Kuolema on kyllä outo ja erikoinen juttu.

Outo ja erikoinen? Syntymän ohella maailmankaikkeuden tavallisin asia.

Vierailija kirjoitti:

Outo ja erikoinen? Syntymän ohella maailmankaikkeuden tavallisin asia.

Niin mutta ajatus siitä että joku ihminen on nyt tässä ihka elävänä ja kohta häntä ei enää ole. Tuntuu oudolta.

Kyllä mä tiedän mitä kuolemassa tapahtuu mutta juuri tuo että tänään tässä, huomenna poissa on jotenkin vavisuttava ajatus. Ap

Vierailija kirjoitti:

Outo ja erikoinen? Syntymän ohella maailmankaikkeuden tavallisin asia.

Jaa, en nyt sanoisi, että tavanomaisin, ihminenhän (otetaan nyt ihminen esimerkiksi) syntyy vain kerran elämässään, samoin yleensä kuolee vain kerran elämässään. Väliin jää muita juttuja, jotka ovat paljon tavanomaisempia, kuten vaikka ulostaminen.

Mä olen monta kertaa miettinyt, että ihminen on kyllä outo olento. Asioista stressataan, laitetaan hirveesti energiaa oman paikan löytämiseen työmarkkinoilla, pakerretaan, hankitaan materiaa ja mietitään, mitä toiset ihmiset musta ajattelee. Ja yks kaunis päivä, kaikki on poissa. Mitä järkeä tässä kaikessa on? Tulla tänne hetkeksi ja tehdä monesta asiasta niin vaikeaa. En tiedä.

Kyllä se ihminen edelleen kuulee ja näkee sinut. Hänelle voi jutella.

sielu on ikuinen

Sinua ollaan vastassa, samoin kuin syntymässä. Eihän sitäkään kukaan muista.

Samoin syntymä. Alkuun ei ole mitään, sitten yhtäkkiä on ihminen, joka kasvaa ja kehittyy aikuiseksi. 

Aloitus oli muotoiltu ehkä väärin, kuolemassahan ei ole mitään erikoista.

Mutta ymmärrän pointtisi, ap, tuo on hämmentävä tunne kun läheinen ihminen kuolee.

Itseltäni ei ole niin läheisiä mennyt, että murheen murtama olisin ollut.

Aina yhtä kolkkoa poistaa jahtikaverin tai sedän/tädin nimi puhelimen muistista.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se ihminen edelleen kuulee ja näkee sinut. Hänelle voi jutella.

sielu on ikuinen

Sinua ollaan vastassa, samoin kuin syntymässä. Eihän sitäkään kukaan muista.

Mitään todistetta väitteesi tueksi ei ole.

Sitä ei tue luonnontieteellinen käsitys, eikä Raamattu.

Entä elämä itsessään - synnyt keskelle tuntematonta, et edes tiedä mistä ilmestyit, ja sinulle opetetaan että näin liikut, näin puhut, näin pukeudut jne. Alussa olet innoissasi ja viaton mutta mitä vanhemmaksi tulet sitä kyynisemmäksi muutut ja tajuat miten älyttömän monimutkaista ja järjetöntä kaikki ympärilläsi on. Sitten kaikki katoaa, eikä kukaan ole palannut kertomaan mitä sitten tapahtuu.

Ja sitten vielä ihmiset kiistelevät koko elämänsä muiden kanssa siitä miten kuuluisi elää, vaikka totuus on ettei meillä kenelläkään koko maailmassa ole minkäänsortin hajua mitä me täällä tehdään ja miksi ja mihin ollaan menossa

10/10:lle tiedoksi vaan, että ihmiselle on kuitenkin itselleen ja muillekin hyväksi, että ihminen ei eläisi aivan kuin "pellossa" eli hällä väliä-tyylillä.

Jonkinsortin vastuun otto itsestään ja muista sekä velvollisuudet pitää hoitaa niin itseään kuin muitakin kohtaan.

Ihminen ei ole täällä pallon päällä kuitenkaan ihan yksin, vaan meitä on monia miljoonia,  mutta pallomme on ainut, jossa meillä on elämisen mahdollisuus, jos vaan osaisimmekin hoitaa tätä ainutta palloamme hyvin, että tulevakin sukupolvi voisi elää täällä sillai kliffasti.