Yksinhuoltajana parisuhteessa
Olen totaalikyllästynyt tilanteeseeni, mutta epäröin vielä, että onko tämä aivan avioeron paikka. Meillä on 4 kk ikäinen esikoinen, molempien toivoma lapsi. Lapsen hoito on jotenkin kuitenkin laitettu vain minun vastuulle (ei olla siis sovittu, että näin olisi, vaan mies on vain jättänyt minut yksinhuoltajan rooliin). Mies käy töissä, minä olen kotona. Miehen työpäivä kuitenkin päättyy 8 tunnin jälkeen, minun ei näköjään koskaan. Olen ainoa joka selvittää lapsen sairausasiat, sormiruokailut, neuvolat, ainoa joka vaihtaa vaippoja, ainoa joka pesee vauvan pyykkejä, ainoa joka kantaa sylissä kun vauvalla on koliikki-itkua. Mies välillä esim. leikkii leikkimatolla lattialla vauvan kanssa, mutta heti jos tuleekin vaipan vaihdon tarve, niin minulle huudetaan, että "pitää lähteä nyt heti lenkille, xx muuten kakkasi juuri sen vaippa pitää vaihtaa" ja mies katoaa ovesta ulos. Tunnen oloni yksinhuoltajaksi, joka on parisuhteessa. Maksamme perheemme kulut 40/60-jaolla, eli en nyt varsinaisesti mikään elätti ole. Asiasta on keskusteltu ja riideltykin monta kertaa, mutta mikään ei muutu. Mies tekee kyllä kotitöitä, mutta vauvan osalta olen yksinhuoltaja.
Eroaisitko sinä tällaisessa tilanteessa?
Kommentit (45)
Onko tämä potentiaalisesti iltapäivän kuumin miesvihaketju? Perussapluuna on kasassa.
No jos mies kerran tekee kotitöitä, erotessa sulla olisi vieläkin enemmän hommaa. En eroaisi jos kerran jollain tavalla on arjessa mukana.
Jos mies tuo elannon perheeseen ja kutsut itseäsi yksinhuoltajaksi, saisit hävetä. Toivottavasti mies löytää pian uuden, paremman suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on aika samanlaista. En ole eroamassa. Koen asian niin, että minulle äitinä on luontevampaa hoitaa vaippa- ja ruokailuasiat yms. Myöhemmin isälläkin on enemmän mahdollisuuksia osallistua, kun nuo helpottuvat.
Mutta minä nyt olen muutenkin aika vanhanaikainen tyyppi.
Mutta hoidatko siis yksin kaikki vauvaan liittyvät asiat ja vauvan hoidon? Minä joudun niin tekemään. En siis vain vaipat ja ruokailu, vaan kaikki. Senkin, jos vauva yöllä herää itkemään, ja senkin jos vauva alkaa itkemään päiväunilla kun olen vessassa ja mies kotona, ja senkin, jos kesken koliikki-itkun minun pitäisi päästä vessaan ja mies on kotona (otettava vessaan mukaan itkevä vauva). Ap
Äidin työ ei lopu koskaan. Nuo sormiruokailut, neuvolat jne on yleensä äidin hommaa. Miten isä niitä tekisi kun käy päivisin töissä tienaamassa rahat perheelleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on aika samanlaista. En ole eroamassa. Koen asian niin, että minulle äitinä on luontevampaa hoitaa vaippa- ja ruokailuasiat yms. Myöhemmin isälläkin on enemmän mahdollisuuksia osallistua, kun nuo helpottuvat.
Mutta minä nyt olen muutenkin aika vanhanaikainen tyyppi.Mutta hoidatko siis yksin kaikki vauvaan liittyvät asiat ja vauvan hoidon? Minä joudun niin tekemään. En siis vain vaipat ja ruokailu, vaan kaikki. Senkin, jos vauva yöllä herää itkemään, ja senkin jos vauva alkaa itkemään päiväunilla kun olen vessassa ja mies kotona, ja senkin, jos kesken koliikki-itkun minun pitäisi päästä vessaan ja mies on kotona (otettava vessaan mukaan itkevä vauva). Ap
Vauva ei kuole siihen, että hetken itkee. Esimerkiksi silloin kun käyt vessassa.
Vierailija kirjoitti:
Jos mies tuo elannon perheeseen ja kutsut itseäsi yksinhuoltajaksi, saisit hävetä. Toivottavasti mies löytää pian uuden, paremman suhteen.
Jos minä maksan 40 % (kuten aloituksessa kerroin) perheen kaikista kuluista (ruoka, asuminen, bensat ym), niin miten niin mies tuo elannon perheeseen? Hän sentään syö eniten tässä taloudessa jne. Ap.

Ei kuolekaan. Mutta jos mieheni on kotona, niin hän ei voi pitää vauvaa sylissä sen aikaa kun käyn vessassa, koska miehen mielestä se on minun homma. Sitä en ymmärrä. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies tuo elannon perheeseen ja kutsut itseäsi yksinhuoltajaksi, saisit hävetä. Toivottavasti mies löytää pian uuden, paremman suhteen.
Jos minä maksan 40 % (kuten aloituksessa kerroin) perheen kaikista kuluista (ruoka, asuminen, bensat ym), niin miten niin mies tuo elannon perheeseen? Hän sentään syö eniten tässä taloudessa jne. Ap.
Hieno asenne. Kutsut itseäsi yksinhuoltajaksi vaikka lastesi isä osallistuu suurimmalta osin perheenne toimeentulon ylläpitoon, lyöt puukkoa hänen selkäänsä julkisella nettifoorumilla ja haet sympatioita omalle asenteellesi, ja korostaen väheksyt miehen roolia.
Toivon todella, että mies ymmärtää lähteä tuollaisesta suhteesta
Olet tosi itsekäs, jos pienen vauvan kanssa edes harkitset eroa. Mietipä nyt vielä toistamiseen, millaista elämäsi olisi, jos olisit ihan oikeasti yksinhuoltaja!
Mies käy töissä, sinä hoidat vauvaa. Noin pientä pitää vielä imettää, joten tottakai sinä olet nyt päävastuussa.
🇺🇦🇮🇱

Ja mies maksaa loput, eli enemmän.
Kaffepulla kirjoitti:
Olet tosi itsekäs, jos pienen vauvan kanssa edes harkitset eroa. Mietipä nyt vielä toistamiseen, millaista elämäsi olisi, jos olisit ihan oikeasti yksinhuoltaja!
Mies käy töissä, sinä hoidat vauvaa. Noin pientä pitää vielä imettää, joten tottakai sinä olet nyt päävastuussa.
Tietenkin olen päävastuussa vauvan syöttämisestä, kun häntä imetän. Mutta en ole vain päävastuussa, vaan olen ainoassa vastuussa. Ja mies käy töissä sen 8 tunnin työpäivän verran, klo 8-16 arkisin. Olen ainoassa vastuussa vauvasta myös iltapäivät, illat ja kaikki viikonloput. Mies ei ole koko aikana, edes viikonloppuina vaihtanut yhtään vaippaa, vaikka olen monta kertaa pyytänyt, että vaikka kerran viikossa kun on kotona voisi sen tehdä. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies tuo elannon perheeseen ja kutsut itseäsi yksinhuoltajaksi, saisit hävetä. Toivottavasti mies löytää pian uuden, paremman suhteen.
Jos minä maksan 40 % (kuten aloituksessa kerroin) perheen kaikista kuluista (ruoka, asuminen, bensat ym), niin miten niin mies tuo elannon perheeseen? Hän sentään syö eniten tässä taloudessa jne. Ap.
Hieno asenne. Kutsut itseäsi yksinhuoltajaksi vaikka lastesi isä osallistuu suurimmalta osin perheenne toimeentulon ylläpitoon, lyöt puukkoa hänen selkäänsä julkisella nettifoorumilla ja haet sympatioita omalle asenteellesi, ja korostaen väheksyt miehen roolia.
Toivon todella, että mies ymmärtää lähteä tuollaisesta suhteesta
Provoprovokommentti PROVO!!!

Eli jos alan maksaa 40 % sijaan 50 % kaikista kuluista, niin valitukseni on oikeutettua?
Ap.
Sormiruokailusta ei arkea helpottaakseen kannata ainakaan luopua, se on lasun kerjäämistä itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Olet tosi itsekäs, jos pienen vauvan kanssa edes harkitset eroa. Mietipä nyt vielä toistamiseen, millaista elämäsi olisi, jos olisit ihan oikeasti yksinhuoltaja!
Mies käy töissä, sinä hoidat vauvaa. Noin pientä pitää vielä imettää, joten tottakai sinä olet nyt päävastuussa.Tietenkin olen päävastuussa vauvan syöttämisestä, kun häntä imetän. Mutta en ole vain päävastuussa, vaan olen ainoassa vastuussa. Ja mies käy töissä sen 8 tunnin työpäivän verran, klo 8-16 arkisin. Olen ainoassa vastuussa vauvasta myös iltapäivät, illat ja kaikki viikonloput. Mies ei ole koko aikana, edes viikonloppuina vaihtanut yhtään vaippaa, vaikka olen monta kertaa pyytänyt, että vaikka kerran viikossa kun on kotona voisi sen tehdä. Ap.
Miesvauva!
Minä jättäisin. Yksinhuoltajana on paljon parempaa kuin huonon miehen kanssa.
En todellakaan vielä eroasi, mutta mikäli asiat eivät tuosta parempaan suuntaan muuttuisi, laittaisin eron harkintaan. Nyt vauva on vielä niin pieni, ettei eroaminen vain ole järkevää, eikä edes suositeltavaa. AJattele sitä vauvan parasta kuitenkin ensisijaisesti, sitten vasta sitä omaa kohtaloa.
Miksi mies ei siis hoida vauvaansa ollenkaan? Miksi hän kokee sen vain äidin hommaksi? Tätä en tänäpäivänä enää mitenkään voi ymmärtää. Miehen perhe taitaa olla todella vanhanaikainen.
Vaadi miestä osallistumaan oman lapsensa hoitoon!
Vierailija kirjoitti:
Jos mies tuo elannon perheeseen ja kutsut itseäsi yksinhuoltajaksi, saisit hävetä. Toivottavasti mies löytää pian uuden, paremman suhteen.
Huvittavia nuo lapsettomien miesten kommentit. Vässykät eivät tiedä, että äitiysvapaalla olevalle maksetaan ansiosidonnaista päivärahaa. Ottakaa nyt faktoista selvää ennen kuin kirjoitatte aivopierujanne.