En päässyt harjoitteluun koska minulla ei ole tarpeeksi työkokemusta
Hain siis harjoittelupaikkoja tässä lähiaikoina ja vastauksia hakemuksiin tipahtelee sähköpostiini.
Suurin osa on automaattivastauksia, mutta myös ainakin osittain personoituja vastausviestejä on tullut.
Viimeisimpänä sain viestin, jossa minulle kerrottiin, että minua ei voida ottaa (ilmaiseksi) harjottelijaksi, koska minulla ei ole tarpeeksi alan työkokemusta. Eli harjoittelijaksikin päästäkseen pitää olla alan työkokemusta, jotta voi edes harjoitella työntekoa. Jotenkin tuntuu mahdottomalta yhtälöltä.
Ja kyllä, aion hakea paikkaa myös muutenkin kuin sähköpostilla, mutta olen tällä hetkellä täysipäiväisesti töissä ja opiskelen, joten vielä ei ole muiden toimenpiteiden aika. Tai ajallista mahdollisuutta niihin.
Kommentit (9)
Sama kokemus. Vaikea päästä töihin edes ilmaiseksi.
joo, itselläkin on tämä edessä, alotin kaupan alan opiskelut ja minulla onkyllä asiakaspalvelu taustaa, mikä voisi sopia pohjalle
kannattaako mieluummin yrittää isoihin ketjuihin vai pienempiin?
Eli harjoittelijoista ja työntekijöistä on liikaa tarjontaa. Olet ilman alan työkokemusta hierarkian pohjalla, niin ei sinne tietenkään pääse. On aina joku, jolla on edes jotain sivuavaa alan kokemusta tai suhteita. Sellaiset ajaa ohi.
Tätähän tämä nykyään on.
Työnantajat ovat oppineet liian hyvälle.
Pitäisi saada ammattilainen töihin ilmaiseksi.
Minulle kävi samalla tavalla työllisyyskoulutuksen kanssa.
Yritin päästä koulutukseen alalle, joka itkee työvoimapulaa, varsinkin kotikaupungissani.
Minulla on osaamista ja koulutustakin kyseiseltä alalta, mutta en saanut harjoittelupaikkaa, sillä kerroin tarvitsevani lisäkoulutusta.
Sen lisäkoulutuksen toivossa hain ko. koulutukseen.
Koulutukseen ei päässyt jos ei ensin löytänyt harjoittelupaikkaa.
Yksikin työnantaja sanoi, että voi ottaa vain sellaisen harjoittelijan joka suoriutuu työstä itsenäisesti, heillä kun ei ole ketään kuka voisi neuvoa.
Ja siinä koulutuksessa oppimisen piti tapahtua nimenomaan työpaikalla. 90% koulutuksesta oli harjoittelua työpaikalla.
Ymmärrän kyllä sen, että edelleni menivät heittämällä ne joilla oli jo yliopistotasoinen koulutus alalta ja pitkä työkokemus.
Se vaan jäi ihmetyttämään, että miten ala voi kärsiä työvoimapulasta jos ammattilaisia on sankoin joukoin työttömänä. Moni hakijoista kertoi hakeneensa samaan koulutukseen aikaisemminkin, jotkut useita kertoja.
Sellaista työvoimapulaa meilläpäin.
Olisko kyseessä markkinoinnin ala? Siellä ainakin huomananut saamaaaa. Hetaan ns. harjoittelijaa mutta oikeasti pitäisi olla jo itsenäinen valmis tekijä, jota voi hyväksikäyttää.
Mä taas kuulin, että voi olla vaikeaa päästä harjoitteluun. Laitoin 3 hakemusta, joista kahteen paikkaan kutsuttiin haastatteluun - joista sitten menin minulle lähimpään/parhaimman oloiseen paikkaan haastateltavaksi ensin ja pääsin heti harjoitteluun... Kaupan alaa täälläkin ..ei aiempaa työkokemusta alalta ja monta vuotta muutenkin työelämästä taukoa, kun olen ollut kotona lapsen kanssa.
Mihin / millaisiin paikkoihin sitten olette hakeneet?
Pikainen koulutuslinjan vaihto voisi kyllä käydä mielessä, jos edes harkkapaikkaa ei saa.
Vierailija kirjoitti:
Tätähän tämä nykyään on.
Työnantajat ovat oppineet liian hyvälle.
Pitäisi saada ammattilainen töihin ilmaiseksi.Minulle kävi samalla tavalla työllisyyskoulutuksen kanssa.
Yritin päästä koulutukseen alalle, joka itkee työvoimapulaa, varsinkin kotikaupungissani.Minulla on osaamista ja koulutustakin kyseiseltä alalta, mutta en saanut harjoittelupaikkaa, sillä kerroin tarvitsevani lisäkoulutusta.
Sen lisäkoulutuksen toivossa hain ko. koulutukseen.
Koulutukseen ei päässyt jos ei ensin löytänyt harjoittelupaikkaa.Yksikin työnantaja sanoi, että voi ottaa vain sellaisen harjoittelijan joka suoriutuu työstä itsenäisesti, heillä kun ei ole ketään kuka voisi neuvoa.
Ja siinä koulutuksessa oppimisen piti tapahtua nimenomaan työpaikalla. 90% koulutuksesta oli harjoittelua työpaikalla.
Ymmärrän kyllä sen, että edelleni menivät heittämällä ne joilla oli jo yliopistotasoinen koulutus alalta ja pitkä työkokemus.
Se vaan jäi ihmetyttämään, että miten ala voi kärsiä työvoimapulasta jos ammattilaisia on sankoin joukoin työttömänä. Moni hakijoista kertoi hakeneensa samaan koulutukseen aikaisemminkin, jotkut useita kertoja.
Sellaista työvoimapulaa meilläpäin.
Jännä runo.
Minulla sama kokemus muutaman vuoden takaa. Opiskelin erään alan perustutkintoa.
Harjoittelupaikkaa ei löytynyt, joko firmoilla oli jo harjoittelijoita tai sitten vaadittiin aiempaa työkokemusta.
Meitä oli useampi oppilas jotka jäätiin ilman harjoittelupaikkaa. Oltiin sitten koulussa ja tehtiin harjoitustöitä.