Ihastutteko varatut ihmiset
Muihin ihmisiin helposti, vaikka teillä on kumppani? Tarkoitan sellaista ihastumista jossa ei kuitenkaan mennä pettämisen asteelle. Ja te jotka ihastutte muihinkin, niin kuinka käsittelette tätä ihastumisen tunnetta?
Kommentit (2)
Olen melko ulospäinsuuntautuva ja pidän ihmisistä. Olen palvelualalla ja pieni flirtti lähtee itsestään, en siis tarkoita iskeä.
Kiinnostun lähinnä muista, ihastuminen vaatii toisen tuntemista ja rakastuminen vaatii ihmissuhteen.
Potentiaalisia ihmisiä löydän ympäriltäni mutta olen tässä viimeisimmässä suhteessa viihtynyt 20 vuotta.
Ihastuminen ei ole pahasta. Tiedostan myös sen että kumppanillani voisi olla jotain. Siksi oma liitto on asia jota en halua pitää itsestäänselvyytenä. En tahdo olla sitä itsekään.
Minusta parisuhteen pieni harhahdus ei ole välttämättä pahasta. Jos kuitenkin tahtoo olla yhä yhdessä.
Pitkään jatkuva huono vaihe seksielämässä voi olla ihan yhtä huono asia parille kuin se että on toimiva liitto mutta tulee pientä säätöä.
Enkä todellakaan tarkoita että pitää antaa, vaan seksielämästä kuuluu nauttia.
Kuka nyt ei kattele "sillä silmällä". Kaikki sitä tekee.. Iha normaalia!