Minkä takia lääkärit ja hoitajat ei usko potilaitaan?

Totta tämä on. Kunnallisella puolella yritetään kaikki mahdolliset oireet tulkita ensin kaikkein vähäisemmän diagnoosin mukaan tutkimatta.

Oireiden jatkuessa saa kyllä rampata lääkärillä useita kertoja ja olla sinnikäs ja vaativa, ennen kun mihinkään tarkempiin tutkimuksiin pääsee, usein ei silloinkaan. Kyllä eriarvoisuus on todellista Suomessa, rahalla saa yksityiseltä puolelta ajoissa tutkimukset, kunnallisella puolella hoitoa saa vasta kun on pää kainalossa ja sairaus liian usein jo pitkälle edennyt.

Henkilön status kyllä vaikuttaa jullkisellakin puolella, ei sielläkään olla tasa-arvoisia kohtelun suhteen.

Työ on liukuhihnatyötä. Liukuhihnalla tuotetaan aina samaa laatua, joka meidän tapauksessa on heikkolaatuisa roskaa. Status vaikuttaa, mutta nykyisin ei sentään kysytä tuloja siten kuin 1990-luvun lopulla.

MInua ainakin on uskottu aina lääkärillä. Muutama vuosi sitten menin kertomaan tuskaisesta masentuneesta olosta, olin sitten kahden viikon päästä psykiatrianpolilla ja siitä osastolle.  Viimeksi varasin ajan tk-lääkärille kun rektaalista tuli runsaasti verta runsaan viikon ajan. Kului viikko ja olin sairaalassa kolosnokopiassa.

Vierailija kirjoitti:

Totta tämä on. Kunnallisella puolella yritetään kaikki mahdolliset oireet tulkita ensin kaikkein vähäisemmän diagnoosin mukaan tutkimatta.

Oireiden jatkuessa saa kyllä rampata lääkärillä useita kertoja ja olla sinnikäs ja vaativa, ennen kun mihinkään tarkempiin tutkimuksiin pääsee, usein ei silloinkaan. Kyllä eriarvoisuus on todellista Suomessa, rahalla saa yksityiseltä puolelta ajoissa tutkimukset, kunnallisella puolella hoitoa saa vasta kun on pää kainalossa ja sairaus liian usein jo pitkälle edennyt.

Henkilön status kyllä vaikuttaa jullkisellakin puolella, ei sielläkään olla tasa-arvoisia kohtelun suhteen.

Tottakai, olisihan naurettavaa jokaiselle vatsanväänteitä valittavalle tehdä kaikki mahdolliset kokeet. Kyllä se aina aloitetaan todennäköisemmästä ja yleisemmästä.

Yksityislääkäriä valitessa suurin osa on erikoislääkäreitä, siispä sinun on ensin tiedettävä mikä sinua vaivaa, että valitset oikean lääkärin.

Olen saanut todella tympeää ja yliolkaista hoitoa yksityislääkäriltä, kun menin valittamaan viidettä lentsua saman kevättalven aikana, kuudennen kanssa menin taas tk:n, josta sain todella hyvää hoitoa, lääkäri oli todella empaattinen ja viikon päästä soitti, että vielä voitaisiin tehdä niin ja näin jos ei helpotusta oloon ole tullut.

Älkää menkö lääkäriin valittamaan. Menkää pyytämään apua.

Minua ei uskottu, kun aloin valittaa kovaa selkä- ja jalkakipua ala-asteella. Ramppasin vuosikausia lääkäreillä, hoitajilla ja fysioterapeuteilla. Tähän tietysti vaikutti nuori ikä, mutta myös äitini, joka aina sanoi kaikille minua tutkiville/hoitaville, että kuvittelen tai liioittelen oireeni, ei minua mikään vaivaa.

Vihdoin kun täytin 18 ja pääsin yksin lääkärille ja pääsin kuvattavaksi ties kuinka monennen kerran, minulta löydettiin välilevynrappeuma. Sen jälkeen pari vuotta tuntui, että minua kuunneltiin lääkärissä, saattoi myös olla tuuria. 

Kuitenkin kun sitten yli 20-vuotiaana alkoi ilmetä omituisia oireita ja niistä menin lääkärille, ei taaskaan kuunneltu, ei täällä mitään vikaa ole, kuvittelet vain. Asuin silloin uudella ja pienellä paikkakunnalla, jolla oli yksi lääkäri. Kesäksi tuli toinen lääkäri, jolle sain varattua ajan. Hän laittoi minut heti eri testeihin ja tutkimuksiin ja oikeasti kuunteli ja otti todesta oireeni. Määräsi myös lääkkeitä, jotka tekivät oireet siedettäviksi.

Potilaan kertoma on vain hänen kokemuksensa, joka tietysti on osa totuutta. Diagnoosin teko ja sairauksien hoito on kuitenkin monimutkaisempaa. Ja kun ajattelee millaisia sekopäitä potilaina nykyään on, niin mitä siitäkin tulisi ,jos heitä hoitaisi juuri niin kuin kulloinkin keksivät toivoa. Sairauslomaa ja lääkkeitä haluavat, ylipainosta,tupakasta ja alkosta ei saisi puhua mitään.

Mulla kans sosiaalisten tilanteiden pelosta kokemusta, viimein kun uskaltauduin apua hakemaan niin sain osakseni vähättelyä. Vanhempi naislääkäri opiskelijaterveydenhuollossa naurahti kertomukselleni ja sanoi, ettei sellaista ole olemassakaan kuin sosiaalisten tilanteiden pelko! Että olen kuulemma vain ujo. Erityisesti sanat "ei sua aina voi joku olla kädestä pitämässä!" tuntuivat pahalta. Ikäänkuin olisin sellaista halunnutkaan.. kertoi myös tämän "ujouteni" johtuvan vanhempieni avioerosta :D olin tuolloin siis 26v ja vanhempani ovat eronneet joskus 90-luvulla. Mutta kiva tietää, että yleislääläri voi tehdä tällaisiä analyysejä 10 minuutin perusteella. Tsiisös..

Tolleen lääkärit just ajattelee potilaistaan,on niissä lääkäreissäkin kaikennäköistä.Juoppoja,lääkkeiden väärinkäyttäjiä.Jotkut vaan on huonoja lääkäreitä jotka saattaa tuhota potilaan terveyden.

Mua uskotaan. Johtuisko siitä, etten sössöttele ja käytän täsmällistä kieltä.

Jaarittelijat ei osaa sanoa, mikä vaivaa, mistä lähtien ja miten. "Ottaa niin kipiää, ette usko miten kipiää, kyllä pitäis pamia saada tähän nyt, ei auta painonpudotus kun on isot luut, mie en pysty ku makkoomaan. Naapuril oli tämä sama ja sekin sai pamia"

Tuo olette te.

Koska lääkäreillä nousee hattuun sisäänpääsy lääkikseen. Sitten sieltä hattupersperspektiivistä katsellaan pieniä ja tyhmiä potilaita alas. Mietitään todennäköisyyksiä.

Ei ymmärretä, että jokainen potilas on oman itsensä asiantuntija. Viusas lääkäri kuuntelee ja uskoo potilasta.

Olen muutaman kerran todennut, että jos en olisi mennyt toiselle ja kolmanneksen lääkärille, lopputulos olisi ollut katastrofaalinen.

En jaksa edes kirjoittaa tähän kaikkia vähätteleviä ja ylimielisiä kommentteja elämäni aikana, kohdistuen myös lapsen kuntoon. Niitä ei voi laittaa edes rauhoittelun piikkiin.

Mutta sitten on näitä joilla on esim ibs. Vuoden sisällä koko vartalon ct tehty ja skopiat molemmista päistä. 

Hakeutuvat vastaanotolle että pääsisivät tutkimuksiin vatsaoireiden vuoksi, se ei riitä että juuri ollaan tutkittu ja  todettu toiminnallinen vaiva. Sitten suututaan ja valitetaan, kun ei päästä samoihin tutkimuksiin uudelleen.

Edes yksityisellä ei välttämättä saa kunnon hoitoa. Hämmästyin kun minä vaihdoin lääkäriä ja kas, hän olikin aivan eri mieltä kuin edellinen. Siis asioista, joista minä maallikkona kuvittelen, että ne ei voi olla mielipideasioita.

Mitään paneutumista kokonaisuuteen ei tee kukaan. Sitten kun sen joutuu tekemään itse ja varovaisesti ehdottaa, että voiko kyse olla tästä, niin jyrähdys on vastassa. Ei minulla ole tarve leikkiä lääkäriä, mutta kuka sen tekee, jollei edes kallis lääkäri?

Lääkäri ei edes sellaista ajatellut, että kipu voi säteillä eri kohtaan. Tuumasi vaan, että tutkimustulos ei sovi oirekuvaan, en osaa auttaa. Lisäsi vielä (sanoen itsestään siis), että "olen tyhmä". Sinne meni minulta yhteensä 750€.

Vierailija kirjoitti:

Potilaan kertoma on vain hänen kokemuksensa, joka tietysti on osa totuutta. Diagnoosin teko ja sairauksien hoito on kuitenkin monimutkaisempaa. Ja kun ajattelee millaisia sekopäitä potilaina nykyään on, niin mitä siitäkin tulisi ,jos heitä hoitaisi juuri niin kuin kulloinkin keksivät toivoa. Sairauslomaa ja lääkkeitä haluavat, ylipainosta,tupakasta ja alkosta ei saisi puhua mitään.

Yksilöä, yksittäistä henkilöä ei voi hoitaa "sekopäisyys todennäköisyys" -suotimen kautta.

Ei vaan voi.

Yksilö ei ole tilastonumero.

Minusta kolme syytä vaikuttavat tuohon:

1) lääkäriksi valinnassa ei painoteta soisaalisia taitoja eikä kykyä kuunnella ihmisiä

2) osa potilaista ei osaa ilmaista omia tuntemuksiaan selkeästi vaan se oleellinen hukkuu liian polveilevaan selitykseen

3) se "vain kuvittelu" on oikeasti varsin yleistä. Psykosomaattiset oireet ovat oikeita oireita mutta niiden takana ei ole sitä sairautta jota potilas ajattelee ja jonka usein haluaa olevan.

Suomessa vain eläkeläiset hoidetaan. Nuoria kuolee koko ajan sydänperäisiin oireisiin kun ei tutkita ja hoideta. Miksi vanhat menee muiden edelle?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei uskottu, kun aloin valittaa kovaa selkä- ja jalkakipua ala-asteella. Ramppasin vuosikausia lääkäreillä, hoitajilla ja fysioterapeuteilla. Tähän tietysti vaikutti nuori ikä, mutta myös äitini, joka aina sanoi kaikille minua tutkiville/hoitaville, että kuvittelen tai liioittelen oireeni, ei minua mikään vaivaa.

Vihdoin kun täytin 18 ja pääsin yksin lääkärille ja pääsin kuvattavaksi ties kuinka monennen kerran, minulta löydettiin välilevynrappeuma. Sen jälkeen pari vuotta tuntui, että minua kuunneltiin lääkärissä, saattoi myös olla tuuria. 

Kuitenkin kun sitten yli 20-vuotiaana alkoi ilmetä omituisia oireita ja niistä menin lääkärille, ei taaskaan kuunneltu, ei täällä mitään vikaa ole, kuvittelet vain. Asuin silloin uudella ja pienellä paikkakunnalla, jolla oli yksi lääkäri. Kesäksi tuli toinen lääkäri, jolle sain varattua ajan. Hän laittoi minut h

Lapsella? 

"Yksilöä, yksittäistä henkilöä ei voi hoitaa "sekopäisyys todennäköisyys" -suotimen kautta."

Varsinkin epämääräisten ja hyvin monitahoisten oireiden kanssa on kyllä pakko ottaa huomioon se ihan kohtuullinen mahdollisuus että kyse on psykosomaattisista oireista. Myös stressi, päihdeongelmat ja uupumus voivat aiheuttaa hyvin hankalasti diagnostisoitavia oireita.

Vierailija kirjoitti:

"Yksilöä, yksittäistä henkilöä ei voi hoitaa "sekopäisyys todennäköisyys" -suotimen kautta."

Varsinkin epämääräisten ja hyvin monitahoisten oireiden kanssa on kyllä pakko ottaa huomioon se ihan kohtuullinen mahdollisuus että kyse on psykosomaattisista oireista. Myös stressi, päihdeongelmat ja uupumus voivat aiheuttaa hyvin hankalasti diagnostisoitavia oireita.

Ok, näin persus edellä puuhun   -lähestymistavalla, ei mikään ihme, että jää sairaudet diagnosoimatta. Ottaen huomioon monen lekurin surkeat ihmisten kohtaamistaidot, autismi ja huonot sosiaaliset taidot.

Ihan oikeasti, surkeaa. Surkeaa.

Potilaana, jatkossa, todennäkösyydet huomioonottaen, minun on valitettavasti suhtauduttava lääkäreihin autistinen ja kohdeltava heitä sen mukaan. Olen todella pahoillani, mutta näin se vaan on.

No can do, voi voi. Pakko ottaa huomioon.

Olen joutunut käymään lääkärissä useasti ( ihan diagnosoidun)  monisairauden vuoksi.  Vuosien varrella on mahtunut mukaan niin kuuntelevia kuin myös ei ihan niin kuuntelevia.  Pääsääntöisesti avun olen saanut ja siitä kiitollinen sillä kivut ovat hirveät, ja toisin kuin kuin moni varmaan luulee, niin se hoito ei ole aina l ä ä k k e e l l i s t ä,  vaan vaihtelee tilanteen mukaan.

Mutta yksi sairaus, josta sanoin vuosien ajan eri lääkäreille, sitä eivät suostuneet tutkimaan, vaikka sanoin monesti, että nämä kaikki oireet viittaavat kyseiseen sairauteen, että voitteko ottaa edes v e r i k o k e e t, niin voidaan edes sitten poissulkea tämä vaihtoehto. 

Sitten vuosien päästä uusin lääkärini suostui kuuntelemaan kun mainitsin asiasta, halusi itse selvittää asian ja Tadaa : olin ollut oikeassa jo monta vuotta.  Lääkärikin ihmetteli, miksi kukaan ei ollut suostunut niitä kokeita ottamaan, aloitti samantien asianmukaisen l ä ä k i t y k  s e n ja nyt on oireet pysyneet vähän paremmin balansissa.