Lue keskustelun säännöt.
Kumpi näistä kasvatusmetodeista on mielestäsi parempi? perustele miksi
29.07.2018 |
Tapa1:
Jos herkkua on tarjolla sen saantia ei annostella tai rajoiteta vanhemman toimesta, vaan lapsi saa itse päättää kuinka paljon ottaa esimerkkinä nyt vaikka sitten pakkajäätelöä ja saa halutessaan syödä vaikka koko paketillisen.
Tavoitteena tässä että lapsi oppii itse tunnistamaan rajansa ja säätelemään syömisiään. Ajatusena myös ettei herkku olisi ns. kiellettyhedelmä, joten himo siihen katoaa, kun sitä saa syödä sen verran kuin tahtoo.
Tapa 2:
Vanhempi asettaa lautaselle lapselle sopivan kokoiseksi katsomansa annoksen jäätelöä, eikä lapsi saa itse vaikuttaa annoksen kokoon tai halutessaan saada lisää.
Tavoitteena tässä menetelmässä on opettaa lapselle herkuttelussa kohtuullisuutta ja näyttää esimerkkiä sopivasta annoskoosta, näin ollen lapsi osaa aikuisenakin syödä herkkuja vain kohtuudella.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh. Meillä on kai sekoitus noista. Lapset saavat herkkua aina, kun tahtovat, juuri koska en halua herkuista mitään kiellettyä hedelmää. Jos niitä saisi vain pari krt kesässä, ne olisivat harvinaisempia ja himotumpia (tämä kommenttina neloselle).
Mutta olet siis opettanut lapsillesi, että jotkut tietyt syömiset ovat herkkuja, ja muut eivät?
Tuota juuri yritän välttää. Eli pyrin siihen, että kaikki ruoka on samassa asemassa: sitä syödään joskus. Ei aina kun huvittaa. Ja sama pätee muuhunkin tekemiseen: Vaikka lapset kävisivät Hoplopissa riekkumassa vaikka joka päivä, ei sinne mennä niin usein. Välillä tehdään muuta.
Eli meillä on kaikki kiellettyä hedelmää, ihan kaikki! Myös lasten mieliruoka kalapuikot: ei niitä saa edes kerran kuussa. Hoplop on myös kielletty hedelmä, koska sitäkään ei saa aina kun haluaa. Eikä aina pääse vaarin kanssa soutelemaan.
Miksi juuri jonkin tietyn syömisen (sen mitä sinä pidät herkkuna) pitäisi olla erityisasemassa, vapaasti saatavissa? Kai sinä sentään jotain muita asioita lapsiltasi säännöstelet? Eikö niistä sitten muodostukaan kiellettyä hedelmää?
Vai onko taustalla jokin oletus, että ilman muuta lapset pitävät joistakin makeista jutuista (mitä arvelen "herkulla" tarkoitettavan). Eivät muuten aina pidä, ainakaan niin että niitä erityisasemaan nostaisivat. Paljon on mukana vanhemmilta opittua, sitä että palkitaan makealla ("saat jälkiruokaa kun syön lautasen tyhjäksi", "olit urhea neuvolassa niin ostetaanpa jäätelöt" ym.) Juuri tuollaista pyrin välttämään. Lapset ovat tietysti erilaisia keskenään ja ehkä joku lapsi luontaisesti pitää juuri makeasta, mutta ei se mitenkään itsestäänselvää ole. Pyrin ainakin olemaan opettamatta sitä, että makea (tai mitä ikinä "herkut" sitten tarkoittaakin) olisi jotain erityisen palkitsevaa ja tavoittelemisen arvoista. Sitä syödään osana normaalia ruokavaliota silloin tällöin, kuten kaikkea muutakin.
-nelonen
Tuossa jää kokonaan huomiotta kaksi asiaa, jotka mielestäni ovat lapselle tärkeitä oppia.
1) Tapakulttuuri. Synttärikakku on nimenomaan makealla palkitsemista, samoin koulun kevätjuhlajäätelö. Samalla ne ovat isoja siirtymäriittejä. Lapsi menettää paljon, jos opetat että synttärikakku ei ole mikään iso juttu, vaan osa normaalia ruokavaliota.
2) Ravitsemusoppi. Kasviksia pitää syödä joka päivä. Kaurapuuroa voi syödä joka päivä. Karkkia ei kannata syödä joka päivä. Täytekakkua ei missään nimessä kannata syödä joka päivä. Ruoilla on tietty hierarkia, ja jo lapsen on hyvä oppia, mitkä ruoat kuuluvat hyvään arkeen ja mitkä hyvään juhlaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh. Meillä on kai sekoitus noista. Lapset saavat herkkua aina, kun tahtovat, juuri koska en halua herkuista mitään kiellettyä hedelmää. Jos niitä saisi vain pari krt kesässä, ne olisivat harvinaisempia ja himotumpia (tämä kommenttina neloselle).
Mutta olet siis opettanut lapsillesi, että jotkut tietyt syömiset ovat herkkuja, ja muut eivät?
Tuota juuri yritän välttää. Eli pyrin siihen, että kaikki ruoka on samassa asemassa: sitä syödään joskus. Ei aina kun huvittaa. Ja sama pätee muuhunkin tekemiseen: Vaikka lapset kävisivät Hoplopissa riekkumassa vaikka joka päivä, ei sinne mennä niin usein. Välillä tehdään muuta.
Eli meillä on kaikki kiellettyä hedelmää, ihan kaikki! Myös lasten mieliruoka kalapuikot: ei niitä saa edes kerran kuussa. Hoplop on myös kielletty hedelmä, koska sitäkään ei saa aina kun haluaa. Eikä aina pääse vaarin kanssa soutelemaan.
Miksi juuri jonkin tietyn syömisen (sen mitä sinä pidät herkkuna) pitäisi olla erityisasemassa, vapaasti saatavissa? Kai sinä sentään jotain muita asioita lapsiltasi säännöstelet? Eikö niistä sitten muodostukaan kiellettyä hedelmää?
Vai onko taustalla jokin oletus, että ilman muuta lapset pitävät joistakin makeista jutuista (mitä arvelen "herkulla" tarkoitettavan). Eivät muuten aina pidä, ainakaan niin että niitä erityisasemaan nostaisivat. Paljon on mukana vanhemmilta opittua, sitä että palkitaan makealla ("saat jälkiruokaa kun syön lautasen tyhjäksi", "olit urhea neuvolassa niin ostetaanpa jäätelöt" ym.) Juuri tuollaista pyrin välttämään. Lapset ovat tietysti erilaisia keskenään ja ehkä joku lapsi luontaisesti pitää juuri makeasta, mutta ei se mitenkään itsestäänselvää ole. Pyrin ainakin olemaan opettamatta sitä, että makea (tai mitä ikinä "herkut" sitten tarkoittaakin) olisi jotain erityisen palkitsevaa ja tavoittelemisen arvoista. Sitä syödään osana normaalia ruokavaliota silloin tällöin, kuten kaikkea muutakin.
-nelonen
Tuossa jää kokonaan huomiotta kaksi asiaa, jotka mielestäni ovat lapselle tärkeitä oppia.
1) Tapakulttuuri. Synttärikakku on nimenomaan makealla palkitsemista, samoin koulun kevätjuhlajäätelö. Samalla ne ovat isoja siirtymäriittejä. Lapsi menettää paljon, jos opetat että synttärikakku ei ole mikään iso juttu, vaan osa normaalia ruokavaliota.
2) Ravitsemusoppi. Kasviksia pitää syödä joka päivä. Kaurapuuroa voi syödä joka päivä. Karkkia ei kannata syödä joka päivä. Täytekakkua ei missään nimessä kannata syödä joka päivä. Ruoilla on tietty hierarkia, ja jo lapsen on hyvä oppia, mitkä ruoat kuuluvat hyvään arkeen ja mitkä hyvään juhlaan.
Siitä puuttuu nuo, koska viesti oli muutenkin jo pitkä.
Tapakulttuuria juuri pyrin opettamaan! Synttärikakku ei ole palkitsemista, vaan syntymäpäivään liittyvä tapa. Samoin koulun kevätjuhlajäätelö (sitten kun on sen aika; lapset ei vielä kouluiässä). Jouluun liittyy omat ruokansa, osa niistä makeita, ja niin edelleen. Synttärikakku on erikoista ja kuuluu hyvään juhlaan, joulukinkku on erikoista ja kuuluu hyvään juhlaan, näitä ei kumpaakaan tehdä arkena. Arkeen voi kyllä kuulua esim. appelsiinikiisseli.
Eli on normaalia elämää se että on erikseen arki ja juhla, on vuodenajat vuotuisjuhlineen, on elämänvaiheisiin liittyviä juhlia. Ja arkeen ja juhlaan liittyy eri asioita ja myös erilaisia ruokia. Tätä pyrin opettamaan. Meillä makeita syömisiä ei liitetä pelkästään juhlaan, vaan arkeenkin voi kuulua esim. jälkiruoka. Ei joka päivä, mutta joskus, kun on kevyempi pääruoka.
Tapakulttuuria on meillä myös se, että syödään yhdessä eikä silloin lueta tai seurata mitään älylaitteita tai telkkari pauhaa, vaan jutellaan keskenämme. Iltaisin ei käydä jääkaapilla napsimassa välipaloja omin päin, ei aikusetkaan tee mitään voileipiä telkkarin ääressä syötäväksi. Aikuistenhan juuri pitää näyttää mallia.
2) Ravitsemusoppia en tietoisesti alle kouluikäisille opeta, mutta tietenkin se on mukana siinä, mitä syömme. Kasviksia kyllä tulee päivittäisen ruoan mukana. En usko, että pieni pala täytekakkua edes päivittäin syötynä olisi vaarallista, mutta emme kuitenkaan sitä päivittäin syö, sillä miellän täytekakun tiettyjen juhlatilaisuuksien ruoaksi. En aio ruveta saarnaamaan sokerin vaarallisuudesta, vaan pyrin esimerkillä näyttämään, että sitä voi käyttää kohtuudella.
Lapset ovat tietenkin erilaisia keskenään ja ehkä jotkut pitävät erityisesti juuri sokerista. Omani eivät ole osoittaneet sitä kohtaan mitään erityistä mielenkiintoa, jos kohta eivät vastenmielisyyttäkään. Viime viikolla upposi yhtä lailla kalakeitto kuin sen jälkkärinä lettu hillolla.
23 eli alkuperäinen nelonen jatkaa vielä tuosta ravitsemusoppikohdasta, että uskon että lapset enemmän oppivat aikuisten mallin mukaan kuin sen mitä sanallisesti opetetaan. Eli kun pyritään tekemään päivittäin ruokaa jossa on mukana kasviksia, niin mieltävät kasvikset normaaliksi osaksi ateriaa, ilman että pitää selittää että niitä pitää syödä päivittäin. Lapset siis syövät aikuisten mallin mukaan sitä samaa ruokaa kuin aikuisetkin. Siinähän oppivat kasvisten syönnin.
Tehdään siis paljon keittoja, pataruokia, wokkeja ym. jossa kasvikset on olennainen osa sitä itse ruokaa eikä jokin lisäkesalaatti, jonka voi skipata jos haluaa. Sillä tavoin minustakin kasvikset on mukavinta syödä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapa 3: Ei alun alkaenkaan opeteta, että jotkin ruoat ovat erityisen tavoiteltavia herkkuja.
Meillä on ruoka-ajat jolloin syödään, joskus on jälkiruokaa mutta ei likikään aina. Lapset saavat lautaselleen pienen annoksen ruokaa ja lisää jos haluavat, ja samoin menetellään mahdollisen jälkiruoan kanssa. Jos alkaa tulla jotain paino-ongelmaa niin sitten ehkä systeemi muuttuu. Mutta ei ole ollut vielä tarve. Se normaali ruoka uppoaa ihan hyvin kanssa.
Muutama kerta kesässä saatetaan erikoisuutena esim. ostaa jäätelöt kioskilta, mutta yhtä hyvin se erikoisuus voi olla grillimakkara tai muikkuannos torikojulta. Jouluna, pääsiäisenä, vappuna ym. on juhlaan liittyviä erityisruokia, myös makeita. Karkkipäivää ei ole.
Mutta siis ei tehdä niistä "herkuista" niin numeroa. Ne on kuin lihasoppa, joskus niitä on mutta ei aina.
Toistaiseksi ei ole tainnut kaverien vaikutuskaan vielä muuttaa tätä.
Tää on ihailtava ote. Tähän minäkin pyrin, mutta en onnistunut. Minkä ikäiset lapset sinulla?
(Olenpa nyt puhelias) Vanhempi poika täyttää ihan kohta kuusi, nuorempi on neljän.
Tietysti lapsetkin voivat olla erilaisia ja mikä yhden kanssa onnistuu, ei onnistukaan toisen kanssa. Uskon kuitenkin, että vanhempien antamalla esimerkillä on vaikutusta - ainakin mikäli lapsi kokee vanhemman jäljittelemisen arvoiseksi. Kotoa lapsi omaksuu käsityksen, mikä on "normaalia", myös syömisen suhteen.
Isompi työ minulla on itseni hillitsemisessä kuin lasten.
Mutta olet siis opettanut lapsillesi, että jotkut tietyt syömiset ovat herkkuja, ja muut eivät?
Tuota juuri yritän välttää. Eli pyrin siihen, että kaikki ruoka on samassa asemassa: sitä syödään joskus. Ei aina kun huvittaa. Ja sama pätee muuhunkin tekemiseen: Vaikka lapset kävisivät Hoplopissa riekkumassa vaikka joka päivä, ei sinne mennä niin usein. Välillä tehdään muuta.
Eli meillä on kaikki kiellettyä hedelmää, ihan kaikki! Myös lasten mieliruoka kalapuikot: ei niitä saa edes kerran kuussa. Hoplop on myös kielletty hedelmä, koska sitäkään ei saa aina kun haluaa. Eikä aina pääse vaarin kanssa soutelemaan.
Miksi juuri jonkin tietyn syömisen (sen mitä sinä pidät herkkuna) pitäisi olla erityisasemassa, vapaasti saatavissa? Kai sinä sentään jotain muita asioita lapsiltasi säännöstelet? Eikö niistä sitten muodostukaan kiellettyä hedelmää?
Vai onko taustalla jokin oletus, että ilman muuta lapset pitävät joistakin makeista jutuista (mitä arvelen "herkulla" tarkoitettavan). Eivät muuten aina pidä, ainakaan niin että niitä erityisasemaan nostaisivat. Paljon on mukana vanhemmilta opittua, sitä että palkitaan makealla ("saat jälkiruokaa kun syön lautasen tyhjäksi", "olit urhea neuvolassa niin ostetaanpa jäätelöt" ym.) Juuri tuollaista pyrin välttämään. Lapset ovat tietysti erilaisia keskenään ja ehkä joku lapsi luontaisesti pitää juuri makeasta, mutta ei se mitenkään itsestäänselvää ole. Pyrin ainakin olemaan opettamatta sitä, että makea (tai mitä ikinä "herkut" sitten tarkoittaakin) olisi jotain erityisen palkitsevaa ja tavoittelemisen arvoista. Sitä syödään osana normaalia ruokavaliota silloin tällöin, kuten kaikkea muutakin.
-nelonen