Muistatko vielä millainen ensimmäisen yliopistopäiväsi oli, kun aloitit opiskelut?

En. Muuten muistan kyllä sen ekan vuoden. Kiva muisto.

Riippunee vähän, mistä se lasketaan. Kivikaudella saattoi käydä tietotekniikkakurssin ennen opiskelujen varsinaista alkua. Siellä oli keitä vaan eli eri aineiden opiskelijoita. Sitä sitten puurrettiin pari viikkoa. 

Sit kun varsinaiset opiskelut alkoivat, niin enpä ihan ekasta päivästä muista. Taisivat tutorit hössöttää ja kierrättää eri mestoissa sekä selvittää melko itsestäänselvyyksiä (mikä tuntuu olevan tutorien ikuisuustehtävä). Itse ajauduin aika hissukkaporukoihin, mutta jälkikäteen ajateltuna ei silti harmita. Oli luotettavaa seuraa, ja ihan riittävästi mentiin. 

Mut tuon jälkeen on tullut opiskeltua parikin kertaa yliopistossa. Toisen oppiaineen ekasta päivästä en muista käytännössä mitään. En muista juuri yhtään, miten kaveriporukkamme alkoi hitsaantua yhteen, mikä on aika outoa. Pedagogisten ekan päivän taas muistan. Olin helpottunut siitä, kenet sain ohjaajaksi. Sekä myös lähimmistä kanssaopiskelijoista. 

En muista muuta kuin että aamulla oli kauhea sumu. Oli hieman kauhuleffafiilikset kun mustat hahmot käveli kohti opistoa.

Humalatilastani johtuen päivä on hämärän peitossa

Vähän jännitti tietysti kun uusi tilanne, mutta enimmäkseen olin vain innoissani. Pääsin opiskelemaan juuri sinne, mihin halusinkin, olin löytänyt ihanan asunnon läheltä yliopistoa ja iltatöitäkin oli jo järjestynyt. Elämä näytti parhaat kasvonsa juuri silloin.

Muistan tarkasti, vaikka ensimmäinen yliopistopäiväni oli syyskuussa 1975.

Maalaistyttö oli juuri muuttanut suurkaupunkiin, joten jo yliopiston ja sen oikean luentosalin löytäminen oli vähän haastavaa. Puin kuitenkin ylleni upouudet farkut ja muodikkaan topin ja yritin näyttää ihan coolilta, vaikka sydän hakkasi.  :)

En kyllä yhtään muista. Miten olenkaan voinut unohtaa tuollaisen.

Ensimmäinen päivä kului hoidellessa virallisia kuvioita kuten ilmoittautuminen, yo-kunta- ja terveydenhoitomaksut, pienoisröntgen jne. Ja asunnonvälityksessä piti käydä, kun piti löytää kämppä. Ensimmäiset päivät asustin tuttavien nurkissa. Kuinka moni opiskelija lähtee nykyään opiskelemaan ilman tietoa asunnosta? Me lähdimme, en ollut ainoa. Löytyihän se alivuokralaishuone helluntailaisen eläkeläisparin luota. Ai niin, vanhemmat eivät höösänneet lähtöä, ei puhettakaan, että olisivat lähteneet viemään ja / tai hankkineet lapselleen asunnon. Kaikki oli uutta, niin kaupunki kuin yliopistokin, mutta kaikesta selvittiin. Jopa ilman tutoreita.

Ei jännittänyt yhtään mutta innoissani olin.

Pääsin edellisenä päivänä intistä. Aamulla klo 8 yo:lle, ja olin pihalla kuin lumiukko. En siis krapulassa, vaan sekaisin kaiken uutuudesta.

ups!!

Vähän vaikea sanoa, kun mikä tosiaan lasketaan ekaksi päiväksi. Hain jotain kalentereita, kirjauduin rekisteriin? Olin typerillä orientaatio-"kursseilla"? Ihan ensimmäisellä oikealla kurssilla? No, joka tapauksessa en muista.

Aloitin opinnot vasta 33-vuotiaana joten ei jännittänyt ollenkaan. 

En yhtään muista. 

Se näkyy papereista, että vuosi -93.  Senkin muistan, että missasin koko varsinaisen aloituspäivän ihan kokonaan. Kaveri, joka oli päässyt samaan tiedekuntaan soitteli sitten parin päivän päästä, että miksi sua ei näy täällä ollenkaan :)

Eli eka päivä oli sitten jotenkin muiden mukana ilman alkuinfoja. 

En mä koskaan valmistunut maisteriksi, mutta kandin paperit nyt sentään on. Älyssä ei vikaa, mutta asenne (laiskuus ja välinpitämättömyys) huokuu tästäkin viestistä. 

Matkustin yöjunalla opiskelupaikkakunnalle nukkumatta juuri lainkaan ja heti aamusta oli englannin tekstin ymmärtämisen koe. Sen jälkeen muistaakseni hoitelin jotain käytännön asioita, sitä en muista mitä kaikkea, mutta paljon sain aikaan. Sitten kämpille aika uupuneena. Se koekin meni läpi.

Eli joo, en ollut pahemmin hukassa. Ne fiilikset tulivat vasta myöhemmässä vaiheessa.

Muistan hyvin, jännitti kauheasti, vuosi oli 1979. Yksi vanha koulukaveri aloitti samaan aikaan mutta eri tiedekunnassa. Alkuun oltiin paljon kimpassa, vaikkei kouluaikoina mitään kavereita oltukaan. 

Muistan hyvin, jännitti ja olin innoissani mutta ei nyt ihan peloissani sentään ollut. Paikkoja kierreltiin, tutustuttiin tuutoreihin ja heidän horinoihinsa, käteen luotiin jotain oppaita ja kurssitarjottimia yms. Tällöin vielä yliopisto näytti "parhaat" kasvonsa, mutta sitten kun opintojen makuun päästiin nopeasti tuli se suuri pettymys, pettymys siitä, ettei tämä kyllä mikään paratiisi todellakaan ole. Erityisesti monien opettajien ja opiskelijoiden kyyninen asenne ja naama ärsytti suunnattomasti, no kaiketi yrittävät vain tuoda "realismia" uusien "foucaultien"päähän, mutta oli se tästä huolimatta ärsyttävää luuseriasennetta. Tällöin viimein  opein mitä  on suomalainen kateus, pessimismi ja luterilainen möllötys - henki puuttuu kaikesta tekemisestä, vaikka yliopistossa sitä varsinkin pitäisi olla. Kadun kun menin, vaikka hyvillä arvosanoilla valmistuinkin ja teinpä vielä kelpo gradunkin (magna).No, ehkä tietty jatkuva kiinnostus lukemiseen, kirjoittamiseen ja sivistykseen ylipäätään sieltä jäi, mutta senkin olisi voinut saada halvemmalla kun täydellä opintolainamäärällä. Minä kehoitan kyllä kaikkia vähänkin epävarmoja urastaan olevia nuoria harkitsemaan todella tarkkaan lähteekö yliopistoon vaiko ei. Älkää ainakaan lainaa ottako liiaksi, mikäli vain on mahdollista välttää, tiedän, kaikilla ei ole. Tällöin kannattaa pääaine valita sitten todella tarkkaan. Opiskelu sinällään on aina kannattavaa, mutta siihen hyvin pitkälle riittää kirjastokortti ja oma motivaatio / kiinnostus intellektuaalisiin kysymyksiin. Koulutus tänä päivänä on vain yhtä suurta bisnestä. Harkitkaa tarkoin. Youtubesta voitte käydä katsomassa Amerikan nuorten ongelmia opintolainojensa kanssa, sama tulossa Suomeen, joten tässäkin mielessä kannattaa nukkua yhden päivän yli ennen  kuin tekee hätiköityjä päätöksiä. Onnea matkaan.