Kiltin ihmisen mitta tuli täyteen

Jatka samalla linjalla. Sinun pysyisin töissä pääasiallisesti viileän asiallisena, mutta jos työkaverit alkavat v-mäisiksi ja näpäyttelevät, niin annat aina samalla mitalla takaisin ja olet yhtä röyhkeä kuin hekin.

Totuttelu vaatii aikaa, kun olet varmaan vuosia mennyt kynnysmattolinjalla. Mutta kyllä se siitä helpottaa. Olet oikeilla jäljillä, kun tiedät tehneesi oikein pitämällä pintasi. Ajattelet vain, että aivan sama, mitä muut ajattelevat. Ei heitäkään kiinnosta sinun parhaasi.

Kannattaa säästää ns. kiltteys ja palvelusten teko yksityiselämään ja niihin ihmisiin, jotka osaavat arvostaa sinua ja joilta saat itsekin tasavertaisesti ystävällisyyttä ja apua.

Samoja ongelmia. Lisäksi minä olen vielä itse niin tyhmä, että olen tarjoutunut itse joihinkin exstra hommiin. Ei kannata. Meillä siitä kiitetään antamalla lisää töitä. Nykyään kieltäydyn tiukasti kaikesta ja huolehdin vain omista asioista.

Hei täällä vähän sama, alkaa ottaa pannuun kun työkaveri on käsittämättömän tollo välillä ja tekis mieli kysyä siltä suoraan että paljonko se saa palkkaa, tehdään siis samaa työtä. Ei siis VOI olla niin että hän saa samaa liksaa kun on niin tohelo. Lisäksi  aiemmin oon koittanut ottaa "vastuuta" ja selvitellä vähän ekstra asioita työhommissa, mutta oon tajunnut että niin, tosiaan se mun pomo ja muut firman pomot eri alueilla saa palkkaa siitä että tekevät niitä päätöksiä. Että selvittäköön asiansa ja minä teen sitten mikä mulle kuuluu ja mistä mulle maksetaan. Nyt kun taannoin valitin palkasta, niin pomo ei anna enää mitään ekstravastuita, kun ei varmaan halua että mulla olis seuraavassa keharissa mitään mihin vedota, että miksi pitäisi saada enemmän palkkaa.    No, tää tehtävä on nyt katottu , varmaan aika etsia muita hommia pikkuhiljaa.

Jos alkaa v-mäiseksi vastoin luontoaan, siitä tulee vain paska olo. Sen sijaan voi todeta vain viileän asiallisesti että valitettavasti minullakaan ei ole aikaa. Ja jättää muut mutinat huomiotta.

Kiitos vastauksistanne! Täytyy vaan yrittää pitää mielessä se, että kun tietää toimivansa oikein, ei pidä syyllistää itseään. Olen aika herkkä myös, joten kaikki ilkeät kommentit jää kaivelemaan ja niitä sitten pyörittelin pienessä mielessäni ja ne saavat suuremmat mittakaavat kuin ansaitsivatkaan. Ja käännän jotenkin kaiken aina omaksi syykseni.

Olen yksikkömme ainoa sairaanhoitaja ja vastaan 40 asiakkaasta. Päivittäin työkaverini tulevat kertomaan usean asiakkaan oireista ja jos kuulemani perusteella ja tarkentavien kysymysten lisäksi totean, ettei kyse ei ole niin vakavasta asiasta, että minun henkilökohtaisesti tarvitsisi käydä asiakasta katsomassa, voin antaa ohjeet koulutetuille lähihoitajille miten toimia. Teen siis samaa perushoitotyötä, kuin lähihoitajatkin 90 % työajastani, joten en vain yksinkertaisesti ehdi aina käydä jokaista asiakasta katsomassa. Luotan myös siihen, että lähihoitajjen ammattitaito riittää varsin hyvin siihen, että jos asiakkaalla on kipuja, ohjeistan antamaan kipulääkettä ja jos ei auta niin käyn sitten arvioimassa tilanteen. Toki jos on akuuttitilanne, menen paikan päälle.

Välillä tuntuu, että kun mennään ns. perushoidon ulkopuolelle niin se olen ainoastaan minä, joka voi konkreettisesti käydä viemässä Martalle sen Buranan jos käsi on kipeä.

-ap

Pyrin välttämään vittumaista äänensävyä, koska olen omalta osaltani vastuussa asiallisesta työilmapiiristä enkä myöskään halua sahata omaa oksaani työyhteisössä. Epäkohdat otan esiin suorapuheisen jämptisti mutta asiallisesti, kieroilematta ja ketään julkisesti nolaamatta. 

Having said that...

a) Tunnen tessin läpikotaisin. Tämä siksi että työntantaja saattaa kyllä ylläpitää muodikkaan "rentoa" ja pykäliin takertumatonta ilmapiiriä. Vaan odotapas, kun vastaan tulee jokin työnantajan etuun suoraan liittyvä asia: tessin pykälät yhtäkkiä muistetaankin pilkuntarkasti ja vedetään jostain takavasemmalta neuvotteluaseena esiin. Valitettavasti tällaiseen valmistautuminen ei varsinkaan nuoremman polven työntenkijöiden keskuudessa ole muodikasta, koska oikeuksiin ja velvollisuuksiin perehtyminen tappaa "pöhinän" eikä ole merkki työnantajan hehkuttamasta "joustavasta asenteesta".

b) Teen työni kohtuullisella vauhdilla - en niin hätäisesti että virhealttius lisääntyisi tai stressi vaarantaisi työtehoni. Tämä on myös työnantajan pitkän linjan etu, varsinkin jonkinasteista "luovaa ajattelua" vaativassa asiantuntijatyössä. Jos deadlinet sitten paukkuvat, kyse on lähtökohtaisesti työn resursoinnin ongelmista. Tiedän, että olen tehnyt palkkani edestä töitä ja olen tehnyt työni hyyvin. Työnantajan syyllistämisyritykset työtehosta eivät minuun siksi uppoa. Työntekijämäärä pitää olla mitoitettu työmäärään. Jos minut tämän vuoksi irtisanotaan, en oikeastaan mahda asialle mitään altistamatta itseäni burnoutille. Se taas ei ole kenenkään etu.

c) Kerron asiallisesti mutta suoraan ja mahdollisimman rehellisesti, jos en ehdi ottamaan jotain uutta taskia tehtäväkseni. Toimivaksi on osoittautunut todeta: "Voin toki hoitaa asian, jos näin päätetään priorisoida. Mikä työn alla olevista tehtävistäni jätetään siinä tapauksessa tekemättä ja odottamaan vuoroaan?" Taas kerran, näin toimiminen on koko työyhteisön - ja firman pitkän linjan taloudellinenkin - etu. 

Samassa junassa ollaan. Tosi hyvä ap, että olet tiedostanut sen ja jo alkanut toimia oikein. Jatka samaa rataa.

Syyllisyydentunne ja ilkeiden kommenttien pohdinta on ollut itselläkin läsnä aina, mutta nyt kun olen viimeaikoina vain huolehtinut vain omista asioista ja oppinut sanomaan ei, on asia lähtenyt parempaan suuntaan.

Sanot näpäkästi, muttet ilkeään sävyyn, miten asiat ovat, niin suakin aletaan arvostamaan varsinkin työilmapiirissäsi. Se kaikki on opittua ja päänsisäistä, eikä muutu yön ylitse. Se on prosessi, jota aletaan nyt yhdessä viemään eteenpäin.

Tsemppejä!