Keskenmeno ahdistaa

Olisiko täällä ketään keskenmenon kokenutta joka tunnistaa näitä oloja? -ap

Hae vaan saikkua, mä en nää mitään väärää siinä. Toiselle toiset asiat on raskaampia kun toiset, veikkaan, että itsellekin keskenmeno olisi tosi raskas juttu. Voimia!

Vierailija kirjoitti:

Hae vaan saikkua, mä en nää mitään väärää siinä. Toiselle toiset asiat on raskaampia kun toiset, veikkaan, että itsellekin keskenmeno olisi tosi raskas juttu. Voimia!

Kiitos..en tiedä kehtaanko hakea. Jotenkin tämä ahdistus on sillä tasolla että tuntuu että ei saisi tuntua tältä ja oon vaan huono kun tunnen näin, että pitäs vaan selvitä tästä heti.

Itse pelkäsin keskenmenoa ensimmäiset 13 viikkoa. Aloin jopa itkemään pelkästä ajatuksesta. Nyt onneksi raskauden viime metreillä. Kyllä sinäkin, ehkä jo seuraavalla kerralla. Voimia. Muista, että aina voi yrittää uudestaan.

Hae saikkua, jos tuntuu että oikeasti tarvitset sitä ja kaipaat lepoa. Jos taas tuntuu, että masentuneisuuden kannalta olisi ehkä parempi vain saada mitä tahansa tekemistä ja mahdollisesti jotain muuta(kin) ajateltavaa, niin mene töihin jos pystyt. Pakko ei ole pystyä, eikä muut määritä sitä puolestasi miltä tuo tuntuu. Joillekin on "pikkujuttu", joillekin ei. Otan osaa suruusi<3

Suosittelisin hakeutumaan johonkin keskenmenon kokeneiden palstalle. En tiedä onko täällä, Vau.fi:ssä on ainakin. Sieltä löytyy vertaistukea. Ja ahdistus ja syvä suru ovat hirmu yleisiä tunteita keskenmenon kokeneilla, pikemminkin veikkaan että asian kevyesti ottavat ovat vähemmistössä. Voi hyvinkin olla, että ystäväsi ovat ottaneet omatkin keskenmenonsa aikanaan raskaasti, ja nyt toivuttuaan yrittävät lohduttaa tökerösti. Tai ehkä heilläkin on vielä toipuminen kesken - kyvyttömyys kohdata toisen surua voi olla merkki siitäkin.

Olen tosi pahoillani keskenmenosta ja on todellakin normaalia tuntea tuollaisia tunteita. Minun ensimmäinen raskauteni paljastui kohdunulkoiseksi raskaudeksi rv 8 ja jouduin äkillisesti leikkaukseen. Masennuin siitä pitkäksi aikaa ja sain jopa työterveydestä hetkeksi aikaa masennuslääkityksen. Työkykyinen olin kuitenkin kaiken aikaa. Se oli elämäni ensimmäinen raskas kokemus ja surin sitä oikeastaan siihen saakka, kun sain ensimmäisen lapseni. Raskauden päättymisen myötä päättyy myös suuri unelma tulevaisuudesta. Pieneen vauvan alkuun syntyy suojeleva side ja haurasta ihmiselämää haluaisi äitinä varjella viimeiseen saakka. Luin jostain että jopa 50 prosenttia keskenmenon kokeneista masentuu tai saa masennukseen viittaavia oireita. Toivoisin että pyytäisit vaikka neuvolasta tai työterveydestä jutteluapua mahdollisimman varhain, ettei suru tukahdu sisääsi. Ei keskenmenosta tarvitse koskaan päästä yli, sinulle se oli suuri ja ainutkertainen asia jonka menetit yhtäkkiä ja sinulla on oikeus pitää se kokemus mukansi elämässäsi. Paljon voimia ja halauksia ap.

Ihana kun jaksatte vastailla jotain. Kiitos. ,-ap

Käy ihmeessä vaikka työterveydessä juttelemassa ahdistuksestasi. Ei keskenmenon suremisessa ole mitään väärää, ja saat olla siitä pahoillasi ja ahdistunut. Älä välitä ystäviesi reaktioista, voi olla että heidän on vaikea myötäelää juuri sinun surusi kanssa tällä hetkellä. Itse useamman km kokeneena olen huomannut, että monen läheisen on vaikea suhtautua asiaan koska se omakohtainen kokemus puuttuu. Ihmiset kokevat asiat niin eri tavoin, mutta kyllä itsekin surin jokaista keskenmenoa ihan rauhassa. Voimia sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hae vaan saikkua, mä en nää mitään väärää siinä. Toiselle toiset asiat on raskaampia kun toiset, veikkaan, että itsellekin keskenmeno olisi tosi raskas juttu. Voimia!

Kiitos..en tiedä kehtaanko hakea. Jotenkin tämä ahdistus on sillä tasolla että tuntuu että ei saisi tuntua tältä ja oon vaan huono kun tunnen näin, että pitäs vaan selvitä tästä heti.

Höpöhöpö. Jokainen vähääkään empaattinen ihminen ymmärtää että pahalta tuntuu. Muistan kun itse olin raskaana niin se keskenmenon pelko oli niin suuri, joka vessareisulla pelotti että vuoto olis alkanut. En siis sano että tiedän miltä susta tuntuu, mutta uskon, että pystyn kuvittelemaan. Oot ansainnut kaiken tuen ja avun. Tieskö kukaan työpaikalla että olit raskaana?

On täysin normaalia. Mulla oli varhainen keskenmeno rv6 eikä ollut edes eka raskaus. Itketti iltaisin monta viikkoa ja vieläkin, vaikka elävä lapsi syntyikin tuosta alle vuoden kuluttua, herkistyn ja saatan tirauttaa pari kyyneltä. Olen miettinyt millainen lapsi sieltä olisi tullut ja minkäikäinen hän olisi nyt (tosin tässä vaiheessa helpottaa katsoa kuopusta ja ajatella ettei häntä olisi jos tuo kesken mennyt olisi päätynyt syntymään).

Ei nämä ole helppoja kaikille. Sulla on oikeus surra.

Tosi yleistä. Kuuluu useimman naisen elämään. Ei kannata jäädä pohtimaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen tosi pahoillani keskenmenosta ja on todellakin normaalia tuntea tuollaisia tunteita. Minun ensimmäinen raskauteni paljastui kohdunulkoiseksi raskaudeksi rv 8 ja jouduin äkillisesti leikkaukseen. Masennuin siitä pitkäksi aikaa ja sain jopa työterveydestä hetkeksi aikaa masennuslääkityksen. Työkykyinen olin kuitenkin kaiken aikaa. Se oli elämäni ensimmäinen raskas kokemus ja surin sitä oikeastaan siihen saakka, kun sain ensimmäisen lapseni. Raskauden päättymisen myötä päättyy myös suuri unelma tulevaisuudesta. Pieneen vauvan alkuun syntyy suojeleva side ja haurasta ihmiselämää haluaisi äitinä varjella viimeiseen saakka. Luin jostain että jopa 50 prosenttia keskenmenon kokeneista masentuu tai saa masennukseen viittaavia oireita. Toivoisin että pyytäisit vaikka neuvolasta tai työterveydestä jutteluapua mahdollisimman varhain, ettei suru tukahdu sisääsi. Ei keskenmenosta tarvitse koskaan päästä yli, sinulle se oli suuri ja ainutkertainen asia jonka menetit yhtäkkiä ja sinulla on oikeus pitää se kokemus mukansi elämässäsi. Paljon voimia ja halauksia ap.

Kiitos. Taidan mennä sinne töihin kuitenkin, on vaan niin herkkä olo. Jospa saan siellä ajatukset pois tästä. Tuntuu vaan että itkettää ja voimaton olo. täytyy pakottaa itsensä aamulla laittautumaan ja siistiytymään ja menemään skarppina töihin. Juttelemaan pääsen onneksi ammattilaiselle halutessani työterveyden kautta. Täytyy käydä..

Vierailija kirjoitti:

Tosi yleistä. Kuuluu useimman naisen elämään. Ei kannata jäädä pohtimaan.

Tosi vaikea juuri tätä asennetta omaksua. Minulle tuli tämä masentunut olo, aivan pyytämättä tavallaan. En mitenkään päättänyt että haluan nyt masentua tästä. Vaikea ajatella noin miten sanot. On väsynyt, voimaton ja itkuinen olo. Todella vaikea sysätä niitä tunteita syrjään. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi yleistä. Kuuluu useimman naisen elämään. Ei kannata jäädä pohtimaan.

Tosi vaikea juuri tätä asennetta omaksua. Minulle tuli tämä masentunut olo, aivan pyytämättä tavallaan. En mitenkään päättänyt että haluan nyt masentua tästä. Vaikea ajatella noin miten sanot. On väsynyt, voimaton ja itkuinen olo. Todella vaikea sysätä niitä tunteita syrjään. -ap

Älä ap välitä typerän epäempaattisen trollin sanoista. Kukaan normaali ihminen ei ajattele noin. Äläkä missään nimessä sysää tunteitasi syrjään. On tosi tärkeää tuntea niitä, pieni elämä on päättynyt ja se on traagista mutta selviät siitä kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Tosi yleistä. Kuuluu useimman naisen elämään. Ei kannata jäädä pohtimaan.

Kyllä sen keskenmenon jälkeen asia kannattaa surra ja käydä läpi, helpottaa se tulevaa elämää kummasti. Itsellä keskenmeno tapahtuoi vkolla 14, ja olihan se suuri järkytys ja iso suru. En muista kyllä masentuneeni, mutta kipuilua oli pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hae vaan saikkua, mä en nää mitään väärää siinä. Toiselle toiset asiat on raskaampia kun toiset, veikkaan, että itsellekin keskenmeno olisi tosi raskas juttu. Voimia!

Kiitos..en tiedä kehtaanko hakea. Jotenkin tämä ahdistus on sillä tasolla että tuntuu että ei saisi tuntua tältä ja oon vaan huono kun tunnen näin, että pitäs vaan selvitä tästä heti.

Höpöhöpö. Jokainen vähääkään empaattinen ihminen ymmärtää että pahalta tuntuu. Muistan kun itse olin raskaana niin se keskenmenon pelko oli niin suuri, joka vessareisulla pelotti että vuoto olis alkanut. En siis sano että tiedän miltä susta tuntuu, mutta uskon, että pystyn kuvittelemaan. Oot ansainnut kaiken tuen ja avun. Tieskö kukaan työpaikalla että olit raskaana?

Ei tiennyt kukaan. Sekin on vaikeaa kun oon aina yleensä niin iloinen ja reipas. Ja jos on paha olla tms kerron senkin ihmisille.. nyt on tämmönen asia joka painaa ja pitää yrittää esittää normaalia. Ihmiset kyllä tietää että oon toivonut vauvaa.

Keskenmenoja tapahtuu paljon niin aikaisin, ettei niitä edes ehditä huomata. Yleisimpänä syynä vakavat kromosomipoikkeamat. Vaikka toki tuntuu pahalle, kyseessä on hyvin normaali ilmiö. Sure kuitenkin surusi, äläkä yritä pitää sitä sisälläsi.

Vierailija kirjoitti:

Keskenmenoja tapahtuu paljon niin aikaisin, ettei niitä edes ehditä huomata. Yleisimpänä syynä vakavat kromosomipoikkeamat. Vaikka toki tuntuu pahalle, kyseessä on hyvin normaali ilmiö. Sure kuitenkin surusi, äläkä yritä pitää sitä sisälläsi.

Tiedän että se on yleistä mutta jotenkin kun tunsi sen raskauden oireet ja teki testin yms niin kyllä se pahalta tuntuu.. varsinkin kun monella tuntemallani ihmisellä se raskaus on jatkunut siitä ensiplussasta. Niin ei jotenkin osannut odottaa sitä pahinta kun ei se kuitenkaan taida olla kuin 10% jotka päättyy keskenmenoon. Ei keskenmeno ole yleisempää kuin se että vauva syntyy.. useampi raskaus jatkuu normaalisti.

Mulla kerkes jo neljännelle kuulle kumpikin keskenmeno, kaks niitä on ollu. Todella rankkoja ja yksinäisiä kokea, mieskään ei pysty ymmärtämään, ei mun mies ainakaan, oli ihan vihainen, mut ajattelen et ne on ollu hänellekkin niin kovia kokemuksia ettei oo pystyny mua lohduttaa.

Nyt meillä sittenkin pieni suloinen poika. Kolmas kerta toden sanoi.