Jos on häiriintynyttä pitää eläinvauvoja suloisempina kuin ihmisvauvoja, niin onko se häiriintyneisyys omaa syytä?

Voi se olla osittain opittua, kuten homoseksuaalisuus. Ihminen on sopeutuvainen otus, ja moni käyttäytymismalli on itse asiassa opittu, ei sisäsyntyinen.

Kyllä siihen joku pitkäaikaisterapia auttaa. Kannattaa käydä terveyskeskuksessa kysymässä.

Minulla on sama juttu. Sydän pakahtuu erityisesti kissanpennuista. Ihmislapset ovat mielestäni rumia, enkä koe minkäänlaisia helliä tunteita heitä kohtaan.

Tuntematon eläinvauva antaa nopeammin positiivisen reaktion lähestymiseen kuin ihmisvauva. Niiden tulkitseminen on monille helpompaa kuin ihmisvauvan jos on ollut enemmän tekemisissä eläinten kuin vauvojen kanssa.

Sama juttu. Ihmisvauvat ovat kyllä suloisia, ei siinä mitään, mutta ei tee mieli leperrellä toisten vauvoille. :D

Eläinvauvat saavat aikaan jotenkin kovankin lepertelijän minussa ja herättää enemmän tunteita kuin tuntemattomat vauvat. Silti vauvatkin ovat suloisia, mutta eivät yhtä tunteitaherättäviä ainakaan minun kohdalla. 

En suoraan sanottuna usko, että monikaan edes pitää lapsia söpöinä. Miksi meillä muuten olisi aivan huutava pula sijaisvanhemmista tässä maassa?

Ne jotka ärsyyntyy siitä, että joku toinen pitää enemmän lemmikeistä kuin lapsista, on tekemisissä jonkun tunteen tai pahan olon kanssa, jota ei osaa sanoittaa. Ehkä he ajattelee, että se on hyökkäys heidän lastaan kohtaan, mutta yleistää tunteen koskemaan kaikkia lapsia. Ehkä he ahdistuu vaihtoehtoisista mahdollisuuksista ja valinnoista joita muut elämällään tekee, eivätkä osaa käsittää tai käsitellä niitä. Se ahdistaa ja kiukuttaa.