Olen hirveä ihminen

Teininä kiusasin selän takana erästä minulle tuntematonta tyttöä, naurettiin kavereiden kanssa hänen irc-galleriaan lisäämilleen kuville ja muutenkin haukuttiin ulkonäköä. Raukkamaisesti tosiaan aina selän takana. Kadun tätä ihan hirveästi ja jälkikäteen olen tajunnut, että purin klassisesti omaa pahaa oloani tähän tyttöön. Oma elämäni oli tuona ajankohtana ihan romuna, perhetilanne epävakaa, kuolemanpelkoa, pahoinpitelevä ex-poikaystävä, joka uhkasi tappaa, jne. Silti mikään, ei MIKÄÄN oikeuta kiusaamiseen, vaikka "onneksi" kiusauksen kohde ei tässä tapauksessa tiennyt olevansa kohteena.

Mutta nyt aikuisena, jo päältä kolmikymppisenä olen yllättäen ystävystynyt tämän tytön kanssa ja tunnen suurta sielunkumppanuutta, ollaan ihan samanlaisia mielipiteiltä ja kiinnostuksenkohteilta. Meillä on hauskaa yhdessä. En edes oikein ymmärrä, miten päädyttiin ystävystymään. Hän oli kaverin kaverin kaveri tjn, mutta löydettiin heti yhteys.

Mutta voi apua, miten kamalat omantunnon tuskat mulla on :( Joo, olin 16 ja täysi idiootti, nyt onneksi jo yli 30, mutta en vain pääse yli idioottiudestani. Olen miettinyt, pitäisikö minun vain katkaista meidän ystävyys, koska olen ollut niin epäreilu häntä kohtaan eikä hän tiedä sitä tai sitten kertoa asia suoraan. Kumman ratkaisun tekisitte?