Tuosta kasvatuskeskustelusta vielä..entäs näin päin?

Tuonikäistä en voisi ajatellakaan laittavani yksin ulos tai sisään.

Jos ei ulkona osata käyttäytyä pitää mennä sisälle. Kerran kun toteuttaa riittää puoleksi vuodeksi pelkkä uhkaus.

Jos ei osaa käyttäytyä, mennään sisälle. Mutta en halua, että kaksi muuta sisarusta joutuvat kärsimään yhden uhmiksen vuoksi, siksi vain uhmis sisälle jäähylle ja kun osaa olla hiljaa niin pääsee takaisin ulos. Mielestäni ei ole naapureita kunnioittavaa antaa lapsen kiljua ja raivota pihalla vaikka se toisinaan kuuluukin asiaan. Mielummin haluan kuitenkin hiljentää lapsen (=antaa huutaa sisällä) kuin antaa jatkaa pihalla huutamista joka ei meidän uhmiksella lopu kovin äkkiä. ap

Meillä jos lapsi saa uhmakohtauksen se menee parhaiten ohi kun ottaa syliin ja keskustelee lapsen kanssa. Jos laitan jäähylle, niin siellähän se sitten jatkaa itsensä lietsontaa vaikka loppupäivän.

Vai hävettääkö sua ulkona, kun lapsesi huutaa, kun " kaikki näkee" vai?

huitoo, viuhtoo ja rimpuilee pois sylistä..ei tulisi kuuloonkaan että siinä rauhoittuisi.



-ei ap

niin meille sanottiin, ettei alle kouluikäistä saa eristää muista toiseen huoneeseen.

Meidänkin esikoinen sai juuri 3,5-vuotiaana välillä melkoisia itku-potku-raivareita, kun pikkusisko oli vasta vauva ja tarvitsi paljon syliä (kuten esikoinenkin olisi tarvinnut...). Kun en muutakaan keksinyt, käytin välillä tuota jäähyä. Tosin ulkona ongelmia ei koskaan tullut, eli meillä jäähypaikkana oli esikoisen oma huone.



Ja se oli nyt näin jälkiviisaasti sanoen surkea idea, kaduttaa ihan :( Umpiväsyneenä en sitä silloin tajunnut, mutta viimeisin asia, jota pikkuihminen raivarinsa keskellä äidiltään/isältään kaipaa, on eristäminen ja suuttuminen. Hän kaipaa ennemmin hellyyttä ja huumoria ja etenkin turvaa! Pieni lapsi saattaa itsekin pelätä omia raivontunteitaan, siksi häntä ei lähtökohtaisesti koskaan saisi jättää yksin kiukkunsa kanssa.



Meillä uhmis helpottui sillä, että opettelin itse hillitsemään itseni aina raivaritilanteissa. Olin aidosti rauhallinen, en välttämättä sanonut mitään vaan saatoin ottaa syliin tai ainakin pitää häntä aloillaan niin, ettei uhmis riko mitään, satuta ketään tai karkaa ulos autojen alle. Katsekontakti auttoi myös. Lopulta opin ennakoimaan raivarit niin, että niistä päästiin pikkuhiljaa aika kevyellä volyymilla yli ihan huumorin avulla. Tsemppiä! Ja sitä malttia myös...