Ilmiantakaa suomalainen kylä tai kaupunki, jossa
ei ole heitelty, roskia, tupakantumppeja ja purukumia ympäriinsä, eikä ole muutenkaan sotkettu julkista tilaa?
Löysin Keski-Euroopasta tällaisen kylän. Ihmeellistä oli, että katujen varsilla ei ollut roskiksia ja silti ihmiset, edes turistit ,eivät jättäneet jälkeensä roskia. En ainakaan nähnyt yhtään roskaa.
Kommentit (5)
Miten saatte pidettyä Nuorgamin siistinä? Jos näkisitte jonkun heittävän roskan, niin miten hänelle kävisi? Poltetaanko siellä piippua vai keräättekö tumpitkin talteen?
ap
Kato kun täällä suomessa ei ole halpatyövoimaa luutimassa katuja, niin siksi täällä jää roskat näkyville.
Niin vähän ihmisiä että ehtivät maatumaan ennenkuin tulee näkyvää haittaa.
En ole Suomessa huomannut, mutta Irlannissa paljonkin. Siellä on paikallisen kauppaketjun järjestämä kilpailu Tidy Towns, jossa hyvinhoidetut kaupungit ja kylät saavat palkinnon ja kunniaa, jos voittavat. Yleensä se nostaa myös kiinteistöjen arvoa. Joten suuressa osassa kaupunkeja jA kyliä on vapaaehtoiset siivoustalkoot säännöllisesti, ja kauppaketju tukee siivoajia hankkimalla siivousvälineitä, ja kuljettamalla roskat pois. Paikallislehdissä näkee aina kokoontumisilmoituksia.
Nuorgam