Uskaltaisitko lähteä ulkomaille töihin?
Muuttaa pysyvästi pois Suomesta ja tehdä töitä uudessa kotimaassa. Minne muuttaisit?
Kommentit (32)
Uskaltaisin kyllä. Olen aina tehnyt elämässä asioita, joissa on riskinsä. Onnistunut ja epäonnistunut. Ja kuitenkin ollut iloinen siitä, että teen asioita, jotka kiinnostavat.
Myös se, että minulla on vain yksi lapsi, ja hän on myönteinen ulkomaille muuttoon (ja on itsekin sinne töihin hakenut) on tietysti helpottava tekijä. Ja se ettei esim. ole vielä tilannetta, jossa vanhempi kaipaisi apua täällä Suomessa.
Älä edes mieti. Jos mahdollisuus, niin kyllä!
Todellakin. Yhdysvaltoihin lähtisin mielelläni. Italia ja Australia ois kans jees.
Olen ollut jonkun kerran ulkomailla töissä. Kerran Saksassa jopa pari vuotta.
Kyllä sinne varmaan uskaltaisi mutta pientä totuttelua se vaatisi. Mutta harva siellä viihtyy.
Uskaltaisin, jos siitä vain rahaa tarjottaisiin kylliksi kattamaan matkakulut, koska töitä on kyllä täälläkin. Olen esimerkiksi oman saksanopettajani kanssa yliopistolla katsonut vaihtoehtoja, ja hän olisi voinut järjestää minut pakola*isille vapaaehtoista lakiapua antavaan työhön Berliiniin. Sanoin kuitenkin ei kiitos, sillä persnettoahan tuosta tulisi, kun itse maksaisivat vain lennot (eli joutuisin vuokraamaan Berliinistä kämpän) ja joudun palaamaan vielä Suomeen opiskelemaan loppuun ja töiden ajaksi vuokraamaan edelleen kämppäni (jota muuten hain 5kk), kyöräämään kalusteet jonnekin jne. Lisäksi ehkä yliajattelen, mutta aloin miettiä, onko CV:ssä lopulta mitään hyötyä "Suostun ilmaistyöhön" -leimasta, vaikka onhan kansainvälistyminen cool jne.
Länsimaihin kyllä. Aasiaan ehkä. Lähi-itään ja Afrikkaan ei.
Kyllä on tarkoitus lähteä heti ku tutkinto on kourassa, eli pari vuotta on vielä kärvisteltävä. Sitte kauas täältä pimeästä loskamaasta.
Melkein mikä vain länsieuroopan maa. Lähtisin jos mahdollisuus olisi. Itä-euroopassa olen ollutkin Balttian maissa olen ollutkin.
Tällä erää pois Suomesta 20 v. Sitä ennen 5 kertaa lyhyempiä aikoja. Enää en palaa Suomeen muuten kuin käymään.
”Ei ihminen kadu sitä, minkä tekee, vaan sitä, minkä jättää tekemättä”
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on tarkoitus lähteä heti ku tutkinto on kourassa, eli pari vuotta on vielä kärvisteltävä. Sitte kauas täältä pimeästä loskamaasta.
Käristyskupolinko alla olet kärvistellyt?
En uskaltaisi. Vaikka täytyy myöntää, että tästä salaa kyllä välillä unelmoin :)
Vierailija kirjoitti:
En uskaltaisi. Vaikka täytyy myöntää, että tästä salaa kyllä välillä unelmoin :)
Mitä pelkäät? Miksi et uskalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En uskaltaisi. Vaikka täytyy myöntää, että tästä salaa kyllä välillä unelmoin :)
Mitä pelkäät? Miksi et uskalla?
Suurin pelko on varmaan puutteellinen kielitaito. Ja yksinäisyys muutenkin. En tutustu ihmisiin helposti.
Vuosia jo oltu ja ihan hyvin viihtynyt. Tosin Suomessakin on kiva käydä kesäisin lomalla.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sinne varmaan uskaltaisi mutta pientä totuttelua se vaatisi. Mutta harva siellä viihtyy.
missä siellä? Ulkomaita on tosi erilaisia😂
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut jo 15 vuotta. Ei pelota.
Missä olet ollut? Miten koko prosessi kannattaa aloittaa?
Vuonna 1995 lähdin enkä ole katunut, kolmessa eri maassa tähän mennessä olen asunut. Ai niin ja ei pelota :)
Itse ihailen kovasti sitä yhteisöllisyyttä joka monessa maassa on Suomeen verrattuna. Se on yksi syy miksi ihailen montaa muuta maata. Sitten taas itsellä on ihana rakas ystävä- ja sukulaislähipiiri, jota olisi todella vaikea jättää Suomeen.
Jos saisin heidät mukaan. Mutta heillä on oma elämä ja työ täällä. En ehkä rohkenisi luopua heistä. Jos olisin yksinäinen ehkä menisin,
Olen ollut jo 15 vuotta. Ei pelota.