Lue keskustelun säännöt.
Lamaantuminen
01.10.2018 |
Onko kokemusta?
Harkitsin soittoa kriisipuhelimeen. En jaksa.
Ei ole mitään akuuttia tapahtunut.
Olen vain täysin uupunut. En syö ja juon vaan vähän vettä.
En jaksa selittää, mutta elämä romahti pari vuotta sitten. Hain apua, en saanut. Olin kuulemma niin hyvässä kunnossa. Nyt makaan vaan sängyssä odottamassa maailmanloppua.
Ei ole ketään läheistä, kukaan ei jää kaipaamaan.
Kommentit (9)
Auttaisiko lääkärillä kertoa vaikka mukana olevan listan avulla kaikki oireet? Eli kirjoitat etukäteen ylös oireesi. Minäkin menin työuupumusasioissa lekurille ja vaikka olin miettinyt valmiiksi että mikä kaikki oikeasti mättää, unohdin sanoa puolet. Onneksi lääkäri muisti esim. kysyä että onko lähimuisti tuntunut oikuttelevan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paperille kirjoittaminen on hyvä konsti! Tai näytät vaikka kännykästä tupn alkuperäisen kirjoituksen, jos et jaksa kirjoittaa uudestaan tuntemuksiasi. Kannustan hakemaan apua.
En osaa oikein neuvoa. Terveyskeskuksen kautta sitä apua on yleensä haettava. Sinun on vain nyt tehtävä tiukasti selväksi, ettet pärjää ja tarvitset apua nopeasti.
Voimia. Mene päivystykseen ja sano, ettet jaksa enää. Toivottavasti löydät elämänvoimaa.
En ole vuoteen puhunut kenellekään miten loppu olen.
Eron jälkeen mulla oli terapeutti, joka ei alkuunkaan tajunnut miten vailla olen kaikkea sitä, mikä ihmisen yleensä pelastaa hädässä.
Se jolla on omaisia ei tajua mitä on olla ilman.
Yritin tosissani, mutta en jaksa enää.
Joskus on parempi päivä (jaksan esim. käydä suihkussa ja laittaa kunnon ruokaa), mutta seuraava on taas toivoton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voimia. Mene päivystykseen ja sano, ettet jaksa enää. Toivottavasti löydät elämänvoimaa.
Mä menin päivystykseen silloin kun vielä jaksoin. Siitä on nyt 2 vuotta. Itkin solkenaan, makasin laverilla täristen. Olin varma, että mut ohjataan saman tien osastolle. Otin jopa henk.koht tarvikkeet mukaan.
Ei, verikokeiden ja ekg.n kautta kotiin.
Vedin verhot eteen, otin unilääkkeen ja kävin takaisin nukkumaan.
Jos olisin juoppo, huumeidenkäyttäjä tai rikollinen, saisin apua. Mutta ihminen joka ei häiritse yhteiskuntaa, saa kitua rauhassa. Kun olen työkyvytön ja lapseton, olen arvoton.
Laittakaa viestiä, niin katsotaan jos voisin jotenkin jelppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ne uskalla mitään viestiä laittaa. Itsekin olen monesti apua tarjonnut, mutta tärkeintä tuntuu olevan se että saa marista, ei se että saisi apua.
Soitin vuosi sitten kriisipuhelimeen. Tyly vastaus: sulla on toi tila jatkunut pitkään, tää on tarkoitettu äkillisiin kriiseihin.
Mene huomenna terv.keskukseen.
Olen sanonut lääkärissä etten jaksa, olen ihan loppu. Ei reaktiota. Nyt ei enää itketä, enkä edes jaksaisi lähteä tervkeskukseen. Ja mua hävettää, vaikkei traumaattiset tapahtumat ole mun syytä.