Voiko joku selittää miksi:

- Alkoholismi on sairaus, jossa potilaan voidaan odottaa tahdonvoimalla pysymään erossa pullosta
- Bipolaarinen häiriö vai mikä nyt virallisesti onkaan/ skitsofrenia on sairaus, jossa potilaan odotetaan hoitavan itseään säännöllisellä lääkityksellä ja seurannalla
- Diabetes on sairaus, jossa potilaan pitää itse pitää huolta lääkityksestään ja hoidostaan
- verenpainetauti on sairaus, jossa potilaan odotetaan seuraavaan aktiivisesti verenpainettaan, syömäään terveellisesti, liikkumaan säännöllisesti jne
- Selän väilevyongelmat ovat sairaus, jossa potilaan tulee liikunnalla ja oikeilla liikeradoilla pitää huolta selästään jne. jne

Mutta masennus on sairaus, jossa potilaat ovat "herkkiä, älykkäitä ja ylitunnollisia" eikä heitä missään tapauksessa tule patistaa mihinkään eikä vaatia mitään, heitä pitää tukea ja kuunnella eikä kukaan voi ymmärtää heidän tuskaansa eikä ahdistustaan?

Ainakin tämä oli 98% viesti eilisessä pitkässä masennuskeskustelussa.
Nim. yhden masentuneen turhautunut lähipiiriläinen. 15 vuotta masentunut on ollut vaihtelevan pahassa jamassa mutta mikään ei auta ja mitään ei voi tehdä eikä mihinkään kykene ja hänen elämänsä vaan on niiiiiin vaikeaa. Ja puoliulkopuolisen silmin ei kyllä tee yhtään rankkaa työtä sen eteen että oppisi elämään sairautensa kanssa. Tuntuu elättelevän toiveita että joku päivä joku tulee ja puhaltaa kaiken masennuksen pois ja sitten hän alkaa elää elämäänsä.