Kumpi näistä kasvatusmetodeista on mielestäsi parempi? perustele miksi

1. Sillee mut on kasvatettu

2.

Ei lapsi kuitenkaan välttämättä seuraavalla kerralla muista kuinka paljon oli liikaa. Tämä olisi todella hidas opetusmetodi. Sitäpaitsi makeaa saa syödä tosi paljon ennenkuin se paha olo tulee. Että kyllä ne annoskoot aika isoina pysyisivät, jos lapsi oppii että saa syödä niin paljon kuin napa kestää.

2., mutta niin, että kaikkea ei ole pakko syödä (jos vanhempi annostellut) ja lisää saa pyytää (vanhempi harkitsee antaako).

Meillä painotetaan sitä, että herkkuja syödään yhdessä eikä jääkaapilla ravata itsekseen.

Tapa 3: Ei alun alkaenkaan opeteta, että jotkin ruoat ovat erityisen tavoiteltavia herkkuja.

Meillä on ruoka-ajat jolloin syödään, joskus on jälkiruokaa mutta ei likikään aina. Lapset saavat lautaselleen pienen annoksen ruokaa ja lisää jos haluavat, ja samoin menetellään mahdollisen jälkiruoan kanssa. Jos alkaa tulla jotain paino-ongelmaa niin sitten ehkä systeemi muuttuu. Mutta ei ole ollut vielä tarve. Se normaali ruoka uppoaa ihan hyvin kanssa.

Muutama kerta kesässä saatetaan erikoisuutena esim. ostaa jäätelöt kioskilta, mutta yhtä hyvin se erikoisuus voi olla grillimakkara tai muikkuannos torikojulta. Jouluna, pääsiäisenä, vappuna ym. on juhlaan liittyviä erityisruokia, myös makeita. Karkkipäivää ei ole.

Mutta siis ei tehdä niistä "herkuista" niin numeroa. Ne on kuin lihasoppa, joskus niitä on mutta ei aina.

Toistaiseksi ei ole tainnut kaverien vaikutuskaan vielä muuttaa tätä.

En noudattaisi kumpaakaan tapaa. Ensimmäisessä tavassa lapsi ei opi ottamaan huomioon, että joku muukin haluaa herkkuja, joten ne tulee jakaa oikeudenmukaisesti. Toisessa tavassa taas lapsi ei saa itse opetella kuuntelemaan kehoaan.

Esikoiselle 2, kuopukselle 1, mutta kun samaa perhettä ollaan niin käytäntö on joku epämääräinen sovellus.

Nuo ovat tosi erilaisia ruokailijoita, esikoiselle (vartalonmallia pajunvitsa) ruuan maku ja koostumus on erittäin tärkeää, ja hän vetäisi ihan överimääriä sokeria ruokia ja tuoreita kasviksia, mutta esim. kaikki proteiininlähteet skippaisi täysin ja koulussa elää käytännössä näkkärillä, maidolla ja tuorepaloilla. Hän myös kestää nälän tunnetta huonosti ärtymättä. Tällä lapsella oli esim. 5-vuotiaana vaihe jolloin alkoi paastota tiistaina jos tiesi että kaverisynttärit on perjantaina, koska miksi syödä nälkään lohikiusausta jos luvassa on kakkua 🙄 Oli pakko puuttua siihen ettei karkkikipon ääressä tankata menneen ja tulevan viikon edestä.

Kuopus taas syö melkein mitä vain nenän eteen laittaa sen verran että kestää hyvin monta tuntia seuraavaan ruokaan, ja saattaa jättää jätskin tai kakkupalan kesken jos on "täysi". Hänen syömistään ohjaa siis enemmän ravinnon tarve kuin se mikä maistuu tai ei maistu, eikä siis vetäisi pakettia jäätelöä koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Tapa 3: Ei alun alkaenkaan opeteta, että jotkin ruoat ovat erityisen tavoiteltavia herkkuja.

Meillä on ruoka-ajat jolloin syödään, joskus on jälkiruokaa mutta ei likikään aina. Lapset saavat lautaselleen pienen annoksen ruokaa ja lisää jos haluavat, ja samoin menetellään mahdollisen jälkiruoan kanssa. Jos alkaa tulla jotain paino-ongelmaa niin sitten ehkä systeemi muuttuu. Mutta ei ole ollut vielä tarve. Se normaali ruoka uppoaa ihan hyvin kanssa.

Muutama kerta kesässä saatetaan erikoisuutena esim. ostaa jäätelöt kioskilta, mutta yhtä hyvin se erikoisuus voi olla grillimakkara tai muikkuannos torikojulta. Jouluna, pääsiäisenä, vappuna ym. on juhlaan liittyviä erityisruokia, myös makeita. Karkkipäivää ei ole.

Mutta siis ei tehdä niistä "herkuista" niin numeroa. Ne on kuin lihasoppa, joskus niitä on mutta ei aina.

Toistaiseksi ei ole tainnut kaverien vaikutuskaan vielä muuttaa tätä.

Tää on ihailtava ote. Tähän minäkin pyrin, mutta en onnistunut. Minkä ikäiset lapset sinulla?

Omat vanhempani noudattivat tuota ykkös vaihtoehtoa ja vaikka näin aikuisena en hirveästi sokerisista herkuista piittaakaan enää, niin tuolla menetelmällä olen omaksunut tavan syödä itseni ihan ähkyyn jos on jotain herkullista ruokaa tarjolla...eli olisiko kai sitten opettanut sen että jos jotain hyvää on saatavilla niin sitä pitää syödä maha pullolleen.

2.

Uskon, että metodilla muodostuu ne "lapsen omat rajat", varsinkin jos muu perhe näyttää esimerkkiä.

Jäätelö ja muut herkut on niin hyviä, että niitä voisi syödä loputtomiin, ellei sellaista pitäisi sopimattomana.

Toisaalta se toisen koulukunnan "kielletty hedelmä" argumenttikin on viisas, mutta enhän minä herkkuja totaalikieltämässä ole.

2 on järkevämpi... Mut ei voi yleistää tolleen et esim. jonkun ruokahalu olis luontasesti pieni jos yrittää opettaa sen ns normaaliin pieniin annoksiin tai jotain. koska ihmiset on silti erilaisia.

Jotkut varmaan luulee että mut ois kasvatettu tavalla 1, ku en oo ollu hoikka suurimmaks osaks elämää. :D mut ei.. vaan mut kasvatettiin just niin, että äiti laitto pienen ruoka-annoksen, mut sit mä pyysin lisää. ja joskus anto vähän lisää, mut mä vaadin ja vaadin lisää ja lisää.

Ja sit esim. mummo tykkäs ku mul oli hyvä ruokahalu. Sit iskä ei tykänny, se oli ite niin terveysihminen mut myös tosi kiltti eli jos vaadin niin se usein suostu asioihin...

Mut sit ku olin siinä iässä, et aloin olee kotona yksin yms. niin äiti ei voinu enää kontrolloida sitä et paljonko mä syön. Ja sit ku äiti tuli ite suht myöhään kotiin ja söi ite tosi isoja annoksia mut oli silti hoikka, niin "opin" myös isot annoskoot siitä. Eli ruoka-aikoja yms rutiineita ei enää ollu sellasia jotka tulis ulkoa päin...

2, mutta lähinnä sen takia että on vasta reilu kaksivuotias. Osaa pyytää jäätelöä ja sitä myös tarjoillaan harkinnan mukaan. Alussa oli innoissaan ja pyysi usein lisää, nykyään ei välttämättä syö edes yhtä annosta loppuun.

Eli onko se ehkä 1,5?

Mun mielestä näihin ei ole oikeaa tapaa vaan pitää seurata lasta ja toimia sen mukaan.

Ja esim. meillä oli aina ihan normaalia kotiruokaa mitä halusin vaan lisää ja lisää. Kerran tai kaks kuukaudessa saatiin ravintolaruokaa/mäkkäristä ruokaa. Ja jos vaikka kaapissa oli sämpylöitä, niin saatoin syödä niitä rajattomasti jos ei ollu ketään kieltämässä jne.

Aikuiset ympärillä saattaa olla niin erilaisia ja eri opetustapoja, ettei lapsi pysty niiden kautta muodostamaan mitään pakollista juttua. Ja sit lapsissaki on eroja, et kieltäminen esim ei toimi kaikkiin.

Ja esim ruokahalua ei voi välttämättä opettaa tai päättää, se vaan voi olla ihmisillä erilainen.

Mul oli ainaki silleen et olin suht normaalipainonen lapsena, mut siin vaiheessa ku mun vanhempi meni vaativiin töihin ja mummi alko hoitamaan niin niihin aikohin aloin myös lihoa.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos mun äiti olis ollu aina kotona, niin sil olis ollu enemmän aikaa seurata mua. Jos mun mummi ei olis kannustanu mua syömään liikaa, niin en olis saanu siitä positiivista palkintoa itelleni.

Jne. Mut sillon ku lapsi on iso ja sen ruokahalua on iso, niin ei sitä voi välttämättä kieltääkkään enää.

Minusta parempi on nro 1. Herkkuja saa syödä juuri niin paljon kuin haluaa, herkkuja on saatavilla => lapsella ei ole mitään tarvetta suoda itseään ähkyyn, koska hän tietää, että tämä ei syömällä lopu.

Vaihtoehdossa 2 lapsi ei opi kohtuutta vaan sen, että joku ulkopuolinen tietää parhaiten, mikä maistuu ja mikä ei. Siinä myös syntyy kuvitelma siitä, että kaikki on syötävä, koska se on lautasella (syntyy ristiriita, jos kaikki muukin ruoka on syötävä ennen kuin saa jälkiruokaa ja sitten herkkua saisikin yllättäen jättää, ei onnistu lapselta tuollainen analysointi).

Meillä on käytännössä malli 3 käytössä, mutta lapset saavat itse päättää, millaisen annoksen haluavat. Ei mitään pieniä nälkäannoksia ja ruuan pyytämistä lisää. Eikä kaikkea tarvitse syödä, jos ei maistukaan. Jälkiruoka ei ole palkinto, se on samanlaista ruokaa kuin muukin.

Meillä on kolme lasta, joten luonnollisesti kaikessa pitää ottaa huomioon, että toisille jää. Mielestäni se on ihan hyvä periaate. Välillä saatetaan porukalla syödä jäätelöpaketti tyhjäksi, ja silloin oikein yllytän santsaamaan.

Noh. Meillä on kai sekoitus noista. Lapset saavat herkkua aina, kun tahtovat, juuri koska en halua herkuista mitään kiellettyä hedelmää. Jos niitä saisi vain pari krt kesässä, ne olisivat harvinaisempia ja himotumpia (tämä kommenttina neloselle)

Kun he olivat pieniä, minä tai mies annostelimme sitä heille. Nyt he osaavat jo ottaa vain oman osansa. Lisää saa, jos on jäljellä - mutta kukaan ei saa siis yksin rohmuta kaikkea. On opittava jakamaan.

Juuri koska heillä on aina mahdollisuus herkutella, he tekevät sitä maltilla. Tuolla esikoisellakin yksi karkkipussi yleensä kestää toista viikkoa.

Molemmat ovat hoikkia

Lapset ovat 16 ja 18.

Sillon kun olivat pieniä, alle 5, niin jaoin. Isompina saaneet itse säännöstellä.

Vierailija kirjoitti:

esikoiselle (vartalonmallia pajunvitsa) ruuan maku ja koostumus on erittäin tärkeää, ja hän vetäisi ihan överimääriä sokeria ruokia ja tuoreita kasviksia, mutta esim. kaikki proteiininlähteet skippaisi täysin ja koulussa elää käytännössä näkkärillä, maidolla ja tuorepaloilla.

Eikö maito ole proteiininlähde? Litran kun vetää sitä niin siinähän on jo koululaisen tarvitsema proteiini.

Mikä on överimäärä tuoreita kasviksia? Hyvähän se vain että maistuvat. Anna myös herneitä tuoreena niin tulee proteiinia niistäkin. Ja on näkkärissäkin.

Hmm. Meillä enemmän tuota 1 vaihtoehtoa käytetään. Silloin kun on herkkuja, niin niitä saa syödä niin paljon kuin huvittaa. Vanhemmat kuitenkin rajoittaa sitä kuinka usein herkkuja ostetaan, ja tietysti muille täytyy jättää riittävästi.

Mä oon 1. tyyliin kasvatettu.

En tiedä onko sillä vaikutusta, mutta aikuisenakaan en pysty hillitsemään herkuttelua, enkä pysty pitämään kaapissa herkkuja. Syön ne heti pois. Ratkaisu on se, etten osta herkkuja kuin kerran viikossa karkkipussin jonka vetäsen naamariin.