Professori: Nykylapsi ei kestä tylsyyttä eikä hänen vanhempansa ole paljon sen kummempi

Eikö herätä kommentteja?

Kyllä meidän lapset kestää tylsyyttäkin. Mut me asutaanki maalla.

Naulan kantaan ja seinän takaa yritetään hakea tylsyyden poistajaa, itkuisin tuloksin.

Olisitpä nähnyt kateellisen kersatuttelin ilmeen kun naapirista tulikin se tuoksu keittiössä eikä omasta keittiöstä. Kakara ei kestänyt vaan melusi "varmaan kuivaa, palaneita varmaan, ritilään kärähtäneitä" ja vielä "varmaan pahan makuisia" mitä nyt yrittää keksiä; kun itkeskelee selkäsaunan jälkeen jota mami antanee liian harvoin.

Tunnistan ja tunnustan. Lapset (7v ja 4v) meillä on parempia odottajia.

Mä olin jo 1970-luvulla, ennen älylaitteiden aikakautta, lapsi joka en kestänyt tylsyyttä. Valitin aina äidille, että mulla ei oo mitään tekemistä ja olin kuin pieni piru tylsistyneenä. En ikinä tottunut sietämään tylsyyttä, vaan aloin sitten käyttäytyä epäsosiaalisesti ja tuhoavasti jos ei muuta tekemistä ollut. Mm. töhertelin koulun seiniä, kiusasin talon eläimiä jne.

Kyllähän se näin on. Mutta kyllä tää vanhemmuus on nykyään vaatimusten täyteistä. Pitää sitä ja tätä. Vois nuo kasvatustieteilijätkin välillä rauhoittua.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin jo 1970-luvulla, ennen älylaitteiden aikakautta, lapsi joka en kestänyt tylsyyttä. Valitin aina äidille, että mulla ei oo mitään tekemistä ja olin kuin pieni piru tylsistyneenä. En ikinä tottunut sietämään tylsyyttä, vaan aloin sitten käyttäytyä epäsosiaalisesti ja tuhoavasti jos ei muuta tekemistä ollut. Mm. töhertelin koulun seiniä, kiusasin talon eläimiä jne.

Kohtalotoverini. En minäkään tylsyyttä kestänyt. Tosin keksin aina jotain puuhaa, vaikkei nettiä, somesta puhumattakaan ollut. Tiedä sitten, oliko se Aku Ankkojen lukeminen ja kaikenlaisten pikkujäynien tekeminen yhtään sen kehittävämpää kuin nykyinen älypuhelimen näprääminenkään.

Sietäisin kyllä tylsyyttä, mutta en mun synkkiä ja ahdistavia ajatuksia, jotka valtaavat pään, kun en käytä aivojani

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meidän lapset kestää tylsyyttäkin. Mut me asutaanki maalla.

Kyllä maallakin on älypuhelimet, pelit ja vehkeet. Ja säännölliset harrastukset jne. Ainakin meillä on. Että samat jutut on kasvatuksessa maalla ja kaupungissa. Mutta se on plussaa, että passitan lapset pihalle, kun peliaika on käytetty. Aina ne siellä keksii jotain tekemistä. Ei tarvii lähteä mihinkään kauemmaksi, ovesta ulos vaan ja menoksi. Lääniä riittää ilman että ollaan jossain liikenteen keskellä tai toisten pihoissa.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin jo 1970-luvulla, ennen älylaitteiden aikakautta, lapsi joka en kestänyt tylsyyttä. Valitin aina äidille, että mulla ei oo mitään tekemistä ja olin kuin pieni piru tylsistyneenä. En ikinä tottunut sietämään tylsyyttä, vaan aloin sitten käyttäytyä epäsosiaalisesti ja tuhoavasti jos ei muuta tekemistä ollut. Mm. töhertelin koulun seiniä, kiusasin talon eläimiä jne.

Minä olen syntynyt 74 ja veljeni 77. Muistan äitini sanat veljelleni, kun valitti tylsyyttä aina. No, mitäs jos alkaisit piirtää. Siitä se sitten lähti. Asuttiin silloin Laajasalossa silloin ja siinä 86 vuonna alkoi näkymään graffitteja. Aluksi en noteeranut sitä kummemmin, mutta jotenkin se oli pysäyttävää nähdä sellaista. Yhtäkkiä niitä alkoi olemaan lähiympäristössä enemmän ja sitten tajusin, että minun veli muuten tekee noita. JA niin teki ja tekee edelleen nykyään. Samanhenkisiä muita lapsia oli 10-15 poikaa. Aluksi meidän äiti järkyttyi ja ihmetteli ja tenttas että mistä noi maalit on peräisin. Maalit oli yhden kaverin isän automaalaamosta. Kouluun kun meni, niin huomas että joka paikka täyttyy. Meni ihan mihin vaan niin oli teos. Veli kun kasvoi ja se porukka kun pyöri ympäriinsä ja tutustui ympäri helsinkiä samoihin tyyppeihin, niin sehän lähti aivan käsistä se touhu. JA kaikki toi lähti siitä, kun äiti sanoi et mitä jos rupeisit piirtää.. Tosin ei tarkoittanut, että luo uusi värikäs ympäristö. 

Nyt veljeni elättää itsensä sillä.

70-luvulla tylsistynyt kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin jo 1970-luvulla, ennen älylaitteiden aikakautta, lapsi joka en kestänyt tylsyyttä. Valitin aina äidille, että mulla ei oo mitään tekemistä ja olin kuin pieni piru tylsistyneenä. En ikinä tottunut sietämään tylsyyttä, vaan aloin sitten käyttäytyä epäsosiaalisesti ja tuhoavasti jos ei muuta tekemistä ollut. Mm. töhertelin koulun seiniä, kiusasin talon eläimiä jne.

Kohtalotoverini. En minäkään tylsyyttä kestänyt. Tosin keksin aina jotain puuhaa, vaikkei nettiä, somesta puhumattakaan ollut. Tiedä sitten, oliko se Aku Ankkojen lukeminen ja kaikenlaisten pikkujäynien tekeminen yhtään sen kehittävämpää kuin nykyinen älypuhelimen näprääminenkään.

” Tosin keksin aina jotain puuhaa, vaikkei nettiä, somesta puhumattakaan ollut”

Vastasit itse siihen mitä ennen tehtiin kun oli tylsää. Oli pakko keksiä jotain tekemistä. Tämä ei onnistu samalla tavalla nykypäivänä, ei osata käyttää mielikuvitusta eikä keksitä enää samalla tavalla asioota ja tekemistä.

Ennen osattiin myös paremmin istua paikallaan oppitunneilla ja keskittyä, ei kiukuteltu jos junassa jouduttiin hetki istumaan paikallaan. Nykyään alkaa poru ja itku ja valitus jos ei heti ole padia tai kännykkää annettavaksi. Lapsista tulee heti levottomia jne. Tuskinpa sinä sait joka kerta raivokohtauksen ja keskittymisongelmia jos jouduit istumaan tai odottamaan.

Ei ole normaalia, ettei siedetä tylsyyttä ollenkaan. Aina pitää olla jotain virikettä oltiin sitten autossa, ravintolassa, oppitunnilla tai kahvipöydässä. Jotkut vanhemmat jopa ajattelevat että pitää olla jotain virikettä ettei vain tylsisty. Sitä ei saa tapahtua.

Kyllä minäkin valitin välillä ettei ollut tekemistä, mutta sitä oli pakko keksiä itse. Sitten sitä lopulta jotenkin sai ajan kulumaan.

On huolestuttavaa että ongelmia tuottaa niinkin pieni asia kuin se, että korttia pelattaessa joutuu odottamaan omaa vuoroa tai joutuu odottamaan että kortit jaetaan uudestaan. Välissä on pakko ottaa se kännykkä, koska on tylsää odottaa ja jos ei ole sitä kännykkää, niin aletaan tahattomasti pyörimään tuolilla, vispaamaan jaloilla tms. Olen tämän monta kertaa huomannut jopa omasta siskosta ja hänen kavereistaan, puhumattakaan serkuista jotka ovat nuorempia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se näin on. Mutta kyllä tää vanhemmuus on nykyään vaatimusten täyteistä. Pitää sitä ja tätä. Vois nuo kasvatustieteilijätkin välillä rauhoittua.

Niin totta :DD Onneksi luovuin älypyuhelimesta niin saa paljon vähennettyä nykyvanhempien syyllisyydentaakkaa.

Vierailija kirjoitti:

70-luvulla tylsistynyt kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin jo 1970-luvulla, ennen älylaitteiden aikakautta, lapsi joka en kestänyt tylsyyttä. Valitin aina äidille, että mulla ei oo mitään tekemistä ja olin kuin pieni piru tylsistyneenä. En ikinä tottunut sietämään tylsyyttä, vaan aloin sitten käyttäytyä epäsosiaalisesti ja tuhoavasti jos ei muuta tekemistä ollut. Mm. töhertelin koulun seiniä, kiusasin talon eläimiä jne.

Kohtalotoverini. En minäkään tylsyyttä kestänyt. Tosin keksin aina jotain puuhaa, vaikkei nettiä, somesta puhumattakaan ollut. Tiedä sitten, oliko se Aku Ankkojen lukeminen ja kaikenlaisten pikkujäynien tekeminen yhtään sen kehittävämpää kuin nykyinen älypuhelimen näprääminenkään.

” Tosin keksin aina jotain puuhaa, vaikkei nettiä, somesta puhumattakaan ollut”

Vastasit itse siihen mitä ennen tehtiin kun oli tylsää. Oli pakko keksiä jotain tekemistä. Tämä ei onnistu samalla tavalla nykypäivänä, ei osata käyttää mielikuvitusta eikä keksitä enää samalla tavalla asioota ja tekemistä.

Ennen osattiin myös paremmin istua paikallaan oppitunneilla ja keskittyä, ei kiukuteltu jos junassa jouduttiin hetki istumaan paikallaan. Nykyään alkaa poru ja itku ja valitus jos ei heti ole padia tai kännykkää annettavaksi. Lapsista tulee heti levottomia jne. Tuskinpa sinä sait joka kerta raivokohtauksen ja keskittymisongelmia jos jouduit istumaan tai odottamaan.

Ei ole normaalia, ettei siedetä tylsyyttä ollenkaan. Aina pitää olla jotain virikettä oltiin sitten autossa, ravintolassa, oppitunnilla tai kahvipöydässä. Jotkut vanhemmat jopa ajattelevat että pitää olla jotain virikettä ettei vain tylsisty. Sitä ei saa tapahtua.

Kyllä minäkin valitin välillä ettei ollut tekemistä, mutta sitä oli pakko keksiä itse. Sitten sitä lopulta jotenkin sai ajan kulumaan.

On huolestuttavaa että ongelmia tuottaa niinkin pieni asia kuin se, että korttia pelattaessa joutuu odottamaan omaa vuoroa tai joutuu odottamaan että kortit jaetaan uudestaan. Välissä on pakko ottaa se kännykkä, koska on tylsää odottaa ja jos ei ole sitä kännykkää, niin aletaan tahattomasti pyörimään tuolilla, vispaamaan jaloilla tms. Olen tämän monta kertaa huomannut jopa omasta siskosta ja hänen kavereistaan, puhumattakaan serkuista jotka ovat nuorempia.

Ap

Ajat ja tavat muuttuu.

Ennenvanhaan riitti että sai jotain työpaikalla aikaseksi vuoden aikana.

Nykyään on kvartaalitalous, tuntikirjanpito ja tuloksia odotetaan ennen päivän päättymistä.

Ei enää ole aikaa ja varaa pyöritellä peukaloita tylsistyneenä, koska tehokkuus, tehokkuus ja tehokkuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meidän lapset kestää tylsyyttäkin. Mut me asutaanki maalla.

Kyllä maallakin on älypuhelimet, pelit ja vehkeet. Ja säännölliset harrastukset jne. Ainakin meillä on. Että samat jutut on kasvatuksessa maalla ja kaupungissa. Mutta se on plussaa, että passitan lapset pihalle, kun peliaika on käytetty. Aina ne siellä keksii jotain tekemistä. Ei tarvii lähteä mihinkään kauemmaksi, ovesta ulos vaan ja menoksi. Lääniä riittää ilman että ollaan jossain liikenteen keskellä tai toisten pihoissa.

Meillä ei oo pelejä ja vehkeitä. Jos ei tarkoiteta pärrävärkkejä, eli mopoja, autoja jne. Niitä löytyy pihasta.

Ja ei säännöllisiä harrastuksia näiden lisäksi.

Hyvä keino opettaa lapset olemaan paikoillaan tekemättä mitään kun ei anna esim automatkoille puhelimia tai pelej yms. Meidän lapset istuu mummolaan mennen tullen 400km hiljaa. Viihdyttävät itseään välillä vanhanajan autoleikeillä (laiva on lastatta yms). Meidän lapset on ala-asteella eikä heillä ole vielä puhelimia. Yritän pitkittää niiden ostoa...