Apua, mistä kesämökistä luopua?
Tilanne on siis se, että mulla on kolme kesämökkiä: perheemme oma sekä vanhemmiltani perimäni kaksi mökkiä. Aika ei kuitenkaan millään riitä kaikkien mökkien käyttöön, joten jostain täytyisi luopua. En vain osaa päättää että mistä, ne kaikki kun ovat minulle niin kovin rakkaita.
Vanhempieni mökeistä toinen on ihana, tunnelmallinen, pieni sähkötön saarimökki, jossa olen viettänyt kaikki lapsuuteni kesät. Siihen paikkaan ja sen ympäristöön liittyy kaikista eniten muistoja, ja jos tämän myisin, tuskin tulisi tuolla seudulla enää käytyä. Erityisesti rakastan tämän paikan ympäröivää metsää!
Mökki 2 on puolestaan mökki, joka vanhempieni kanssa yhdessä rakennettiin ollessani vähän vanhempi. Myös tänne liittyy paljon hyviä yhteisiä muistoja, erityisesti muistoja vanhemmistani. Minulla ei kuitenkaan ole ihan yhtä vahva tunneside tähän kuin tuohon saarimökkiin, tämä kuitenkin paljon fiksummalla sijainnilla ja sähkötkin on. Tämä on huomattavasti parempikuntoinen ja nykyaikaisempi muutenkin, jos tuohon saarimökkiin vertaa.
Mökki 3 on merenrantamökki, ulkoisilta puitteiltaan paljon komeampi kuin nuo perintömökit. Sijainniltaan lähimpänä meidän kotia, nuo kaksi muuta huomattavasti kauempana. Lapsille ja miehelle tämä on hirveän tärkeä paikka, minulle ei niinkään. Pidän tätä oikein suloisena lomanviettopaikkana mutta mielestäni tämä on vähän ehkä turhankin korea mökiksi. Täällä ei ole ollenkaan samanlaista tunnelmaa kuin noissa vanhempieni mökeissä, vaikka tosi ihanaahan täälläkin on.
Kysymys kuuluu siis: mistä mökistä sinä luopuisit minuna?
Kommentit (34)
Mulla on 7, eli vielä vaikeampi päättää :(
Luopuisin ykkösestä ja kakkosesta, koska niissä on huono varustus, saarimökki etenkin on tosi epäkäytännöllinen venematkoineen, ne ovat kauimpana, ja perheellesi kolmas on se tärkeä.
Jos rahasta ei ole tiukkaa, voit tietysti säästää kaikki ja toivoa, että lapset aikanaan innostuisivat niistä, mutta aikamoinen ylläpito noissa on.
Mökit 1 ja 2. Vaikka ne on sulle rakkaita niin sun lapsille rakkain on 3. Siellä kolmosessa ne haluaa käydä aikuisena, viedä omat lapsensa. Siellä sinäkin parhaiten saat nsuttia lastesi seurasta, ehkä lastrnlastenkin.
2 Sinne ei ole kenelläkään kovin suurta tunnesidettä ja tasoltaan se jotenkin siltä väliltä. Mökillä kolme voi olla, kun haluaa fiinimpää mökkeilyä, ja ykkösellä kun alkeelluset olot viehättävät.
Jos olisin partnerisi, luopuisin kaikesta kolmesta - ja sinusta!
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin partnerisi, luopuisin kaikesta kolmesta - ja sinusta!
Syy?
Ei ap
Mulla on melki sama tilanne, mutta yksi mökeistä on tulossa vasta parin vuoden päästä omistukseen. Olen itse ajatellut tämä homman sillä tavalla, että pidän itse mäkin, jonka olen mieheni kanssa ostanut ja joka palvelee minun tarkoituksia i erinomaiseti. Annan aikuistuvalle åojalleni vanhemmiltani perimäni mäkin, jolla vietimme paljon aikaa kun hän oli lapsi ja johon hän on vieläkin kiintynyt - hän siellä enitn nykyäänkin käy. Sen kolmannen, joka on uudekhko mökki ison järven rannalla, mutta johon minulla ei ole åaljonkaan siteitä, annanparin vuoden päästä kummitytölle.
Mihin haluat mennä, mutta kun lapset on isoja ja miehestä erottu? Sinne saaristomökkiin luultavasti. Pidä se.
Jos kaksi jaksat ylläpitää, pidä 1 ja 3. Realistisinta olisi pitää vain 3.
Mikä mökeistä todennäköisesti kiinnostaa ostajia? Harva nykyään enää innostuu ostamaan mökkiä, joten pistä kaikki kolme myyntiin ja katso, mille mökille löytyy ostoinnokkuutta.
Vierailija kirjoitti:
Mikä mökeistä todennäköisesti kiinnostaa ostajia? Harva nykyään enää innostuu ostamaan mökkiä, joten pistä kaikki kolme myyntiin ja katso, mille mökille löytyy ostoinnokkuutta.
Aika törkeää olisi laittaa kolmonen myyntiin, jos mies ja lapset eivät siitä halua luopua. Omista mökeistään ap voi luopua jos haluaa, ei yhteisistä ilman yhteistä sopimusta.
Vierailija kirjoitti:
Mikä mökeistä todennäköisesti kiinnostaa ostajia? Harva nykyään enää innostuu ostamaan mökkiä, joten pistä kaikki kolme myyntiin ja katso, mille mökille löytyy ostoinnokkuutta.
Tuossa varmaan käy niin että mies lunastaa ap:n osuuden kolmosesta ja se jää jokatapauksessa perheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä mökeistä todennäköisesti kiinnostaa ostajia? Harva nykyään enää innostuu ostamaan mökkiä, joten pistä kaikki kolme myyntiin ja katso, mille mökille löytyy ostoinnokkuutta.
Aika törkeää olisi laittaa kolmonen myyntiin, jos mies ja lapset eivät siitä halua luopua. Omista mökeistään ap voi luopua jos haluaa, ei yhteisistä ilman yhteistä sopimusta.
Yhteisopistus on purettava kun yksikin osakas sitä haluaa, ei siihen mitään yhteistä sopimusta tarvita.

No perheen ja parisuhteen kannalta tilanne on vähän toinen. Ellei se parisuhde ole yksi niistä asioista, joista aikoo luopua.
Se kolmosmökkikin on siis minun ihan ikiomani. En kuitenkaan siitä aio omin päin luopua, jos muu perhe on kovasti ajatusta vastaan.
Tuo oli hyvä pointti, että minne haluan mennä sitten kun lapset ovat isoja ja jos käy vaikka niin, että tulee ero. Saarimökistä en siis varmasitkaan luovu. Moni ystävistäni haaveilee kovasti omasta mökistä, täytyy ehkä tiedustella, haluaisiko joku ostaa tuon kakkosmökin. Olisi nimittäin kiva, jos siellä pääsisi edes joskus vierailemaan vielä vaikka päättäisinkin sen myydä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin partnerisi, luopuisin kaikesta kolmesta - ja sinusta!
Syy?
Ei ap
Typerät aloitukset av-palstalla. Riittää kyllä syyksi mennen, tullen ja palatessa.
Kakkosesta luopuisin ainakin, pitäisin ykkösen ja kolmosen, jos mahdollista.
Mökki nro 2