Minkä takia joillain aikuisilla on tosi rajoittunut musiikkimaku?

Jotkut hevarit jämähtävät teini-ikään eivätkä koskaan pääse siitä yli.

Ei mulla ole rajoittunut. Metallista, räpistä tai edm:stä en kyllä tykkää pätkääkään. Klassista rokkia ja poppia, jazzia ja klassista kuuntelen mielelläni.

Naurettavin kommentti ikinä mitä olen musiikista kuullut on "Jazz on paskaa". Tuo meinaan on Pantse Syrjän suusta ja mielestäni se nyt ei ole oikein mikään arvostelemaan jotain musiikkityyliä paskaksi.

Eräs muusikko totesi henkistä kypsymistä jos aikuisena kuuntelee musiikkia monipuolisesti.

Taas jollakin viiskymppisellä pauhaa rokkiradio päivät pitkät?

Mä kuuntelen pelkästään Katri Helenaa. Jos hän kuolee, lopetan musiikin kuuntelun.

epäkypsää semmoinen

En edes tiedä, millainen on tuntemieni aikuisten musiikkimaku. Jotakin musamakuja kyselee lapset toisiltaan. Aikuinen ihminen alkaisi selittää jostakin musamaustaan tai kysellä, millainen musamaku minulla on, jepjep :DDDDDD

Syynä aivokapasiteetti, joillain vaan on tavallista rajoittuneempi kapasiteetti käsittää ilmiötä, jota musiikiksikin kutsutaan.

oska homous, ateismi rap paska popeda

vain toto on hyvä ja proge aikuiselle naiselle

tässäkin hectorin biisi on itse asiassa Crimson King - epitaph cover

Kuuntelen mitä kuuntelen ihan samalla tavoin kun luen vain sellaisia kirjoja, jotka miellyttävät ja katson ohjelmia samalla periaatteella. Minulla ei ole mitään tietoa mistä musiikista vaikka työkaverini pitävät, mutta sen tiedän, että sellaisesta musiikista mistä minä pidän, pitää myös hyvin moni ikäiseni nainen ja mies. :)

Edes musiikkitieteilijät eivät näytä oikein tuntevan musiikkimaun kehitystä. Osataan vain sanoa, että musiikkimaku käy jossain määrin yksin erilaisten sosiaalisten ja psyykkisten tilanteiden ja piirteiden kanssa.

Nyt tulee täyttä epätiedettä: ihmisen itsenäinen musiikkimaku näyttää kehittyvän joskus varhaisen murrosiän paikkeilla. Se, mitä suosii, riippuu siitä, mitä on tarjolla. Ja kuinkas muutoin? Itse olen ollut onnellisessa asemassa: kotona oli kuunneltavissa musiikkia ajan listahiteistä klassiseen, metalliin ja ties mihin kokeelliseen asti.

Tuo itsenäisyyskin näyttää olevan suhteellista. Sosiaalinen paine sanelee aika paljonkin, mitä nuori kuuntelee. Jos henkilö A tykästyy itsenäisesti listapoppiin, mutta hänen kaveripiirinsä suosii metallia, kavereiden kanssa ollessa ei paljon listapoppia sitten kuunnella. Tarjolla olevasta materiaalista A ehkä löytää jotakin mistä pitää, ja voi siten liittää jonkin osan metallista musiikkimakuunsa.

Vähä vähältä musiikkimaku näyttää useimmilla laajenevan. Arvelen sen johtuvan kypsymisestä. Ei tarvitse enää olla samanlainen kuuluakseen joukkoon. Kuitenkin aikuistenkin suusta kuulee lausahduksen, että se-ja-tämä-musiikki on paskaa. Jotenkin ymmärrän tuota. Minäkään en siedä esimerkiksi räppiä, en vähääkään. Minusta se ei edes ole musiikkia, vaan lähinnä rytmistä runonlausuntaa. Ja se runouskin on siinä usein luokattoman huonoa. En minä silti sosiaalisissa tilanteissa kiukkua, että räppi on paskaa. Jostain syystä monet siitä pitävät, ja esittämällä kovin kärkeviä mielipiteitä tekisin itsestäni moukan. Osan mielipiteistä voi pitää omana tietonaan, koska niillä ei käytännön kannalta ole juurikaan arvoa tai merkitystä.

Kuitenkin muistan lukeneeni (ah! lähde! mistä nyt sen äkkiä kaivan?), että yhteinen musiikkimaku käy yksiin jopa parisuhteen onnistumisen kanssa. Ja toisaalta olen huomannut, että joillakin ihmisillä, joista pidän, on samankaltainen musiikkimaku kuin minulla, vaikka musiikista ei ole puhuttu halaistua sanaa tutustumisvaiheessa.