Kehitysviiveisen lapsen kehityksen tukeminen -- help!

En osaa sanoa, mutta oma mieheni oli erityisluokalla ja erityis koulussa osan lapsuutta. Kävi silti ylemmän AMK tutkinnon ja on nyt hyvä palkkaisessa työssä, perheellinen mies.

Hänellä on diagnosoitu Asperger. Että ei se lapsesi tulevaisuus välttämättä määräydy sen mukaan jos menee erityisluokalle.

Tuntuu niin lohduttomalta, kun kukaan ei oikein voi kertoa, mikä tässä auttaisi. Varmaankin jossain USA:ssa voisi saada kunnon apuja, kun laittaisi riittävästi rahaa tiskiin. Varmastikin jollain lääkityksellä voisi saada kohennusta oireisiin ja jotenkin niitä heikoimpia taitoja voisi treenata. Lapsi vaikuttaa ulospäin normaalilta kyllä, mutta tarkempi testaus paljastaa viiveet ja lisäksi ne autistiset piirteet ajoittain näkyvät käytöksessä muutenkin.

Sinulla on paljon surutyötä tehtävänä. Kuulostaa siltä, että mitään lukioita ja korkeakouluja on turha ajatella. Sinun on luovuttava noista haaveista ja keskityttävä tähän hetkeen, jotta voit iloita niistä kehitysaskelistasi, joita lapsesi ottaa. Älä kuitenkaan ala hiillostaa lasta ja yritä prepata häntä jatkuvasti. Kun luovut huikeista haaveista, tulevaisuudessasi on enemmän iloa, jos lapsi kuitenkin edistyykin paremmin kuin nyt näyttää.

Tärkeintä on, että hän kokee tulevansa hyväksytyksi ja rakastetuksi. Se auttaa muissakin asioissa. Hakeudu vertaistuen piiriin, koska kuten olet huomannut, kaikki eivät osaa suhtautua erilaisuuteen. On paljon perheitä, jotka ovat samassa tilanteessa. Yleensä vertaisten seura helpottaa.

Jos lapsesi tykkää kuunnella, kun hänelle luetaan, tee sitä niin paljon kuin jaksat. Se auttaa lisäämään monenlaisia kouluvalmiuksia. Jutelkaa lukemastanne. Tehkää kaikkea kivaa, mikä lasta kiinnostaa. Esimerkiksi luontoretkillä voi oppia paljon. Keskustelkaa kaikesta, jos se on vain suinkin mahdollista. Tue lasta ilmaisemaan omia mielipiteitä ja näkemyksiä, kysymään ja vastaamaan, kiinnittämään huomiota erilaisiin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

En osaa sanoa, mutta oma mieheni oli erityisluokalla ja erityis koulussa osan lapsuutta. Kävi silti ylemmän AMK tutkinnon ja on nyt hyvä palkkaisessa työssä, perheellinen mies.

Hänellä on diagnosoitu Asperger. Että ei se lapsesi tulevaisuus välttämättä määräydy sen mukaan jos menee erityisluokalle.

Kuulostaa lohdulliselta. Olen nimittäin surullinen ja huolestunutkin, vaikka en sitä lapselle itselleen näytäkään ja arkemme on mukavaa ja keksin hänelle kivoja harrastuksia ja virikkeitä, mutta pääosin toki ollaan perheen kesken ja hän saa puuhailla omilla rakennussarjoillaan ja leikkiä vapaasti. Tosiaan hänelle kaavaillaan nyt paikkaa erityiskouluun ja mahdollisesti autististen lasten luokalle. Hänellä on siis Aspergerin syndrooman/lievän autismin piirteitä.

Jos lapsesi on saanut erityisen tuen lapsen leiman otsaansa niin onnea vaan. Tiedossa on loputtomia tutkimuksia, suosituksia (jotka eivät johda muuhun kuin lisätutkimuksiin) , saatte pinon lausuntoja ja tulet istumaan lukuisissa palavereissa, joissa moniammitillisesti erinäinen joukko psykologeja, toimintaterapeutteja, neuropsykologeja, puheterapeutteja, foniatreja pääseevät esittelemään suuria oivalluksia siitä, ettei mitään ole tehtävissä. Ajanhaaskausta.

Vierailija kirjoitti:

En osaa sanoa, mutta oma mieheni oli erityisluokalla ja erityis koulussa osan lapsuutta. Kävi silti ylemmän AMK tutkinnon ja on nyt hyvä palkkaisessa työssä, perheellinen mies.

Hänellä on diagnosoitu Asperger. Että ei se lapsesi tulevaisuus välttämättä määräydy sen mukaan jos menee erityisluokalle.

No miehelläsi on käynyt todennäköisesti tuuri, koska hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan todennäköisesti  nykyinen "moniammatillinen sähellyskenttä" ei vielä ollut saanut siinä määrin jalansijaa, että miehesi olisi joutunut sen vaikutuspiiriin niin, että se olisi määrittänyt hänen tulevaisuuttaan tai valintojaan häiritsevästi ja mahdollisuuksia poissulkevasti.

Joku laitospaikka?

Paumiossa, Turun lähellä, on suuri k*harien asuinpaikka. Siellä ne temmeltää:)

Vierailija kirjoitti:

Joku laitospaikka?

Paumiossa, Turun lähellä, on suuri k*harien asuinpaikka. Siellä ne temmeltää:)

:'(

Lapseni on 6-vuotias ja kehitysviivettä muutamilla osa-alueilla. Mutta näyttää siltä, ettei ns. tavalliseen kouluun pääse, ellei jotain ihmettä tapahdu. Sinänsä ei joutunut pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin sentään.

Mukavia harrastuksia, toisten lasten seuraa, paljon lukemista. Maitohappobakteereja ja terveellinen ruokavalio. Vastuuta kaikesta mistä pystyy, eli anna kotitöitä tehtäväksi ja luota lapseen, vahvista itsetuntoa.

Lapsella on samoja piirteitä ja olen yrittänyt treenata puhetta erilaisilla peleillä, mm. Paperinen autorata missä päristellään ym. Miekkailua suussa olevilla jäätelötikuilla. Kotona on voimisteluun kannustavia leluja ja tunnusteltavaa hiekkaa. Kun lapsi oli pienempi hankin nuken, jonka avulla yritin opettaa aluksi pottailua ja sitten tunteiden ja empatian kehitystä/ymmärrystä. Meillä on motivaatiotaulu, jossa on löytöeläimiä, jotka odottavat uutta kotia ja pääsevät sinne aina kun lapsi on ollut päivän hakkaamatta minua. Kannustan liikkumaan ja kokeilemaan, tarkoituksena olisi aloittaa pian ohjattu liikuntaharrastus. Leikin itse lapsen kanssa sillointällöin mielikuvitusleikkejä figuureilla, niin että hän oppi leikkimään, aiemmin oli vain rinnakkaisleikkiä. Näytän joskus liikennevalomerkkejä punainen, keltainen, vihreä käytöksen mukaan. Luen melko paljon myös isompien lasten kirjoja lapselle.

Muistan itse puhuneeni lapsena kirjakieltä kunnes aloitin koulun ja joku huomautti siitä ensimmäisenä päivänä, jonka jälkeen opettelin puhumaan huonommin. Lisäksi muistan olleen hyvin kiinnostunut hanoista, tulpista, vedestä, ovenkahvoista ja tapeteista lapsena ja katselleeni pitkiä aikoja leijailevaa pölyä. Tätä oli noin 4-vuotiaaksi, enkä tiedä onko se aivan tavallista.

Myöhemmin olen käynyt lukion ja kouluttautunut normaalisti. Minulla testattiin teininä Aspergerin ja adhd:n mahdollisutta, mutta minulla ei ole kumpaakaan, vaikka molemmista on jonkin verran piirteitä. Joissain asioissa olen huippulahjakas.

Ymmärrän, että olet huolissasi lapsesta ja arki on varmaan raskasta toisinaan, älä silti vaivu epätoivoon. Lapsi voi ottaa muut ikätoverit kiinni jossain vaiheessa. Vaikka lapsi olisi tavallinen hän ei ehkä kouluttautuisi siltikään akateemisesti. Yritä osoittaa isälle hyviä puolia lapsessa ja kannusta lasta osoittamaan kiintymystä tätä kohtaan. Yritä saada viettämään yhteistä laatuaikaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsesi on saanut erityisen tuen lapsen leiman otsaansa niin onnea vaan. Tiedossa on loputtomia tutkimuksia, suosituksia (jotka eivät johda muuhun kuin lisätutkimuksiin) , saatte pinon lausuntoja ja tulet istumaan lukuisissa palavereissa, joissa moniammitillisesti erinäinen joukko psykologeja, toimintaterapeutteja, neuropsykologeja, puheterapeutteja, foniatreja pääseevät esittelemään suuria oivalluksia siitä, ettei mitään ole tehtävissä. Ajanhaaskausta.

No siis kieltämättä ne ainoat oivallukset niissä ovät tulleet minulta ja ne tutkimukset pääosin vahvistavat kotona tehtyjä havaintoja, tosin kotioloissa taidot ovat pääosin testitilannetta hieman paremmat. Joten siis niille omille oivalluksilleni tulee jonkun virallisen tahon "leima". Loppujen lopuksi se todellinen apu tulee niiden oikeasti työhönsä paneutuvien ammattilaisten ja kodin yhteistyön myötä. Osa on kyllä kieltämättä hyödyttömältä vaikuttavaa palaverointia. Täytyy toivoa, ettei se erityiskoulu aja lasta vieläkin pahemmin marginaaliin. Hän olisi kuitenkin melko rauhallinen ja melko hyvin taidoissaan edennyt lapsi, joten oman näkemykseni mukaan olisi avustajan kanssa voinut sopia tavallisen koulun pienryhmäänkin.

Näissä tilanteissa vanhempi on todella vaikessa tilanteessa. Toisaalta haluaisi tuketua "asiantuntijoiden" antamaan apuun, mutta kaikkeen ei todellakaan pidä suostua tai mennä mukaan.  Jorinat millä toimintaa perustellaan ovat aina samat: Varhainen puuttuminen ja tuki on olennaisen tärkeää. Siis ensimmäiset vuodet kun lapsen kehitys on muutenkin tulkinnanvaraista - siis ei osata sanoa oikein lopullista juuta ja jaata mistään - annetaan jokin jokin epämääräinen "monimuotoinen kehityshäiriö" diagnoosi, johon voidaan kaataa hurja määrä erilaista poikkeavuutta tai ongelmaa.

Omalle lapselle lääkäri keksi suositella jotain laitoskoulua, jonka epäkäytännöllisenä (toisen kunnan puolella) torppasin. Toinen lääkäri pyrki avaamaan alaikäselle lääkitysputken johonkin lievään epämääräiseen ahdistuneisuuteen, minkä myös torjuin. Koska kerran kun saadaan jokin lääkitys päälle, sillä sitten jatketaan ja lapsi joutuu lääketeollisuuden koekaaniniksi. On niin kätevää lääkärin vinkkelistä vaan lätkiä uusia reseptejä kovilla mömmöillä pöytään ja saada todellista vahinkoa aikaiseksi.

Minusta on hyvä, että tavallinen koulu ei ottaisi lastasi. Ensinnäkin lapsesi tarvitsee enemmän huomiota, ja se on aina pois muilta, jopa todella älykkäiltä lapsilta.

Erityiskoulu on parempi, koska siellä on parempi ammatitaito ja apu lähellä.

Jos lapsi tarvitsee erityistä tukea, niin on aivan loistavaa, jos hän pääsee sellaiseen kouluun, jossa näihin asioihin on erikoistuttu.

Yliopistot on pullollaan autismikirjon ihmisiä, siitä nyt ei kanata tässä vaiheessa huolestua.

Millä tavalla tämä lapsen kehitysviive tulee ilmi?

Jos pääseekin tavalliselle luokalle niin ei siellä kukaan ehdi auttamaan ja jää auttamatta jalkoihin ja jälkeen. Ei siis ole lapsen etu.

Lukutaidon kehittyminen on aina yksilöllistä, se ei kerro kokonaistilanteesta vielä mitään. Lapsella voi silti olla ongelmia ja vastaavasti lapsi jolla ei ole kehitysviiveitä, saattaa oppia lukemaan hieman myöhemmin kuin ikätoverinsa.

Voithan toki ottaa kotiopetukseen jos tuntuu että kouluasiat eivät järjesty.

Toisaalta kehitysviiveiselle lapselle toisten lasten seura olisi paras apu jos ei ole riittävästi sosiaalisia kontakteja muutoin.

Kyseessä on ilmeisesti ainoa lapsi. Jäin miettimään että tuijotatkohan liikaakin mahdollisia ongelmia ja sitten niitä aletaan nähdä siellä eskarissakin ym. sen vuoksi että niille etsit vahvistusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsesi on saanut erityisen tuen lapsen leiman otsaansa niin onnea vaan. Tiedossa on loputtomia tutkimuksia, suosituksia (jotka eivät johda muuhun kuin lisätutkimuksiin) , saatte pinon lausuntoja ja tulet istumaan lukuisissa palavereissa, joissa moniammitillisesti erinäinen joukko psykologeja, toimintaterapeutteja, neuropsykologeja, puheterapeutteja, foniatreja pääseevät esittelemään suuria oivalluksia siitä, ettei mitään ole tehtävissä. Ajanhaaskausta.

No siis kieltämättä ne ainoat oivallukset niissä ovät tulleet minulta ja ne tutkimukset pääosin vahvistavat kotona tehtyjä havaintoja, tosin kotioloissa taidot ovat pääosin testitilannetta hieman paremmat. Joten siis niille omille oivalluksilleni tulee jonkun virallisen tahon "leima". Loppujen lopuksi se todellinen apu tulee niiden oikeasti työhönsä paneutuvien ammattilaisten ja kodin yhteistyön myötä. Osa on kyllä kieltämättä hyödyttömältä vaikuttavaa palaverointia. Täytyy toivoa, ettei se erityiskoulu aja lasta vieläkin pahemmin marginaaliin. Hän olisi kuitenkin melko rauhallinen ja melko hyvin taidoissaan edennyt lapsi, joten oman näkemykseni mukaan olisi avustajan kanssa voinut sopia tavallisen koulun pienryhmäänkin.

Tällä hetkellä on menossa se muoti, ettei enää puhuta erityiskouluista.  Kokemukset tällaisesta koulusta ovat, että niissä esimerkiksi hiljainen ja rauhallinen lapsi jää helposti jalkoihin - äänekkäämmin oireilevien viedessä opettajilta kaiken energian ja huomion. Opetusohjelma, vaikkakin teoriassa kaikille tehdään oma suunnitelma, ei tue mitään kehitystä yleisen rauhattomuuden vuoksi. Lapsi oppii todellakin paremmin lukemaan normaalikoulussa kuin erityiskoulussa. Erityiskoulujen ohjelmassa on hurjasti vain kaikenlaista leikkimistä koko ala-aste ajan. Yläasteella sitten mukaan tulee lasten murrosikä, mikä ihan normaaleillakin teineillä häiritsee koulunkäyntiä.

Lisäksi "erityisen tuen lasten" koulunkäyntiä häiritsee jatkuvat muutokset. Opettajat vaihtuvat vuosittain, luokat muuttuvat jatkuvasti. Koulun huoltoryhmä heittelee oppilaita pienryhmistä toisiin täysin mielivaltaisesti. Luokkia yhdistellään ja hajotetaan, että saadaan sopiva luokkakoko.  Huonolla tuurilla oppilaalle tulee luokanvalvojaksi jokin lähes eläkeikäinen leipääntynyt vanha kettu, joka kesken lukuvuoden päättää, ettei enää paneuduta mihinkään yksittäisiin asioihin (lue opiskella vaikkapa äidinkieltä tai anneta läksyjä)

Lapsilla ei ole kunnollisia koulukirjoja tai opettaja saattaa heittelehtiä kahden eri kirjan välillä (otetaan yksi kappale tuosta kirjasta ja toinen tuosta)

Sanalla sanoen aivan järkyttävää toimintaa.

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla tämä lapsen kehitysviive tulee ilmi?

Jos pääseekin tavalliselle luokalle niin ei siellä kukaan ehdi auttamaan ja jää auttamatta jalkoihin ja jälkeen. Ei siis ole lapsen etu.

Lukutaidon kehittyminen on aina yksilöllistä, se ei kerro kokonaistilanteesta vielä mitään. Lapsella voi silti olla ongelmia ja vastaavasti lapsi jolla ei ole kehitysviiveitä, saattaa oppia lukemaan hieman myöhemmin kuin ikätoverinsa.

Voithan toki ottaa kotiopetukseen jos tuntuu että kouluasiat eivät järjesty.

Toisaalta kehitysviiveiselle lapselle toisten lasten seura olisi paras apu jos ei ole riittävästi sosiaalisia kontakteja muutoin.

Kyseessä on ilmeisesti ainoa lapsi. Jäin miettimään että tuijotatkohan liikaakin mahdollisia ongelmia ja sitten niitä aletaan nähdä siellä eskarissakin ym. sen vuoksi että niille etsit vahvistusta.

Hän on isommassa ryhmässä yksikseen, eikä välttämättä keskity käsiteltävään asiaan, vaan uppoutuu omiin mielenkiinnonkohteisiinsa sekä olettaa niiden kiinnostavan muitakin yhtä intensiivisesti. Testeissä sama toistui eli välttämättä ei halunnut/pystynyt keskittymään testitilanteessa, vaan yritti viedä aihepiiriä mielenkiinnonkohteisiinsa tai oli omissa ajatuksissaan.

Kuitenkin hänellä on hyvä muisti ja on erittäin taitava niissä erityismielenkiinnonkohteissaan. Jos hän on tilanteessa mukana ja keskittyy, hänen oppimiskykynsä on hyvä. Hän tavallaan äkkiseltään vaikuttaa aivan ikäiseltään normaalilta, jopa välkyltä lapselta, mutta ajoittain käyttäytyy huomattavasti nuoremman lapsen tavoin ja ajoittain on uppoutunut omiin juttuihinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsesi on saanut erityisen tuen lapsen leiman otsaansa niin onnea vaan. Tiedossa on loputtomia tutkimuksia, suosituksia (jotka eivät johda muuhun kuin lisätutkimuksiin) , saatte pinon lausuntoja ja tulet istumaan lukuisissa palavereissa, joissa moniammitillisesti erinäinen joukko psykologeja, toimintaterapeutteja, neuropsykologeja, puheterapeutteja, foniatreja pääseevät esittelemään suuria oivalluksia siitä, ettei mitään ole tehtävissä. Ajanhaaskausta.

No siis kieltämättä ne ainoat oivallukset niissä ovät tulleet minulta ja ne tutkimukset pääosin vahvistavat kotona tehtyjä havaintoja, tosin kotioloissa taidot ovat pääosin testitilannetta hieman paremmat. Joten siis niille omille oivalluksilleni tulee jonkun virallisen tahon "leima". Loppujen lopuksi se todellinen apu tulee niiden oikeasti työhönsä paneutuvien ammattilaisten ja kodin yhteistyön myötä. Osa on kyllä kieltämättä hyödyttömältä vaikuttavaa palaverointia. Täytyy toivoa, ettei se erityiskoulu aja lasta vieläkin pahemmin marginaaliin. Hän olisi kuitenkin melko rauhallinen ja melko hyvin taidoissaan edennyt lapsi, joten oman näkemykseni mukaan olisi avustajan kanssa voinut sopia tavallisen koulun pienryhmäänkin.

Tällä hetkellä on menossa se muoti, ettei enää puhuta erityiskouluista.  Kokemukset tällaisesta koulusta ovat, että niissä esimerkiksi hiljainen ja rauhallinen lapsi jää helposti jalkoihin - äänekkäämmin oireilevien viedessä opettajilta kaiken energian ja huomion. Opetusohjelma, vaikkakin teoriassa kaikille tehdään oma suunnitelma, ei tue mitään kehitystä yleisen rauhattomuuden vuoksi. Lapsi oppii todellakin paremmin lukemaan normaalikoulussa kuin erityiskoulussa. Erityiskoulujen ohjelmassa on hurjasti vain kaikenlaista leikkimistä koko ala-aste ajan. Yläasteella sitten mukaan tulee lasten murrosikä, mikä ihan normaaleillakin teineillä häiritsee koulunkäyntiä.

Lisäksi "erityisen tuen lasten" koulunkäyntiä häiritsee jatkuvat muutokset. Opettajat vaihtuvat vuosittain, luokat muuttuvat jatkuvasti. Koulun huoltoryhmä heittelee oppilaita pienryhmistä toisiin täysin mielivaltaisesti. Luokkia yhdistellään ja hajotetaan, että saadaan sopiva luokkakoko.  Huonolla tuurilla oppilaalle tulee luokanvalvojaksi jokin lähes eläkeikäinen leipääntynyt vanha kettu, joka kesken lukuvuoden päättää, ettei enää paneuduta mihinkään yksittäisiin asioihin (lue opiskella vaikkapa äidinkieltä tai anneta läksyjä)

Lapsilla ei ole kunnollisia koulukirjoja tai opettaja saattaa heittelehtiä kahden eri kirjan välillä (otetaan yksi kappale tuosta kirjasta ja toinen tuosta)

Sanalla sanoen aivan järkyttävää toimintaa.

Tätä juuri pahoin pelkäänkin. :/ Lapselle on myös hyväksi ikäistensä "normaalien" lasten seura sosiaalisessa mielessä ja hän kuitenkin koettaa jossain määrin (tosin huonommin kuin yleensä ikäisensä) ottamaan vaikutteita muilta.

T. Ap

Eniten aivoja kehittäviä toimintoja ovat tieteellisten virallisten tutkimusten mukaan: puissa kiipeily (vahvistaa erityisesti matematiikassa tarvittavia hahmottamisen alueita), tasapainottelu, kehon keskiviivan ylittävät harjoitteet, selkä alaspäin konttaaminen ja aikuisen kanssa puhuminen monenlaisista asioista. Eli mitä enemmän teette näitä, sitä paremmin lapsesi selviää koulussa.

Erityiskoulussa voi opiskella normi OPSin mukaan jos taidot riittävät. Jos lapsi on nk. akateemisissa taidoissa ikätasolla niin vaadi, että oppiaineita ei yksilöllistetä (ainakaan aluksi). Siten lapsesi voi saada ihan normi peruskoulun päättötodistuksen, ja aikanaan jatko-opintokelpoisuuden. Kehitystaso arvioidaan uudestaan ala-asteen aikana yleensä kai toisen vuosiluokan aikana, jolloin yksilöllistämistä voi miettiä uudelleen.

Erityiskouluun ei jouduta vaan päästään. Paikkoja ei ole läheskään kaikille tarvitseville. Jos jossain lähikoulussa olisi pienryhmä, sitä voisi kokeilla? Ota selvää vaihtoehdoista, uskalla kyseenalaistaa.