Kuinka yhdistää tutkijan ura ja äitiys? Apua!

Mun alalla voi hyvin tehdä etätöitä (eaim lasten nukkuessa) ja autonomia on suuri: itse voi valita esim ulkomaanreissut yms. Millään pidemmillä matkoilla, vaihdossa tms en ollut kun lapset oli pieniä. En vaan venynyt ja silloin se oli vielä mahdollista ( vrt. nykyiset akatemian säännöt liikkuvuudesta). Eli ei oo helppoo ja vaikeammaksi vaan näyttää menevän, ilmeisesti tutkijanuralle halutaan vain lapsettomia ja kaikkensa tutkimukselle antavia ihmisiä..

Perhe mukaan ulkomaille, tietenkin. Ja pidä omat rajasi työn tekemisessä.

Up

Meillä hyödynnetään etäpäivät ja liukuva työaika, koskee sekä miestäni että minua. Olemme harkinneet MLL:n lastenhoitajaa, vielä ei ole tarvittu. Siitä saa kotitalousvähennyksen eli 100 euron omavastuun jälkeen 50% työn hinnasta tulee veroissa takaisin. Venähtäneen työpäivän tunnit voi pitää vapaana toisena ajankohtana. Sinulla on oikeus tehdä lyhennettyä työaikaa pienten lasten takia ja saat Kelalta korvaustakin siitä, kun sulla on alle 3-vuotias. Pientä korvausta saat osa-aikaisesta myös kun lapsesi on 1. tai 2. luokalla koulussa. Kyllä se siitä.

Kaikki duunit eivät sovi äideille, ja lopulta äidit joko vaihtaa työtä tai etääntyy lapsista jättäen ne isälleen. Yleensä ensimmäinen ja tämä on yksi niistä syistä miksi naiset tienaavat vähemmän kuin miehet.

Pikkulapset ovat kiinni äidissään, isot lapset viihtyvät isän seurassa. Se on sellainen perussääntö.

Tutkijan työkin on vain työ, ei koko elämä, vaikka monesti seniorit yliopistolla yrittävät sanoa että "kun me olimme nuoria ei palkkaa eikä tunteja laskettu". Nykyään oman kokemukseni mukaan suurin osa kollegoista kuitenkin tekee vain normaalin 8h työpäivän, paitsi jos on kenttätöitä tai joku tiukka deadline. Yksi työn tuomista haasteista on juuri tuo time management. Että tiukasti vaan pidät työajoista kiinni, tutkijan ura on vaativa mutta ei pidä ajatella että on vain yksi oikea tapa toteuttaa sitä (painaa kaikki yöt ja viikonloput), vaan voit myös rakentaa oman ryhmän dynamiikkaa inhimillisenpään suuntaan.

En haluaisi masentaa, mutta mummini on menestynyt tutkija luonnontieteellisellä alalla, ja se on kyllä käynyt kalliiksi hänen ihmissuhteilleen.

Isäni ja sisaruksensa ovat aika katkeria joistain asioista lapsuudessaan, ja itsekin muistan tajunneeni jo pienenä että minusta ei tutkijaa tule, vaikka olenkin ns. tutkijaluonne. Jatkuvat apurahastressit ja 12h työpäivät, ympäri maailmaa muuttaminen jne. ei nappaa.

Mummi rakastaa alaansa ja on tehnyt tutkimusta jo 15 vuotta yliopistolla harrastuksena pakollisen eläkeiän koitettua (oli proffa). Hän on matkustellut vaikka mihin ja kokenut huikeita asioita. Mutta ystäviä töiden ulkopuolella hänellä ei juuri ole, ja tosiaan jokaisella kolmesta lapsestaan on nyt aikuisena vahvoja fiiliksiä siitä, että tietyt asiat on tehtävä omien lasten kanssa toisin.

Lapset laboratiorotiksi tutkimuksiin.

Tekemällä lapset miehelle, joka tekee 8-16 työtä duunarialalla. Hänellä ei ole mitään mielenkiintoa varsinaisesti tehdä uraa. Hänelle on aina riittänyt kunhan on jotain töitä. Ja hän tykkää lapsista, touhuta heidän kanssa. Tapasin miehen partion kautta, jossa hän veti ryhmiä nuorille partiolaisille. Joten olin päässyt näkemään hiukan millainen hän on lasten kanssa.

Eli jos haluaa luoda uraa, on pakko antaa enemmän vastuuta miehelle, muuten se ei toimi.

Tutkijantyöhän ei ole sidottu virka-aikaan (paitsi jos oon jossain biolabrssa, jossa jotwin viljelmää täytyy käydä kääntämässä joka kolmas tunti tms). Se on sen hyvä ja haastava puoli. Se on haastava juuri siksi,e ttä työt venyvät ja osa niistä tuppaa helposti venymään iltoihin tai viikonloppuihin. Se on hyvä siksi, että voit ihan itse päättää, milloin työsi teet. Voit tulla töihin vasta vietyäsi lapset hoitoon, voit thdä 5h pätkän päivällä ja 3h lisää illalla lastn mentyä nukkumaan.

Joskus tulee vaiheita, joissa tulee thtyä 14h vuorokaudessa, mutta jos olet vasta aloittanut, niin ei sulla kyllä vielä se vaihe ole (se on aina silloin kun projekti on loppumassa ja tärkeimmät julkaisut pitää saada julkaisukuntoon). Toisessa vaiheessa on sit hiljaisempaa ja voit viettää aikaasi lahvihuoneessa ja tehdä lyhyitä päiviä. On tärkeää, että opit tunnistamaan nämä vaiheet.

On totta, että miehensä kannattaa valita hyvin, ota sellainen, joka on valmis kunnioittamaan sinun ja sinun ammatillisia tarpeitasi, hoitamaan osansa kodista ja tarpeen vaatiessa joustamaankin. Muista sitten joustaa itsekin hönen hyväkseen. Näin minä olen päässyt pitkälle.

Autonomia on tosiaan suuri. Voit itse valita, menetkö ulkomaille vai et. Mutta muista, että siinä valinnassa on muutakin kiinni kuin pelkkä ulkomaanmatka. Suurimmat ja parhaat rahoitukset (Akatemia, tekes ja erc) ilmoittavat aivan eksplisiittiseti, että rahaa annetaan vain niille, jotka ovat valmiita kilpailemaan kansainvälisellä kentällä ja sen osaksi katsotaan tutkijavaiheet ulkomailla. Eli jollet mene, tajua, että olet ihan itse valinnut sen, että tulet jäämään näiden parhaiden ja kilpailluimpien rahoitusten ulkopuolelle. Säätiörahaa saa kotikentällä pysyenkin - mutta se on aina summiltaan vaatimattomampaa, eikä se meritoi yhtä hyvin pysyviin tehtäviin valittaessa. Tämä koskee myös projektitutkijaa, koska projektin johtaja joutuu raportoimaan rahoittajalle projektin aikana toteutuneista ulkomaankausista ja jollei tutkijat suostu ähtemään, johtajalla ei ole paljon raportoitavaa - ja se näkyy hänen seuraavan projektinsa mahdollisuuksissa saada rahaa. Johtaja taas palkkaa mieluiten tutkijan, joka tuottaa sellaisia raportoitavia tuloksia, että seuraavankin projektin saaminen on todennäköistä.

Sanoiin lisäksi, että pienten ja alakououikäisten lasten kanssa ulkoimalle lähteminen helppoa. Siis että otat ne ja mahdollisen lastenhoitajan (puoliso, mummo, joku vastaava) mukaasi. Saat todennäköisesti vastaanottavalta yliopistola apua päivähoidon tai koulun yms järjestämiseen. Alakouluvaiheessa eivät jää oppimisessakaan jälkeen. Yläkoulusssa homma muuttuu sitten vaikeammaksi ja johtaa helposti siihen, että lasten pitää käydä sama luokka uudestaan kotiin paluun jälkeen. On sekin hoidettavissa, mutta vaatii enemmän vaivaa ja on enemmän kiinni lasten aksteemisesta kyvykkyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Mun alalla voi hyvin tehdä etätöitä (eaim lasten nukkuessa) ja autonomia on suuri: itse voi valita esim ulkomaanreissut yms. Millään pidemmillä matkoilla, vaihdossa tms en ollut kun lapset oli pieniä. En vaan venynyt ja silloin se oli vielä mahdollista ( vrt. nykyiset akatemian säännöt liikkuvuudesta). Eli ei oo helppoo ja vaikeammaksi vaan näyttää menevän, ilmeisesti tutkijanuralle halutaan vain lapsettomia ja kaikkensa tutkimukselle antavia ihmisiä..

Tuhat kertaa tämä. Omassa perheessä tämä on täyttä todellisuutta. Molemmat tutkijoita, molemmilla jälleen rahoitus päättymässä parin vuoden sisään. Kaikki käytännössä mahdolliset rahoituslähteet vaativat liikkuvuutta. Tutkimussuunnitelmaan pitää sisältyä vähintään muutama kuukausi asumista muussa maassa. Mitä kauempana, sen parempi. Ja sama vaatimus tietysti nykyisissäkin projekteissa. Meidän elämämme on sitä, että olemme kotona samaan aikaan aina 1-2 viikkoa kerrallaan. Sitten toinen taas lähtee. Ja ennen kuin hän tulee takaisin, toinenkin lähtee.

Milloin me viettäisimme perhe-elämää? Vaikka yrittäisimme järjestää niin, että vain toinen olisi kerrallaan poissa kotoa, olisimme käytännössä yksinäisiä vanhempia. Tämä stressaa meitä aikuisiakin, miten sitten jos olisi lapsia?

Nykyäänhän esim. Akatemia vaatii postdoc-rahoitettavilta, että on ollut vähintään 6 kk liikkuvuusjakso takana väitöskirjavaiheessa tai sen jälkeen. Kuulostaa toki ylevältä ja helppo ja hauska juttu toteuttaa, jos tekee väitöskirjaa 24-vuotiaana sinkkuna. Mutta 32-vuotiaana kahden pienen lapsen äitinä tai isänä tie nousee tuossa kohti saman tien pystyyn. Eikä auta, vaikka olisi yrittänyt ennakoida asiaa verkostoitumalla aikaisemmassa vaiheessa uraa kansainvälisesti, koska vain väitöskirjavaiheesta eteenpäin hankittu kokemus lasketaan.

Kyllä vain vaikuttaa edelleen siltä, että tutkijan ura halutaan nähdä tuskaisena kutsumustaivalena, jonka eteen pitää uhrata perhe. Menestyvän tutkijan pitäisi olla kova, etäinen häippävanhempi.

Heh, tähän keskusteluun liittyen tuli mieleen Antroblogin kirjoitus siitä, kuinka nykyään lastenkirjallisuudessa lapset eivät ole enää orpoja klassisen lastenkirjallisuuden malliin. Kuolleet tai lapsensa hylänneet vanhemmat ovat nimittäin korvautuneet tutkijavanhemmilla:

https://antroblogi.fi/2018/05/nuortenkirjallisuus-tutkijan-lapsi-nykypa…

"Lasten- ja nuortenkirjoissa lapsilla täytyy olla usein ainakin jossain määrin itsenäinen rooli ja mahdollisuus seikkailuihin. Kun vanhoissa klassikkokirjoissa seikkailuihin päätyi usein orpolapsi, nykyisin lasten itsenäisen toiminnan mahdollistavat fyysisesti tai henkisesti poissaolevat tutkijavanhemmat. Kirjoissa tutkijavanhemmista parhaiten onnistuvat työttömät tutkijat, joilla on sentään aikaa lapsilleen."

Toisaalta on se vähän niinkin, että ei kaikille sopivien tasapulisten mahdollisuuksien nimissä voida uhrata tieteen edistystä. Ei siis voida todeta, että koska kaikkien ei ole helppo lähteä, ei tutkimuksen tarvitse olla kansainvälisesti kilpailukykyistä. Eihän olympialaisiinkaan oteta niitä, joiden lähtötasotulokset ei riitä. Toki voi hypätä pituutta piiritasolla, mutta isommin menestyä ei voi. Ja lähtötasotuloksia varten pitää sekä harjoitella kaikilla os-alueilla tarpeeksi että osoittaa josain pienemmässä kisssa pärjäävänsä.

MiäsHenkilö kirjoitti:

Kaikki duunit eivät sovi äideille, ja lopulta äidit joko vaihtaa työtä tai etääntyy lapsista jättäen ne isälleen. Yleensä ensimmäinen ja tämä on yksi niistä syistä miksi naiset tienaavat vähemmän kuin miehet.

Pikkulapset ovat kiinni äidissään, isot lapset viihtyvät isän seurassa. Se on sellainen perussääntö.

Kutsuisitko uraisää lapsistaan etääntyneeksi? Et varmaan, koska sellaisia ne miehet nyt vaan on. Mutta oikeasti mitään muuttamattomia "perussääntöjä" ei ole olemassakaan. Yhteiskunnan tulee tukea äitien työskentelyä ja ennen kaikkea asenteiden tulee muuttua esim. niiltä osin, että on ihan ok jos isä kantaa päävastuun perheestä.

Teet niin kuin miehet tekee vastaavassa tilanteessa: keskityt työhösi ja vapaa-ajalla olet lasten kanssa (kaikki miehet ei tosin tee lasten kanssa mitään). Mies hoitaa arjen asiat kokonaan yksin.

Jos tulot sallivat, vakituinen lasten-/kodinhoitaja vapauttaisi ajatustyölle.

Oletko projektiorja? Oletko tiedeyhteisön hyväksikäyttämä pyrkyri? Minä olen tutkija ja äiti. Ei ole ongelmaa. Tunnen rajani ja pidän kiinni oikeudestani omaan elämääni. Sinulla on kasvunvaraa vielä. Joskus pitää joustaa kuten muissakin tehtävissä, mutta jos työpäivät tuppaavat venymään alituiseen, niin miksi suostut siihen? Onko sinulla tohtorin arvo, oma projekti, jossa sinulle myönnettyä ulkopuolista rahoitusta? Jos ei, niin projektiorjuuteen luisumista pitää yrittää välttää viimeiseen asti silloin.