Sipilän hallitus romuttanut neljässä vuodessa suomalaisen koulutuksen kaikilla tasoilla
Suomen ainoa kilpailuvaltti oli korkeatasoinen koulutus ja siitä seuraava ammattiosaaminen ja asiantuntijuus. Sipilän hallituksen miljardin leikkaukset koulutukseen ja tutkimukseen ovat tehneet tehtävänäsä. Ammattikouluissa ei ole opetusta. Peruskouluissa ja lukioissa opettajat musertuvat työtaakkansa alle, eikä perustuslain takaama oikeus tasa-arvoiseen opetukseen toteudu. Korkea-asteella tutkimusrahoitusta on leikattu 80% mikä näkyy siinä että innovaatioita on turha odottaa.
Että näin. Tällaista on oikeistopolitiikka.
Kommentit (15)
Keskusta ja Kokoomus haluavat ilmeisesti luoda suomeen yksityiskoulujärjestelmän ja maksullisen yliopiston ja köyhille jätetään ne kunnan koulut ja amislinjat. Tavoitteena on kai luoda Suomeen oikea paaria-luokka.
#Koulutuslupaus. Älkää unohtako vaalien aikaan.
Sipilän hallitus on tuhonnut uskon Suomalaiseen yhteiskuntaan. Tämä varmaan olikin tarkoitus.
Ihan vaan muistin virkistykseksi:
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/professori-hallituksen-yllatyssaas…
... ja kuinkas sitten kävikään?
Kyllä sitä on tuhottu jo vuodesta 2008.
Sipilän kepu haluaa tehdä suomalaisista tolloja maatyöläisiä ja karjakoita.
http://hairikot.voima.fi/tag/koulutuslupaus/
Sipilä: Koulutuksesta ei leikata
Stubb: Koulutksesta ei leikata
Soini: YTHS kaikille opiskelijoille
ja heti vaalien jälkeen "olimme pakotettua" tekemään "pieniä" tarkastuksia koulutukseen
Koko hallituksen toiminta ja retoriikka on öllyt kamalaa luettavaa. Esimerkiksi ensiksi leikattiin ammattikouluilta 190 miljoonaa euroa ja sitten palautettiin 15 miljoonaa kahdelle vuodella. Tämä palautus oli kuulemma hallituksen "panostus ammatilliseen koulutukseen"
Yliopistot on ajettu ihan järkuyttävään jamaan ja SIpilän arvostus näkyy puheina "kaiken maailman dosenteista". Rahoitus pitää keskittää vain tuottaville aloille ja mikä kamalinta riippumaton tutkimus halutaan alistaa liike-elämän ja yritysten sanelemaksi.
Peruskoulussa tietysti sama meno ja jo lukio alkaa tekemään eroa rikkaiden ja löyhien välillä.
Onko Suomella oikeasti varaa hukata opiskelijapotentiaalia maksullisuuteen ja kaikki sivistys vain talouden ja rahan ehdoilla.
Mutta yritystukien leikkaaminen olikin liian vaikeaa ---- kaikki muut ovatkin sitten osallistuneet "talkoisiin" pl. se että rikkaille annettiin mahdollisuus piilottaa omaisuutta hallintarekisteriin (ja sekin ajettiin läpi valheilla)
Vierailija kirjoitti:
Keskusta ja Kokoomus haluavat ilmeisesti luoda suomeen yksityiskoulujärjestelmän ja maksullisen yliopiston ja köyhille jätetään ne kunnan koulut ja amislinjat. Tavoitteena on kai luoda Suomeen oikea paaria-luokka.
Suomalaista osaamista on ajettu pitkään alas. Täällä ei ole enää työpaikkoja koulutetuille. Paitsi korkeille virkamiehille jotka jakavat ulkomailta lainattua rahaa tukiaisina yritysten omistajille. Tämä on Suomi 2000 versio. Ihan päinvastainen kuin versio 1900 jolloin Suomi kasvoi vauraaksi hyvinvointivaltioksi. Tuskin niillä rikkaillakaan on hauskaa asua tulevaisuudessa kehitysmaassa.
Sipilän hallituksen meno on ollut järkyttävää. On pyhiä asioita mistä ei voi leikata senttiäkään vaan päinvastoin tunkea lisää veronmaksajien rahaa, kuten yritys- ja maataloustuet. Samaan aikaan koulutuksesta ja tutkimusrahoituksesta viedään yllättäen ilman mitään äänestäjien mandaattia satojen miljoonien edestä. Tämän härskimpää temppua en ole vielä politiikassa nähnyt ja tämähän perustuu täysin ideologiaan sillä koulutus- ja tutkimusleikkauksille ei ole mitään järkiperusteita. Millaista ideologiaa tämä palvelee, sitä voi kukin miettiä tykönään...
Bisnesajatteluun kuuluu lyhytnäköisyys. Ihan oma vikanne kun äänestätte tuonne Oy Suomi Ab - porukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Sipilän hallituksen meno on ollut järkyttävää. On pyhiä asioita mistä ei voi leikata senttiäkään vaan päinvastoin tunkea lisää veronmaksajien rahaa, kuten yritys- ja maataloustuet. Samaan aikaan koulutuksesta ja tutkimusrahoituksesta viedään yllättäen ilman mitään äänestäjien mandaattia satojen miljoonien edestä. Tämän härskimpää temppua en ole vielä politiikassa nähnyt ja tämähän perustuu täysin ideologiaan sillä koulutus- ja tutkimusleikkauksille ei ole mitään järkiperusteita. Millaista ideologiaa tämä palvelee, sitä voi kukin miettiä tykönään...
Vaikuttaisi diktatuurilta. Miksi viedään suomalaisilta ammattitaito ja rahat tutkia sairauksia ja etsiä hoitomahdollisuuksia? Mitä meille ollaan tekemässä?
Vierailija kirjoitti:
Mutta yritystukien leikkaaminen olikin liian vaikeaa ---- kaikki muut ovatkin sitten osallistuneet "talkoisiin" pl. se että rikkaille annettiin mahdollisuus piilottaa omaisuutta hallintarekisteriin (ja sekin ajettiin läpi valheilla)
Unohtui tosiaan lisätä että maanviljelijöille sukan varresta on aina löytynyt mukavia pikkukädenojennuksia tarvittaessa ja maatalousministerikin tietää mistä puhuu kun nostaa 120 000 euroa vuodessa tukia.... ja samaan aikaan on ministerinä.
Asiaa kannattaa tuoda esiin, jos saataisiin uuden hallituksen aikana sitten parannusta asioihin.
HYVÄ !
Suomessa on ollut aivan liikaa turhaa koulutusta 90-luvulta lähtien.
Koulutusta, josta ei ole mitään hyötyä yhteiskunnalle.
Taidetta, tanssia, naistutkimusta,.. suomeksi: PAZCAA.