Lue keskustelun säännöt.
Tapailu/deittailu stressaa ja ahdistaa
23.07.2018 |
Haluaisin niin kovasti parisuhteen ja sen myötä perustaa oman perheen. Olen ollut oikeastaan koko aikuisikäni yksin, koska en vaan pysty seurusteluun.. olen nyt 25v.
En tiedä mikä mua vaivaa, mutta aina kun tapaan uuden kiinnostavan miehen, olen aluksi ihan onnessani ja ajattelen että ehkä tällä kertaa tämä onnistuu, mutta kun tapailu jatkuu niin mua alkaa AINA ahdistaa ihan sairaasti niin että on pakko jättää mies ja lopettaa yhdeytenpito.... Tapailua kestää joku 1kk yleensä, sitten en vaan pysty enää siihen.
Lisäksi mua stressaa tapailu kauheasti, tuntuu että se vie kauheasti energiaa kun pitää laittautua ja olla kiinnostava jne. Tekstailu ja kaikki stressaa. Jos ollaan sovittu treffit, niin en saa pariin päivään ennen sitä tehtyä tyyliin mitään kun ressaan vaan treffejä.
Sitten kun tapailu aina loppuu mun aloitteestani, niin oon hetken surullinen, mutta samalla mulle tulee todella helpottunut olo,kun elämäni pääsee "palaamaan normaaliksi" eikä tarvi stressata sitä tapailua. Ja kuitenkin taas oon yksinäinen ja haluaisin suhteen. Tuntuu että silloin kun oon yksin, haluaisin kamalasti sitä suhdetta, mutta sitten kun tulee "tosipaikka" niin en koskaan pystykään siihen.
Onko kellään muulla tällaisia fiiliksia? En ymmärrä mikä mua vaivaa :( :( näin on ollut aina....
Kommentit (13)
Tapailet vääränlaisia ihmisiä tai sitten vain vääristä lähtökohdista. Jo tuo että stressaat omaa kiinnostavuuttasi kertoo siitä. Totta kai uuvut kuukaudessa jos joudut koko sen ajan esittämään ja miettimään miten olisit ”oikeanlainen” tässä tapailussa. Ala kysymään itseltäsi kuka olet ja mikä tekee sinut onnelliseksi. Mikä sinua kiinnostaa? Millainen arki on ihanteesi? Tiedät jo osittain tuohon vastauksen koska kerroit olevasi helpottunut kun pääset takaisin normaaliin elämääsi stressaavan treffailun jälkeen. Minkälainen ihminen sopisi tähän asetelmaan? Se voi olla ihan jotain muuta kuin sitä mitä olet etsinyt.
Seuraavalla kerralla lähde siitä mikä tekee sinulle mukavan olon. Puhu myös asioista mitkä sinua kiinnostaa ja ehdota tekemiseksi myös sinua kiinnostavia asioita samalla tunnustellen onko toinen osapuoli luontevasti mukana. Tällä hetkellä taidat antaa heidän viedä tilannetta ja menet mukana ja toivot pystyväsi siihen, kunnes et enää jaksa.
Olin muuten ihan samanlainen tuossa iässä. Yritin jotenkin saavuttaa haluamaani pelkkä lopputulema mielessä, mutta se matka tuon parisuhteen ja perheen saavuttamiseksi on myös tärkeä ja täynnä hetkiä kun pitää katsoa itseään peiliin ja miettiä omia toimintamalleja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin kuulostaa siltä, että et osaa olla deittikumppanin seurassa oma itsesi tai itseluottamus puuttuu. Et luota siihen, että olisit jo valmiiksi kiinnostava vaan yrität tietoisesti vaikuttaa kiinnostavalta. Eikä siinä mitään, tietysti jokainen haluaa antaa parhaan mahdollisen kuvan itsestään. Mutta kuvaamasi yliyrittäminen on raskasta. Mitä oikein pelkäät - sitäkö, että teet jotain "väärin" ja tuotat pettymyksen? Että sinusta ei pidetä?
Ehkä kannattaisi pitää taukoa kaikista seurustelu- ja tapailukuvioista ja miettiä, millainen olet, mitä haluat elämältä ja millaisen ihmisen mahdollisesti haluaisit rinnallesi. Et maininnut sanallakaan sitä, millaisia tyyppejä nuo deittikumppanit ovat olleet vaan kerroit kaiken omista lähtökohdistasi käsin. Ehkä he olivat ok-tyyppejä, mutta sinusta vain tuntui pahalta, koska sinulta puuttuu itseluottamus? Tai ehkä he olivatkin vähän vaativia ja ahdistavia tyyppejä, ja stressasit siksi? Ehkä vähän molempia?
Keskity muihin asioihin, kuten opiskeluun, töihin, harrastuksiin jne. Itse stressasin nuorempana seurustelusuhteiden takia ihan liikaa, ja suoraan sanottuna siinä meni paljon kallisarvoista aikaa hukkaan. Tsemppiä, kyllä se siitä vielä lutviutuu.
Joko et osaa olla oma itsesi suhteessa, eli näyttelet koko ajan, mikä stressaa ketä tahansa, tai sinulla on sitoutumiskammo.
Luultavasti etenet vaan liian nopeasti. Painostavatko nuo kumppanit jollain tavalla, vai tunnetko itse, että pitäis saada nopeasti aikaiseksi?
Tiiän niin tunteen. Toivon että pystyisit skarppaamaan asian kanssa. Ainakin just toi että mietit omaa kiinnostavuuttasi, loppuisi.
Mulla on ollut yks teinisuhde, suhdetta kesti alle puoli vuotta ja olin sillon 16-17v. Aikuisiällä en ole pystynyt kunnon suhdetta muodostamaan. Tiedän että toi teinisuhde jätti jonkinlaisen trauman parisuhteesta. Ymmärrän nyt että se ei ollut sitä mitä piti, ja sen jälkeen oli yksi kk mittainen tapailusuhde, joka loppui siihen että jätkä olikin varattu. Nyt, viimeisen 6 vuoden aikana mulla on ollut noin viisi parin viikon tapailua, ei voi suhteeksi sanoa edes ja pari yhden illan juttua.
Nyt olen 24v ja viimeisen vajaan vuoden olen tehnyt töitä itseni kanssa että pystyisin joslus kunnolliseen suhteeseen. Olen tehnyt asioita jotka tuottavat itselleni iloa ja edistymyt paljon työ-ja opsikelukuvioissa.
Viimeiset kaksi kuukautta olen pitänyt myös yhteyttä mieheen, josta olen kiinnostunut. Hän vastaa kaikin tavoin ihannemiestäni. Olemme tutustuneet hitaasti. Oikeastaan minulla on ollut niin kiire viimeiset kuukaudet ettemme ole ehtineet nähdä kuin neljä kertaa tutustumisemme jälkeen. Pidämme yhteyttä pari kertaa viikossa.
Vain kerran on ahdistanut mutta tunnistan sen jo. Ja pystyn ns. kontrolloimaan sitä tunnetta.
Nyt olemme minun lomaviikkonani elokuussa lähtemässä kuitenkin viikonlopuksi reissuun yhdessä. Onneksi viikonlopulle on myös molemmille mieluista aktiviteettiä, joten ei stressaa kamalasti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapaamisille kannattaa järjestää molempia kiinnostavaa tekemistä. Silloin se huomio ei kohdistu liikaa siihen toisen persoonaan ja riittää puhumistakin. Älä heittäydy liiaksi etsimään suuria tunteita ja huumaa, vaan myös kaverillisuutta ja ystävyyspuolta. Se on kovaa yrittää olla prinsessa ja prinssi, kukaan ei kestä sellaista montaa kuukautta. Ja sitten kun jompikumpi mokaa, niin tullaan alas pilvilinnasta oikein rytinällä. Ja ihan kaikki mokaavat joskus.
Kiitos vastauksistanne! Jokainen teistä puhuu varmasti asiaa. Ongelmani on varmaan se, että en luota että kukaan tykkäisi minusta omana itsenäni. Tuntuu, että pitää koko ajan antaa hyvää kuvaa itsestään, ja kyllähän se ajan mittaan väsyttää.
Miehet joita olen lyhyesti tapaillut ovat olleet erilaisia, jotkut vähän pinnallisempia (ja sellaisia olen kavahtanut heti), jotkut todella ihania. Tosi hyviä miehiä olen heittänyt menemään, kun en ole uskaltanut luottaa.
Vielä kiinnostaisi kuulla lisää kokemuksia!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksistanne! Jokainen teistä puhuu varmasti asiaa. Ongelmani on varmaan se, että en luota että kukaan tykkäisi minusta omana itsenäni. Tuntuu, että pitää koko ajan antaa hyvää kuvaa itsestään, ja kyllähän se ajan mittaan väsyttää.
Miehet joita olen lyhyesti tapaillut ovat olleet erilaisia, jotkut vähän pinnallisempia (ja sellaisia olen kavahtanut heti), jotkut todella ihania. Tosi hyviä miehiä olen heittänyt menemään, kun en ole uskaltanut luottaa.
Vielä kiinnostaisi kuulla lisää kokemuksia!
Ap
Oletko ajatellut terapiaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksistanne! Jokainen teistä puhuu varmasti asiaa. Ongelmani on varmaan se, että en luota että kukaan tykkäisi minusta omana itsenäni. Tuntuu, että pitää koko ajan antaa hyvää kuvaa itsestään, ja kyllähän se ajan mittaan väsyttää.
Miehet joita olen lyhyesti tapaillut ovat olleet erilaisia, jotkut vähän pinnallisempia (ja sellaisia olen kavahtanut heti), jotkut todella ihania. Tosi hyviä miehiä olen heittänyt menemään, kun en ole uskaltanut luottaa.
Vielä kiinnostaisi kuulla lisää kokemuksia!
Ap
Oletko ajatellut terapiaa?
Olen ajatellut terapiaa, mutta en ole ainakaan vielä mennyt. Mietityttää, että onko tämä sellainen tarpeeksi "oikea ongelma" että viitsii terveydenhuollon resursseja käyttää tähän... vaikka toisaalta, kyllä tämä häiritsee elämääni ja estää minua tekemästä sitä mitä haluaisin eli perustaa oman perheen. Onko kellään kokemuksia terapiasta tällaisessa aiheessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta kuulostaa siltä, että sinulla on jotain ongelmaa itsetunnon alueella sekä ahdistusta. Jostain syystä tämä tapailuasia on nyt sinulla erityisen pinnalla ja ongelmat oireilevat sillä alueella, vaikka oikeasti syy ahdistukseen voi olla jossain muualla. Olin itse hyvin samanlainen päälle parikymppisenä.
Vaikuttaa siltä, että pelkäät suuresti sinkkuna olemista. Voin kertoa, että ei se niin kovin kamalaa ole, jos elämässä on muuta sisältöä.
#3 (N 38v.)
No, mulla vähän sama. Olen jo 40 vuotias tosin, ja lapsikin jo teini, että sellaista painetta ei tavallaan ole miestä löytää. Nyt kk takana tapailua, ja olen rakastumassa ihanaan tyyppiin. Sovin treffit aina lenkille, olen laihtunut yli 5 kg kk:ssa, koska en jännitys-ahdiatukseltani pystynyt syömään ja lenkkeiltiin niin paljon-ja toki vieläkin. Tsemppiä, yritä päästä sen ahdistuksen ohi vaan jos mies vaikuttaa mukavalta!