Väsynyt amisope
Oletteko lukeneet Fb:ssä Sanna Kumpu nimisen opettajan kirjoituksen ammattiopetuksen nykytilasta. Itse olen läheltä seuranneena kauhistellut opetuksen vähäisyyttä. Lukekaa ja jakakaa. Tärkeä asia, jota ei saisi jättää tähän tilaan.
Kommentit (6)
Amiksen opetuslaatu on nykyisellään surkea. Onhan tuosta ollut juttuja että opiskelijat ei osaa perusasioita valmistuttuaan. Tässä niitetään sitä satoa kun toisen asteen koulutuksesta on leikattu. Juuri sen ikäisten nuorten jotka tarvis tukea ja opetusta loppuelämän kannalta.
Täytyy olla onnellinen, että itse kävi toisen asteen silloin, kun se vielä oli koulumaista opetusta.
Nyt, toista ammattiani opiskellessa, olen saanut huomata ammattikoulun härdellin. Mikään ei suju opintojen suunnittelussa, opettajat saavat kenkää kesken kauden ja meillä on jatkuvasti tiimityöskentelyä - itsenäistä sellaista. 80% opetettavista aiheista menee ohi, koska ne käydään parhaimmillaan muutamassa minuutissa läpi ja loput aiheet sitten sivuuntuvat tiimityöskentelyn takia, sillä ryhmähän esittää vain yhden aiheen mihin ollaan tiiminä paneuduttu. Ne about viisi-seitsemän muuta teemaa sitten jäävät pimentoon.
Minusta ei todellakaan voi tällä tietotaidolla tulla ammattimaista hoitajaa, sääli. Ja olen sentään aikuinen, mutta miten käy nuorten, jotka opiskelevat vasta ekaa tutkintoaan ja lähtevät työelämään osaamisella, jota koulu ei koskaan tarjonnut?
Ammattikoulutuksen tason lasku on ollut väistämätöntä sen jälkeen, kun otettiin periaatteeksi se, että kaikille ihmisille pitää järjestää ammatti. Kun koulutuksen läpipääsykynnys asetetaan niin alhaiseksi, että kaikkein huonoimmatkin edellytykset omaavat pääsevät siitä yli, niin silloin se on lähinnä "muodollista" kouluttamista.
Pikku hiljaa ollaan menossa siihen suuntaan, että työnantajat pitävät pelkän ammattikoulun käynyttä ammattilaisena lähinnä jos tällä on tutkinnon jälkeen pitkäaikaista työkokemusta omalta alalta. Ilman työkokemusta olevien ammattikoulutettujen (esim. vastavalmistuneet) työllistymismahdollisuudet rapautuvat samalle tasolle kuin mikä ennen oli pelkän peruskoulun käyneiden työllistymismahdollisuus.
Ammattikoulujen opettajien valtava työtaakka ja väsymys näkyy myös työelämän harjoittelupaikoilla. Opettajat ei tuu enää paikalle harj.sopimuksia, oppilaat päästetään harj.jaksosta läpi vaikka olis paljon poissaoloja, myöhästymisiä jatkuvasti ym. Kunhan joten kuten suorittaa harjoittelun, että saadaan joku merkintä. Ei tule hyviä työntekijöitä tällä systeemillä. Tulee vain uupuneita opettajia.
Tämä on oikeasti ihan järkyttävää. Yliopistosta on säästetty myös paljon mutta siellä ihmiset ovat sentään aikuisia. Joku 16-vuotias tarvitsee paljon ohjausta ja tukea, en ymmärrä miten tälläinen voi mennä koulutuksena läpi.
Meilläkin on kokoajan vain itsenäistä opiskelua eikä kukaan seuraa miten opinnot edistyvät.