Onko teistä outoa avioitua ilman isoja juhlia?
Me ollaan miehen kanssa oltu kihloissa jo pitkään ja tajututtu jo kauan sitten, että isot tai edes keskikokoiset ns. perinteiset hääjuhlat ei taida olla meidän juttu. Joko mennään ihan vain maistraatin kautta tai järjestetään pienet kahvittelut ihan lähimpien sukulaisten kesken.
Kommentit (37)
Minusta olisi nimenomaan outoa järjestää isot häät. Miksi ihmeessä pitäisi ruveta syöttämään ja juottamaan suurta joukkoa ihmisiä, jotka tusin ovat kaikki kovin läheisiä morsiusparille?
Ei. Me mentiin todistajien kanssa maistraattiin ja syömään ja siitä lentokentälle, josta viestitettiin lähimmille sukulaisille. Aivan meidän näköinen ratkaisu, kukaan ei murjottanut.
Me menimme naimisiin myös maestraatissa aluksi ja sitten kirkossa oli avioliittoon vihkiminen papin kanssa, eli ei ollenkaan ketään vieraita.
Me koimme, että avioliitto solmitaan ja valat vannotaan Jumalan edessä toiselle ja pappi on todistajana siitä mitä on luvattu.
Emme halunneet uhrata rakasta ja ikimuistoista pyhää päiväämme siihen , että järjestämme toisille ihmisille juhlan ja kestitsemme heitä omaan maksuumme.Halusimme sen sijaan järjestää toisillemme juhlan ja tehdä mikä itseltä tuntui juuri tämmöisenä juhlapäivänä mukavimmalta, näin tehtiinkin.
En kuitenkaan tuomitse isoja häitä, jokainen taplatkoon tavallaan.
Itse haluaisin avioitua ilman isoja juhlia koska mulla ei ole melkeinpä yhtään kavereita ja olisi noloa sen takia. Mielummin maistraattiin.
Oikein, teette juuri niin kuin teistä parhaalta tuntuu. Muilla ei ole asiaan nokan kopauttaista. Menimme miehen kanssa avioon maistraatissa ja käytiin sen jälkeen kahdestaan syömässä, siinä olivat meidän häät. Muuta emme kaivanneetkaan. Miehen siskot vähän urputtivat asiasta, mutta totesimme, että kyseessä oli meidän ratkaisu. Käytiin sitten vielä "häämatkalla" eli risteiltiin Tukholmaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei. Me mentiin todistajien kanssa maistraattiin ja syömään ja siitä lentokentälle, josta viestitettiin lähimmille sukulaisille. Aivan meidän näköinen ratkaisu, kukaan ei murjottanut.
Me teimme suunnilleen samalla tavalla ja ainoa, joka veti herneen nenäänsä, oli anoppi, joka alunperinkin oli sitä mieltä, ettei hänen jälkeläisensä kannata mennä naimisiin minun kanssani. Yhtä on kuitenkin pidetty liki 30 vuotta.
Ei. Omissa häissä oli vähän reilut 40 vierasta, lähisukua ja kavereita. Yksi täti ja yksi setä sekä papan seuralaisena tullut serkku olivat "kaukaisimmat" sukulaiset. Miehen siskon häitä juhlittiin ihan perheen kesken, vanhemmat ja sisarukset. Vihkiminen kappelissa ja kahvittelut sen jälkeen. Yksi puolituttu pariskunta meni kahden todistajan edessä naimisiin kirkossa. Pienien häidenhän ei tarvitse välttämättä olla maistraattihäät, kirkossakin voi vihkiä pienesti.
Ei. Jos itse joskus menen naimisiin niin en varmasti aijo häitä pitää, tämä on ollut selvää mulle aina. Pikkutyttönä sukulaisen häissä kyselin ahdistuneena äidiltä onko kaikkien pakko mennä naimisiin, niin ahdistavalta ajatus jo silloin tuntui. Tosin vanhemmiten ymmärsin että naimisiin voi mennä myös ilman niitä kamalia kekkereitä.
Juu eiköhän ne nuorille ole sellaset hää räätälöinnit tarjolla missä ehkä järjestetään lainakin häitä varten.
Meillä oli pienet häät. Todistajatki tuli maistraatista ”viranpuolesta”.
Tunnelmalliset ja kivat häät silti. Käytiin syömässä pitkän kaavan mukaan ja oltiin hääyö pienessä persoonallisessa hotellissa.
Vierailija kirjoitti:
Pienien häidenhän ei tarvitse välttämättä olla maistraattihäät, kirkossakin voi vihkiä pienesti.
Tarkennan vielä, että kirkolliseen vihkimiseen ei välttämättä tarvitse edes kirkkoa, vihkiä voi vaikka kotona tai kirkkoherranvirastossa jne. jos haluaa pienet kirkkohäät. (vaihtoehtona maistraattivihkimiselle)
-9
Me mentiin naimisiin kirkkoherranvirastossa, todistajat olivat viraston henkilökuntaa. Vielä vuosia myöhemmin olen sitä mieltä, että se oli ehdottomasti meille paras vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Ei. Omissa häissä oli vähän reilut 40 vierasta, lähisukua ja kavereita. Yksi täti ja yksi setä sekä papan seuralaisena tullut serkku olivat "kaukaisimmat" sukulaiset. Miehen siskon häitä juhlittiin ihan perheen kesken, vanhemmat ja sisarukset. Vihkiminen kappelissa ja kahvittelut sen jälkeen. Yksi puolituttu pariskunta meni kahden todistajan edessä naimisiin kirkossa. Pienien häidenhän ei tarvitse välttämättä olla maistraattihäät, kirkossakin voi vihkiä pienesti.
Tätä juuri mietin myös, tuntuu olevan sitkeässä se käsitys että pienet häät tarkoittaisi aina maistraatissa vihkimistä. Meillä oli kirkkohäissä kolme vierasta, juuri meidän näköinen tilaisuus eikä kukaan pois jätetty isommin loukkaantunut vaan kaikki ymmärsivät perusteemme tehdä noin.
Meidät vihitään kahden todistajan läsnäollessa eräässä ihanassa paikassa ulkona. Ei siviilivihkimistäkään ole mikään pakko suorittaa rumassa virastotalossa. Halusimme ehdottomasti intiimin vihkimisen eikä mitään isoa tapahtumaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei. Omissa häissä oli vähän reilut 40 vierasta, lähisukua ja kavereita. Yksi täti ja yksi setä sekä papan seuralaisena tullut serkku olivat "kaukaisimmat" sukulaiset. Miehen siskon häitä juhlittiin ihan perheen kesken, vanhemmat ja sisarukset. Vihkiminen kappelissa ja kahvittelut sen jälkeen. Yksi puolituttu pariskunta meni kahden todistajan edessä naimisiin kirkossa. Pienien häidenhän ei tarvitse välttämättä olla maistraattihäät, kirkossakin voi vihkiä pienesti.
Kyllä 40 vierasta on jo kovasti. Vaatisi meillä jo lähes kaikkien tätien/setien ja serkkujen kutsumisen, joista monen kanssa tekemisissä oleminen on ihan olematonta.
-ap

Miehellä on iso perhe, 5 sisarusta perheineen, joten ei saatu tuon pienemmäksi vierasmäärää. Tämä siis oli todellakin lähisuku, ne keiden kanssa ollaan tekemisissä. Samalla rajauksella toisella tulee paljon pienemmät häät, ja se on myös ihan yhtä fine.

Ok ymmärrän. Meillä vanhemmat ja sisarukset lapsineen tekee alle 20 henkeä tällä hetkellä. Ja lähimpiä kavereita ei ole montaa. Joitakin vähän lähempiä tätejä/setiä ja serkkuja on, mutta menee hankalaksi sitten vain osan kutsuminen, eikä tosiaan haluta niitä isohkoja pönötysjuhlia.
Itselläni suunnitteilla toisen kierroksen kirkkovihkiminen lasten ja molempien valitseman todistajan läsnäollessa. Tänän jälkeen ehkä ruoka kotonamme lähimmille 20-30:lle sukulaiselle ja ystävälle.
Isot häät on jo kertaalleen molemmilla tahoillaan pidetty, mutta kirkossa haluan uudelleenkin naimisiin mennä. Tällä kertaa se on meidän kahden välinen asia.
Miksi se olisi outoa? Suuri osa ihmisistä toimii niin. Itsekin aion avioitua ilman juhlia.