän kantava läheinen ja rakastava suhde sen oman jälkipolven kanssa.  Lasten hyväksi tehdyt priorisoinnit kantavat hedelmää yleensä vielä silloinkin, kun on itse poistunut työelämästä. 

Empatiakyky yleensä auttaa näissä pohdinnoissa ja ratkaisuissa, vaikka voihan niitä vastauksia täältäkin kysellä. 

Meidän perheessä ainakin on ok olla uraisä. Nyt kun lapset ovat isoja meillä on myös uraäiti.

Asiasta keskusteltiin jo ennen lasten syntymää. Oli selvää, että minä olin lasten kanssa kotona. Mies ei pitänyt isyyslomia tms. Minä hoidin valtaosan kotitöistä, autoin läksyissä, kuskasin harrastuksiin. Mies "autteli" välillä. Joskus kyllä ärsytti kuinka ulkona muun perheen asioista mies oli. Eli ehkä olisin toivonut että kotona ollessaan olisi ollut/olisi läsnä myös henkisesti.

Pääosin ollaan varsin tyytyväisiä kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Miehen kannattaa tehdä lapset kun työura on luotu. Arvomaailma on vähän aikuisempana ehtinyt muuttua minäkeskeisestä perhekeskeisemmäksi ja iltaan venyvien töiden sijaan on enemmän aikaa ja rahaa perheelle.

Hohhoijaa näitä totuudentorvia taas julistamassa ainoaa oikeaa tapaa... Meillä oli molemmat yliopisto-opiskelijoita, kun saimme lapset ja aikaa oli lapsille molemmilla paljon. Lapset saivat hyvän, stressittömän lapsuuden ja meille vanhemille on jäänyt todella hyviä muistoja tuolta ajalta.

Eivät isät ole yhtään enempää mikään nippu, kuin äiditkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan miten perheet itse sopivat. Muille asia ei kuulu

Kuuluu se. Se, että miehet eivät jää kotiin hoitamaan lapsia yhtä paljon kuin naiset, on nimittäin johtanut epätasa-arvoon työelämässä. Naisten on vaikeampi saada töitä koska työnantajat pelkäävät joutuvansa maksamaan äitiyslomakuluja ja sen vuoksi palkkaavat mieluummin miehiä. Jos vauvojen kotihoito olisi jaettu tasaisesti sukupuolten välillä niin silloin tätä ongelmaa ei olisi vaan työnantajille olisi ihan sama palkkaako miehen vai naisen.

On silti naurettavaa alkaa tämän takia painostamaan perheitä ratkaisuihin, joita he eivät halua tehdä. Eivätkä monet perheet tule taipumaankaan -ja hyvä niin!

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tekevät itsensä näköisiä ratkaisuja. Jos oman lapsen merkitys on vähäisempi kuin työelämä, niin silloinhan sitä panostaa siihen työelämään ja joku muu on lapsen kanssa. 

Hyvin usein kuitenkin lähimmäiset ja varsinkin omat lapset laitetaan arvoasteikkossa kärkeen. Tällöin ajankäyttöä jaetaan siten, että on mahdollisuus kasvaa isyyteen lapsen kanssa aikaa viettämällä. Samalla tulee luoduksi koko loppuelämän kantava läheinen ja rakastava suhde sen oman jälkipolven kanssa.  Lasten hyväksi tehdyt priorisoinnit kantavat hedelmää yleensä vielä silloinkin, kun on itse poistunut työelämästä. 

Empatiakyky yleensä auttaa näissä pohdinnoissa ja ratkaisuissa, vaikka voihan niitä vastauksia täältäkin kysellä. 

Ihmisten arvoista ja merkityksellisenä pitämistä asioista ei pidä tehdä päätelmiä ajankäytön perusteella. Ei ole oikein sanoa, että kaikki normaalissa työelämässä olevat pitävät työtä tärkeämpänä kuin lapsiaan. Tai vastaavasti että kaikki kotona olevat arvostaisivat lapsiaan erityisen paljon.

Moni tekee töitä juuri perheensä vuoksi. Itse tulisi toimeen pienemmälläkin, mutta lasten vuoksi raadetaan epämieluisissakin töissä tai näytetään mallia työnteon arvostamisesta.

Monet nykyvanhemmat nimittävät normaalia itsensä ja lastensa elättämistä uraksi. Näin voi yrittää peitellä omaa työhaluttomuuttaan ja kyvyttömyyttään pärjätä maailmassa omin voimin.

Jos lapsen tekee, täytyy olla valmis joustamaan työstä. Sukupuoleen katsomatta.

Tuo on ihan ok, kunhan muistat olla vaatimatta "uraisältä" kul*ia kun hän tulee kotiin urasta uupuneena. Hoidat iloisena lapsia ja olet tyytyväinen hienosta osoitteesta, katumaasturista, tyylikkäistä harrastuksista ja siitä, että teillä syödään laadukasta ruokaa.

nostan