Yksinäinen tyttö. Pitääkö vanhempien auttaa vaiko ei?

Vanhemmat ovat vastuussa sosiaalisten taitojen opettamisesta. Samoin mielenterveyden hoitamisessa. Teinä tekisin kaikkeni. Erilaisia terapioita ja koulutusta saa rahalla, jos ette itse kykene.

Introverttikin tarvitsee ystäviä ja ysyävyyden ylläpitäminen taitoja. Pelkät sisarukset eivät riitä, koska silloin kotoa opiskelemasn muuttaminen johtaa täydelliseen yksinäisyyteen ja yleensä masennukseen.

Kuulostat hyvältä vanhemmalta ap. Kysy tytöltä suoraan. On jo sen ikäinen, että osaa varmaan sanoa, toivooko että auttaisitte jotenkin ystävän saamisessa. Onko hän aktiivinen somessa, esim. Musically? Sieltä oma lapseni on löytänyt ystäviä. Varmasti on muita samanikäisiä yksinäisiä lapsia, jotka viihtyisivät toistensa seurassa, jos vaan löytäisivät yhteyden. MLL :n Auttavasta puhelimesta kannattaa myös kysellä vinkkejä.

Toiset nyt ovat introverttejä. Kannattaa tukea toki, mutta ei luonnetta väkisin muuteta.

Ei tyttö syrjäytyvältä kuitenkaan vaikuta.

Nuorimmalla tyttärellämme samantyyppisiä piirteitä.

Ymmärrän halusi auttaa tytärtäsi. Lapsen yksinäisyys on vanhemmalle sydäntäsärkevää.

Voi kuitenkin ihan oikeasti olla, että tyttö on ihan tyytyväinen. Olin nimittäin itse ihan samanlainen lapsena ja nuorena. Viihdyin ihan mainiosti yksin omissa puuhissani ja omien ajatusteni parissa. Nyt aikuisena elän sosiaalisempaa elämää, mutta viihdyn edelleen yksinkin.

Tyttäresi tapaa ihmisiä harrastuksensa parissa ja hänellä on selvästikin läheinen ja rakastava perhe. Hän ei ehkä juuri nyt kaipaa sen enempää.

Olet ihana ja huolehtiva äiti. :)

Sinulla on siis se käsitys, että kavereita pitäisi kaikilla olla jokin vähintään tietty määrä? Ehkä tämän oman ahdistuksen alkusyihin kannattaisi ennemmin paneutua, ettei siirrä omia paineitaan lapsen kontolle. Oletko tyytyväinen omien tuttavuussuhteidesi laatuun ja onko tärkeää, että sinut tunnetaan sosiaalisena ihmisenä (netissä ja livenä), ja miksi sitten? Teillä on kumminkin kaikesta päättäen lämminhenkiset suhteet perheen kesken, tämä on olennaisempaa lapsen sisäisen elämän kannalta.

Tukekaa häntä olemaan omanlaisensa. Ei kaikkien tarvi olla sosiaalisia.

Itse voin mainiosti ja paljon paremmin, kun ei ole kauheasti ihmissuhdesotkuja ja miellyttämispas..aa.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän halusi auttaa tytärtäsi. Lapsen yksinäisyys on vanhemmalle sydäntäsärkevää.

Voi kuitenkin ihan oikeasti olla, että tyttö on ihan tyytyväinen. Olin nimittäin itse ihan samanlainen lapsena ja nuorena. Viihdyin ihan mainiosti yksin omissa puuhissani ja omien ajatusteni parissa. Nyt aikuisena elän sosiaalisempaa elämää, mutta viihdyn edelleen yksinkin.

Tyttäresi tapaa ihmisiä harrastuksensa parissa ja hänellä on selvästikin läheinen ja rakastava perhe. Hän ei ehkä juuri nyt kaipaa sen enempää.

Olet ihana ja huolehtiva äiti. :)

Kiitos kommenteista! Erityiskiitos tästä yllä olevasta :)

En oikeastaan ajattele että ystäviä pitäisi olla joku tietty määrä, vaan lähinnä juuri peilaan omaan nuoruuteen, jolloin oli tärkeää jakaa asioita ystävän kanssa. Sen yhden hyvän. Toki ajat ovat toiset ja ajatuksia voi jakaa somessa - mitä tyttö eittämättä tekee paljon. Mutta voiko virtuaalituttavat korvata oikeat ihmiset? Mielestäni ei. Kenelle tyttö voi kertoa "tyttöjen juttuja", jos ei hyviä ystäviä ole... En tiedä onko hänellä nyt ketään, kenen kanssa vaikka lähtisi shoppailemaan tai leffaan.

Koulut alkavat taas ja tiedän, että tyttöä hieman ahdistaa koska ajoittain tunnelma luokassa on huono. En tiedä johtuuko se hänestä - onko hän ainoa joka niin kokee. Ajattelin olla yhteydessä luokanvalvojaan, kun en keväällä ehtinyt.

Olen kyllä hieman huolestunut vaikken siis oikeastaan tiedä onko huoleen aihetta. Viihdynhän itsekin yksin, mutta toisaalta on minulla aina ollut vähintään se yksi hyvä ystävä, jolle kertoa ilot ja murheet, vaikka sitten vain puhelimitse jos välimatka on ollut pitkä.

-ap-

Meillä ihan sama tilanne ja tyttö menee seiskalle. Ei ystäviä koulusta yhtään. On välillä nuorempien kanssa, mutta ei joka päivä ja nämä nuoremmat on eri koulussa. Tytöllä oli vielä aika paljon ystäviä tarhassa ja alakolun ekoilla luokilla, sitten nämä jäivät ja syytä ei tiedetä. On oltu keskustelemassa opettajan kanssa ja kysytty tytöltä jne.. mitään hyötyä ei ollut näissä tyttöä syyllistävissä keskusteluissa ja nyt olenkin antanut asian toistaiseksi olla. Kun on kavereiden kanssa on oma iloinen itsensä (siis näiden nuorempien) mutta muuten on meille vanhemmille hieman myrtsi eikä tykkää puhua ja vetäytyy omaan huoneeseen. Jos jollain on neuvoja niin mielelläni otan vastaan.

Ei ujos ole asia joka pitää poistaa tai muuttaa!! Ei se määrä vaan laatu, onhan hänellä yksi kaveri, ehkä se riittää.

Itse en toivo, että vanhemmat auttaisivat minua.

Kaipaisin heiltä kokemusta, että olen hyvä sellaisena kuin olen. Introverttinakin. Voin sen avulla itse keksiä keinot saavuttaa sitä, mitä kaipaan. Jos vanhemmat auttaisivat, minulle tulisi tunne, että olen jotenkin viallinen.

TT

P.s. itse olen saanut vanhemmiltani kokemuksen, että olen hyvä tällaisena kuin olen. Myös ujona lapsena. Se on kantanut minua pitkälle. (Minulla on myös fyysinen/ulkonäöllinen ominaisuus, jonka olen syntymässä saanut. Jotkut toiset, joilla on sama ominaisuus, häpeävät sitä, aikuisenakin. Itselleni se on osa persoonallisuuttani, että näytän hieman erilaiselta kuin keskivertoihminen. En edes yleensä mieti asiaa, kun se ei käytännössä vaikuta elämääni juuri ulkonäköä enempää. Eikä ole puolisoanikaan haitannut.)

Introvertti voi jäädä kotoa muutettuaan täysin yksin. Täälläkin on vähän väliä yksinäisten katkeria vuodatuksia. Niitä yhdistää kaverittomuus yläkoulussa, jolloin niitä kaveritaitoja ja ihmissuhteita harjoitellaan!

Ei kannata ottaa turhaa draamaa näistä lasten kaverisuhteista. Meidän yksi lapsi ei ystävystynyt ala- eikä yläasteella juuri kenenkään kanssa, mutta lukiossa löysi omantyyppisiään nuoria ja siitä ja yliopistosta alkoi oikein laaja ystäväverkosto. Älkää vanhemmat siirtäkö huolia lapsiinne.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata ottaa turhaa draamaa näistä lasten kaverisuhteista. Meidän yksi lapsi ei ystävystynyt ala- eikä yläasteella juuri kenenkään kanssa, mutta lukiossa löysi omantyyppisiään nuoria ja siitä ja yliopistosta alkoi oikein laaja ystäväverkosto. Älkää vanhemmat siirtäkö huolia lapsiinne.

Useimmille peruskoulussa yksinäisille ei tule käymään näin.