Lue keskustelun säännöt.
Jos ihminen jättäytyy työelämästä pahan paniikkihäiriönsä takia, niin onko hän silloin mielestänne laiska ja toisten verorahoilla loisiva lusmu?
Kommentit (57)
No ei ole.
Pahimmat lusmut löytyvät ihan sieltä työpaikoilta, ja eivät lähde sieltä kirveelläkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ihminen jättäytyy työelämästä pahan sokeutumisen takia, niin onko hän silloin mielestänne laiska ja toisten verorahoilla loisiva lusmu?
Älä kysy hölmöjä.
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen jättäytyy työelämästä pahan sokeutumisen takia, niin onko hän silloin mielestänne laiska ja toisten verorahoilla loisiva lusmu?
Älä kysy hölmöjä.
Kysymys ei ole sikäli hölmö, että hyvin moni oikeasti ajattelee tuolla tavoin. En tosin tiedä, että uskovatko nämä ihmiset aina noin ihan oikeasti, vai onko se pelkästään puhdasta sympatian puutetta ja itsekkyyttä.
Jos ihminen pyrkii kuntoutunmaan sairaudestaan tai miettimään mitä työtä hän voisi tehdä sairaudestaan huolimatta hän ei ole lusmu. Jos ihminen taas päättää olla loppuelämänsä sairas ja ei edes halua kuntoutua tai selvitellä työmahdollisuuksia sairaudesta huolimatta, niin kyllä minusta ilmassa on kyllä' lusmuilun makua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos pystyy työntekoon ja siihen ei ole terveydellistä syytä niin kyseessä on ns. sossupummi. Paniikkihäiriö ei estä kaikkea työntekoa joten se on vain tekosyy. Omasta mielestäni tällaiset laiskurit pitäisi katkottaa maasta ja estää heitä elämästä toisten rahoilla.
Riippuu siitä miten hän on häiriötään hoitanut- päihteillä, lääkkeillä , terapialla vai ei millään ja mihin tuloksiin nämä hoidot ovat johtaneet.
Työssäni tapaan kaikkia sortteja ja kaikkia lopputuloksia- pääsääntöisesti sanon että keppihevoseksi laiskuuteen ja siipeilyyn paniikkihäiriö on erinomainen selitys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minulla on paniikkihäiriö. Miljoona kertaa mieluummin olisin töissä, kun kotona tämän kanssa. Menee välillä monta päivää, etten pääse edes ruokakauppaan. Juon pelkkää teetä. Edes nälkä ei saa pakotettua liikkeelle.
Olen niin yksinäinen, etten välillä moneen päivään puhu kenellekään. Ihan säikähtää omaa ääntään, kun pitää kaupassa puhua myyjälle tauon jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minulla on paniikkihäiriö. Miljoona kertaa mieluummin olisin töissä, kun kotona tämän kanssa. Menee välillä monta päivää, etten pääse edes ruokakauppaan. Juon pelkkää teetä. Edes nälkä ei saa pakotettua liikkeelle.
Olen niin yksinäinen, etten välillä moneen päivään puhu kenellekään. Ihan säikähtää omaa ääntään, kun pitää kaupassa puhua myyjälle tauon jälkeen.
Kuulostaa rankalta. Mitä lääkkeitä sulla on käytössä? Oletko kokeillut terapiaa tms?
Itselläkin paniikkihäiriö mutta lievempänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nukahdan tähän iltaisin. Minua se on auttanut. Pelkoja on jäljellä, mutta paniikki on vähentynyt ja saan jopa rauhoitettua itseäni nyt.
Vierailija kirjoitti:
No minulla on paniikkihäiriö. Miljoona kertaa mieluummin olisin töissä, kun kotona tämän kanssa. Menee välillä monta päivää, etten pääse edes ruokakauppaan. Juon pelkkää teetä. Edes nälkä ei saa pakotettua liikkeelle.
Olen niin yksinäinen, etten välillä moneen päivään puhu kenellekään. Ihan säikähtää omaa ääntään, kun pitää kaupassa puhua myyjälle tauon jälkeen.
Mullakin on ollut paniikkihäiriö 18-vuotiaasta alkaen (tosin sitäkin ennen oli paljon ahdistuksen oireita), ja ainakin omalla kohdalla se on haitannut erittäin paljon toimintakykyä. Kun joka ikinen päivä iskee paniikkihäiriö kun ovesta astuu ulos, niin vaikeaahan siinä on töissä käydä, kun sinne on joka päivä kuitenkin pakko raahautua.
Välillä on toki suhteellisen oireettomia, jopa kuukausien mittaisia kausia, mutta ihan pienikin stressinaihe voi laukaista todella pahan paniikkihäiriökierteen, ja tätä voi helposti kestää puoli vuotta tai kauemmin putkeen. Itselläni on lisäksi aurallista migreenitaipumusta, johon altistaa ahdistus, epätoivon tunne jne. Siihen päälle vielä uniongelmat, niin kyllähän tässä on terveisiin verrattuna ainakin alentunut työkyky.
En varsinaisesti hinkua eläkkeelle, mutta epäilen vahvasti, etten koskaan kykene tekemään töitä ainakaan pidempiaikaisesti. Muutenkin tulevaisuus näyttää aika masentavalta ja valottomalta. Sosiaalisia suhteita ei lähimpien perheenjäsenten lisäksi ole. Ikää on 25 vuotta tällä hetkellä.
Olen lisäksi depressiivinen ja kärsin yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä, sosiaalisista fobioista jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paniikkihäiriöstä ajoittain kärsineenä sanon, että ei ole lusmu. Itse olen saanut paniikkikohtauksia nimenomaan silloin, kun olen tehnyt töitä ja opiskellut yhtä aikaa aivan liikaa.
Mutta ajattelen, että paniikkihäiriö ei estä tekemistä mitään. Tiedän kokemuksesta, että siihen liittyy usein halu eristäytyä muusta maailmasta, ja jos siihen ikäänkuin saa vaikka lääkäriltä "luvan", se voi koitua ongelmaksi. Ei ole hyvä mökkihöperöityä. Toivon ainakin, että ajan kanssa löytyisi jotain mielekästä tekemistä, oli se sitten työtä tai muuta. Työtäkin pitäisi voida Suomessa tehdä enemmän esimerkiksi osa-aikaisena.
Itse kärsinyt erilaisista ahdistus-ja paniikkioireista pitkään. Aika rankkaa..saattoi mennä kuukausia ettei saanut nukuttua kuin 0-4 tuntia vuorokaudessa, jatkuva sydämentykytys ja rintakipu, jos oli juuri toipunut että alkoi vihdoin hymyilyttää ja nukkuikin kerran hyvin niin jos ahdistavalta henkilöltä tuli viesti tai erehtyi kertomaan ahdistavasta aiheesta toiselle, niin taas seuraavat pari viikkoa samassa sekavassa tilassa..viikot katosivat kuukaudet myös, ei mistään tule mitään. Muisti ihan sekaisin ettei tiedä mitä on tapahtunut ja milloin, kun ei nuku niin ei vaan järki toimi. Jos erehtyy katsomaan toimintaelokuvaa niin rintakivut ja päänsärky ja sekava olo tulee siitäkin, sitä ahdistuu niin hirveän herkästi kaikesta.
Lääkityksiä joskus oon kokeillut mutta kaikista tuli sivuvaikutuksia..antipsykootit tekivät olon niin karmeaksi että ei sitäkään valitsisi. Terveyskeskuksessa lähinnä sai jutella kerran muutamassa viikossa ja siitä nyt ei paljon apua ollut. Pari vuotta tällaista melkeenpä ollut aika intensiivistä.
Nyt vasta löysin jotain joka tuntuu auttavan, CBD-öljy tipat, pari tippaa kielen alle aamuin illoin niin on yhtäkkiä saanut nukuttua jopa päiväunia ja heti auttaa tietysti kaikkeen muuhunkin kun saa levättyä. En oo oikeastaan haittoja huomannut paitsi ettei maistu erityisen hyvältä. En oo vielä ehtinyt joutua tilanteeseen joka aiemmin laukaisi kohtauksen mutta toivon mukaan tämä yleinen seesteisempi olo heijastuu siihenkin ettei reagoi niin äärimmäisesti.
Uskon että tästä toipumiseen pitää opetella uusi tapa reagoida ja ajatella asioita, mutta kenties sekin onnistuu nyt kun saa levättyä. Vaikea tehdä mitään rakentavaa jos on kuukausikaupalla ahdistunut ja kivuissa eikä nuku, sellainen kierre.
Niiltä, jotka pitävät lusmuna, voisi kysyä haluaako he bussikuskin kyytiin, kirurgin leikattavaksi, kätilön synnytykseen jne joka voi koska tahansa saada vaikkapa puoli tuntia kestävän paniikkikohtauksen jolloin on täysin pois pelistä?
Vierailija kirjoitti:
Jos pystyy työntekoon ja siihen ei ole terveydellistä syytä niin kyseessä on ns. sossupummi. Paniikkihäiriö ei estä kaikkea työntekoa joten se on vain tekosyy. Omasta mielestäni tällaiset laiskurit pitäisi katkottaa maasta ja estää heitä elämästä toisten rahoilla.
Toivon todella että saat vaikea-asteisen paniikkihäiriön joka eristää sinut kotiisi niin katsotaan sitten löytyykö ymmärrystä. Helvetti että vituttaa kaltaisesi yksinkertaiset ja empatiakyvyttömät ihmiset!
Ihminen joko on työkykyinen tai ei ole työkykyinen. Hän voi kuntoutua takaisin työkykyiseksi, tai sitten voi olla, että hän ei kuntoudu takaisin työkykyiseksi. Joku kateellinen (?) tai vain kiusaajaluonteen omaava random maallikko ei ole oikea ihminen sitä ulkopuolelta arvioimaan, kun ei se asiantuntijoillekaan ole helppoa.
Esimerkiksi vakavasti masentuneella ja itsetuhoisella voi olla täydellinen onnellisuusmaski päällä. Paniikkihäiriökään ei välttämättä minnekään näy, varsinkin jos henkilö aktiivisesti onnistuu välttelemään tällaisia tilanteita tai pystyy poistumaan niistä.
Työkyvyttömät ihmiset ovat vain haittana kansantaloudelle.
Minusta olisi syytä enemmänkin luottaa ihmisten omaan tietoon, kuinka he jaksavat työelämässä. Eikä minulla ole mitään tarvettä määritellä ihmisiä laiskoiksi tai miksikään.
Perustulo tekisi elämästä niin paljon helpompaa meille kaikille, myös työssä oleville, työnantajille, kaikille.
Moni laskee sinut loiseksi, mutta älä kysele, äläkä kuuntele heitä. Elämä on paljon suurempi asia.