Antakaa niiden AIKUISTEN lastenne itsenäistyä!
Asioita jotka ottaa kaaliin:
-18v eteenpäin ihmistä ei enää kohdella kuin lasta! Jos teet joka päivä ruuan, peset pyykit jne, teet hänelle karhunpalveluksen
- aikuisen ihmisen ei ole pakko raportoida jokaisesta tekemisestään ja menoistaan vanhemmilleen
- joka päivä soittelemalla saat vain lapsesi (ja hänen kumppaninsa/perheensä) pitämään sinua äärimmäisen rasittavana.
KATKAISKAA ne napanuorat nyt mielummin liian myöhään kuin ei milloinkaan, tai hankkikaa vaikka adoptiolapsi aasiasta, jos ette ole valmiit elämään sen asian kanssa että lapsenne ovat nyt aikuisia!
Kommentit (55)
Samaa mieltä. Meillä asuu kotona vielä 19 vuotias lapsi. Teen nyt lomallakin ruoan vain itselleni ja miehelle. Kun nuori tulee töistä klo 15, hän ei saa samaa ruokaa, vaan joutaa tehdä itse ruokansa. Siinäpä itsenäistyy. Ja samaan koneelliseen en kyllä huoli hänen valkoisia työpaitojaan, kun pesen omia valkoisia vaatteita.
Toinen lapseni 18v asuu omillaan. Yrittää soitella monta kertaa viikossa, mutta en kyllä ala vastaamaan. Joutaa itsenäistymään. Whatsappinkin poistin, ettei koko ajan jotain viestiä tyhjää laittele. Muka haluaa kertoa työpäivän kuulumisistaan ja muista hauskoista tapahtumista.
Pankaa ne lapsenne itsenäistymään ja katkaiskaa napanuora. Ap.n kanssa samaa mieltä.
Minkä karhunpalveluksen teen, jos pesen 18v lapseni pyykit, teen hänelle ruokaa jne.?
Minusta olisi outoa, että liedellä olisi 3 paistinpannua ja 3 kattilaa ja perheen jokainen aikuinen tekisi itselleen omaa ruokaa vain siksi, että ruuanlaitto muille perheenjäsenille on sama asia kuin jättää napanuora katkaisematta.
Toiseksi maapallo kiittää sitä, että pesukone on täynnä eikä puolillaan. Miksi ihmeessä minä pesisin ensin omat vaatteni ja lapsi perään omansa - vain, jotta hän itsenäistyy?
Niin kauan kun maksan lapsen liittymän, saan soitella siihen. Kun lapsi ilmoittaa, että älä ota yhteyttä, niin painan Elisan verkkosivulla nappia ja kas - itsenäistynyt lapsi saa hankkia itse oman liittymänsä ja maksaa sen. Puhelimen hän saa toki pitää, mutta enää en osta uutta.
Sen verran olen tässä vuosien varrella ottanut etäisyyttä, että kun lapsen tyttö/poikakaveri muuttaa samaan opiskelijakämppään, niin olen alkanut vaatimaan vuokranmaksua. Kun siihen asti on saanut asua ilmaiseksi, niin se 900 e/kk saattaa vähän kirpaista. Mutta sellaista se vanhemmista itsenäistyminen on, ei aina hurjan mukavaa, mutta varmasti kasvattavaa.
Vierailija kirjoitti:

Teet karhunpalveluksen, sillä lapsesi on vaikeampaa opetella ruoanlaitot ja pyykinpesut omin päin.
Ja mitä liittymän maksuun tulee, tästä voisin tehdä oman keskustelun. Miksi raha on vanhemmille niin usein vallankäytön väline? "Niin kauan, kun minä maksan, sinä teet kuten minä sanon." Aika surullista. Siitä on aito välittäminen kaukana.
Me opetettiin lapselle pyykinpesut, ruuanlaitot, siivoukset jne jo pienestä pitäen. 18v ku täytti, autettiin asunnon etsimisessä ja potkittiin pihalle. Opiskelee ja käy töissä, ja osaa elää omaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä karhunpalveluksen teen, jos pesen 18v lapseni pyykit, teen hänelle ruokaa jne.?
Minusta olisi outoa, että liedellä olisi 3 paistinpannua ja 3 kattilaa ja perheen jokainen aikuinen tekisi itselleen omaa ruokaa vain siksi, että ruuanlaitto muille perheenjäsenille on sama asia kuin jättää napanuora katkaisematta.
Toiseksi maapallo kiittää sitä, että pesukone on täynnä eikä puolillaan. Miksi ihmeessä minä pesisin ensin omat vaatteni ja lapsi perään omansa - vain, jotta hän itsenäistyy?
Niin kauan kun maksan lapsen liittymän, saan soitella siihen. Kun lapsi ilmoittaa, että älä ota yhteyttä, niin painan Elisan verkkosivulla nappia ja kas - itsenäistynyt lapsi saa hankkia itse oman liittymänsä ja maksaa sen. Puhelimen hän saa toki pitää, mutta enää en osta uutta.
Sen verran olen tässä vuosien varrella ottanut etäisyyttä, että kun lapsen tyttö/poikakaveri muuttaa samaan opiskelijakämppään, niin olen alkanut vaatimaan vuokranmaksua. Kun siihen asti on saanut asua ilmaiseksi, niin se 900 e/kk saattaa vähän kirpaista. Mutta sellaista se vanhemmista itsenäistyminen on, ei aina hurjan mukavaa, mutta varmasti kasvattavaa.
Teet karhunpalveluksen, sillä lapsesi on vaikeampaa opetella ruoanlaitot ja pyykinpesut omin päin.
Ja mitä liittymän maksuun tulee, tästä voisin tehdä oman keskustelun. Miksi raha on vanhemmille niin usein vallankäytön väline? "Niin kauan, kun minä maksan, sinä teet kuten minä sanon." Aika surullista. Siitä on aito välittäminen kaukana.
Se nimenomaan on aitoa välittämistä, että lapsen opettaa pärjäämään omillaan eikä aina luota vanhempien apuun. Vanhemmat kun eivät elä ikuisesti.

Hyysäämisestä on välittäminen kaukana. Eihän lapsi, joka ei osaa mitään eikä pärjää, ole onnellinen lapsi.

Miksi sinulle raha on synonyymi aidolle välittämiselle, nuoren pyykkien peseminen ei?
Ihan hullua maksaa itsenäistyneen nuoren kuluja, koska liittymän maksaminen se onkin napanuoran tiukentamista. Miksi ihmeessä itsenäistyvä nuori ei vaadi vanhempia olemaan maksamatta, jos kokee, että raha on vallankäytän väline, sillähän tuosta selvitään.
Ja se ruuanlaiton opettelu on ihan yhtä helppoa tai vaikeaa, teki sen vanhempien kotona tai omassa kodissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä karhunpalveluksen teen, jos pesen 18v lapseni pyykit, teen hänelle ruokaa jne.?
Minusta olisi outoa, että liedellä olisi 3 paistinpannua ja 3 kattilaa ja perheen jokainen aikuinen tekisi itselleen omaa ruokaa vain siksi, että ruuanlaitto muille perheenjäsenille on sama asia kuin jättää napanuora katkaisematta.
Toiseksi maapallo kiittää sitä, että pesukone on täynnä eikä puolillaan. Miksi ihmeessä minä pesisin ensin omat vaatteni ja lapsi perään omansa - vain, jotta hän itsenäistyy?
Niin kauan kun maksan lapsen liittymän, saan soitella siihen. Kun lapsi ilmoittaa, että älä ota yhteyttä, niin painan Elisan verkkosivulla nappia ja kas - itsenäistynyt lapsi saa hankkia itse oman liittymänsä ja maksaa sen. Puhelimen hän saa toki pitää, mutta enää en osta uutta.
Sen verran olen tässä vuosien varrella ottanut etäisyyttä, että kun lapsen tyttö/poikakaveri muuttaa samaan opiskelijakämppään, niin olen alkanut vaatimaan vuokranmaksua. Kun siihen asti on saanut asua ilmaiseksi, niin se 900 e/kk saattaa vähän kirpaista. Mutta sellaista se vanhemmista itsenäistyminen on, ei aina hurjan mukavaa, mutta varmasti kasvattavaa.
Teet karhunpalveluksen, sillä lapsesi on vaikeampaa opetella ruoanlaitot ja pyykinpesut omin päin.
Ja mitä liittymän maksuun tulee, tästä voisin tehdä oman keskustelun. Miksi raha on vanhemmille niin usein vallankäytön väline? "Niin kauan, kun minä maksan, sinä teet kuten minä sanon." Aika surullista. Siitä on aito välittäminen kaukana.
Se nimenomaan on aitoa välittämistä, että lapsen opettaa pärjäämään omillaan eikä aina luota vanhempien apuun. Vanhemmat kun eivät elä ikuisesti.
Tämä on totta! Kun opettaa lapsen itsenäiseksi, ei tarvitse lapsenlapsia hoitaa, koska oma lapsi osaa senkin. Vain uusavuttomat mammojen passaamat itkee sitä, että parisuhde kaatuu eikä saa nukuttua, kun kukaan ei ota vauvaa yökylään. Itsenäiset ymmärtävät, että vanhemmuus on sitä, että omaa aikaa ei ole, mutta niin sen kuuluukin olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä karhunpalveluksen teen, jos pesen 18v lapseni pyykit, teen hänelle ruokaa jne.?
Minusta olisi outoa, että liedellä olisi 3 paistinpannua ja 3 kattilaa ja perheen jokainen aikuinen tekisi itselleen omaa ruokaa vain siksi, että ruuanlaitto muille perheenjäsenille on sama asia kuin jättää napanuora katkaisematta.
Toiseksi maapallo kiittää sitä, että pesukone on täynnä eikä puolillaan. Miksi ihmeessä minä pesisin ensin omat vaatteni ja lapsi perään omansa - vain, jotta hän itsenäistyy?
Niin kauan kun maksan lapsen liittymän, saan soitella siihen. Kun lapsi ilmoittaa, että älä ota yhteyttä, niin painan Elisan verkkosivulla nappia ja kas - itsenäistynyt lapsi saa hankkia itse oman liittymänsä ja maksaa sen. Puhelimen hän saa toki pitää, mutta enää en osta uutta.
Sen verran olen tässä vuosien varrella ottanut etäisyyttä, että kun lapsen tyttö/poikakaveri muuttaa samaan opiskelijakämppään, niin olen alkanut vaatimaan vuokranmaksua. Kun siihen asti on saanut asua ilmaiseksi, niin se 900 e/kk saattaa vähän kirpaista. Mutta sellaista se vanhemmista itsenäistyminen on, ei aina hurjan mukavaa, mutta varmasti kasvattavaa.
Teet karhunpalveluksen, sillä lapsesi on vaikeampaa opetella ruoanlaitot ja pyykinpesut omin päin.
Ja mitä liittymän maksuun tulee, tästä voisin tehdä oman keskustelun. Miksi raha on vanhemmille niin usein vallankäytön väline? "Niin kauan, kun minä maksan, sinä teet kuten minä sanon." Aika surullista. Siitä on aito välittäminen kaukana.
No meillä tuo toimii niin, että myös nuoretosaavat vuorollaan kokata ja pyykätä. Ja mitä siihen rahaan tulee, autetaan kun tarvetta on, mutta yki osa aikuistumista on alkaa vastata omista kuluistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä karhunpalveluksen teen, jos pesen 18v lapseni pyykit, teen hänelle ruokaa jne.?
Minusta olisi outoa, että liedellä olisi 3 paistinpannua ja 3 kattilaa ja perheen jokainen aikuinen tekisi itselleen omaa ruokaa vain siksi, että ruuanlaitto muille perheenjäsenille on sama asia kuin jättää napanuora katkaisematta.
Toiseksi maapallo kiittää sitä, että pesukone on täynnä eikä puolillaan. Miksi ihmeessä minä pesisin ensin omat vaatteni ja lapsi perään omansa - vain, jotta hän itsenäistyy?
Niin kauan kun maksan lapsen liittymän, saan soitella siihen. Kun lapsi ilmoittaa, että älä ota yhteyttä, niin painan Elisan verkkosivulla nappia ja kas - itsenäistynyt lapsi saa hankkia itse oman liittymänsä ja maksaa sen. Puhelimen hän saa toki pitää, mutta enää en osta uutta.
Sen verran olen tässä vuosien varrella ottanut etäisyyttä, että kun lapsen tyttö/poikakaveri muuttaa samaan opiskelijakämppään, niin olen alkanut vaatimaan vuokranmaksua. Kun siihen asti on saanut asua ilmaiseksi, niin se 900 e/kk saattaa vähän kirpaista. Mutta sellaista se vanhemmista itsenäistyminen on, ei aina hurjan mukavaa, mutta varmasti kasvattavaa.
Teet karhunpalveluksen, sillä lapsesi on vaikeampaa opetella ruoanlaitot ja pyykinpesut omin päin.
Ja mitä liittymän maksuun tulee, tästä voisin tehdä oman keskustelun. Miksi raha on vanhemmille niin usein vallankäytön väline? "Niin kauan, kun minä maksan, sinä teet kuten minä sanon." Aika surullista. Siitä on aito välittäminen kaukana.
Hyysäämisestä on välittäminen kaukana. Eihän lapsi, joka ei osaa mitään eikä pärjää, ole onnellinen lapsi.
Sitähän minä yritin koko tällä keskustelulla sanoa, että älkää hyysätkö niitä aikuisia lapsia. T. Ap
Minä opetin lapsilleni, että suurimman osan arkipäivän asioista voi ostaa. Kannattaa mieluummin tehdä itselle tärkeitä asioita sen sijaan, että siivoaa tai laittaa ruokaa. Kunhan ensin varmistaa, että on varaa ostaa palveluja!
Samaa mieltä.
Kun teen itselleni ja miehelleni paremman illallisen, se on jo kustannuskysymyskin. Meillä asuva nuori aikuinen laittaa itselleen ruokaa, jonka on omilla tienisteillään ostanut. Me vanhemmat olemme olleet työelämässä pitkään ja nautimme nyt tietystä vauraudesta ja valinnanmahdollisuuksista, joita kumpaakaan meillä ei ollut parikymppisenä. Samaa opetamme nuorelle.
Hoh hoijaa!
Siksi moni ei osaa mitään kun äiti tekee kaiken.
Pitää olla myös sillä nuorella aikuisella niitä kokkaus ja pyykinpesua.
Naapurin äiti riensi tekemään ruokaa lapsillensa.
Huoh, sen nuorin lapsi 20vuotta.
Eivät kuulemma osaa tehdä ruokaa mutta äidin mielestä fiksuja, joo opiskelun suhteen kyllä.
Työpaikallani oli 17v. tyttö joka ei osannut pestä lattiaa kun äiti tekee sen aina.
Pesi työpaikalla sitten ensimmäisen kerran lattian.
Sanon noille ensimmäisille vastaajille että hoh hoijaa. Uusavuttomia kasvatetaan. Toki yksi tekee ruuan mutta tekijä ei saa olla aina se äiti,
Ihan yhtä paha on tehdä miehelle ruokaa tai pestä miehen pyykit. Eihän tasa-arvoisessa parisuhteessa voi lähteä siitä, että toinen elää ikuisesti. Kyllä se puoliso joskus kuolee ja jos ei ole siihen asti itsenäisesti huolehtinut itsestään, niin vaikeaa se tulee olemaan. Siksi meillä on keittiössä 2 jääkaappia, 2 liettä ja 2 astianpesukonetta, että kumpikin voi tehdä itselleen ruokaa. Sama opetetaan lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Hoh hoijaa!
Siksi moni ei osaa mitään kun äiti tekee kaiken.
Pitää olla myös sillä nuorella aikuisella niitä kokkaus ja pyykinpesua.
Naapurin äiti riensi tekemään ruokaa lapsillensa.
Huoh, sen nuorin lapsi 20vuotta.
Eivät kuulemma osaa tehdä ruokaa mutta äidin mielestä fiksuja, joo opiskelun suhteen kyllä.Työpaikallani oli 17v. tyttö joka ei osannut pestä lattiaa kun äiti tekee sen aina.
Pesi työpaikalla sitten ensimmäisen kerran lattian.Sanon noille ensimmäisille vastaajille että hoh hoijaa. Uusavuttomia kasvatetaan. Toki yksi tekee ruuan mutta tekijä ei saa olla aina se äiti,
Minulla on ikää 51 vuotta enkä ole koskaan vielä töissä pessyt lattiaa. Ne, jotka lattioita pesevät, koulutetaan siihen. Ei pidä olettaa, että työpaikallatehdään samoja töitä kuin kotona ja samalla tavalla.
Lisäksi voin järkytykseksesi kertoa, että en edes kotona pese lattioita. Tahrat poistetaan samantien, muuten riittää ihan hyvin moppaus.
Olen hoitanut nuorten pyykit ja ruoat siihen asti kun ovat lähteneet kotoa. Kaikki kolme lähtivät parikymppisinä ja hyvin ovat itsenäistyneet. Kyllä nuoret itsenäistyvät ihan lempeästikin ilman mitään tiukkoja aikatauluja ja ehdottomia sääntöjä. Vanhemmat tuntevat lapsensa ja pystyvät yleensä hyvin arvioimaan milloin nämä ovat valmiita ottamaan minkäkin askeleen itsenäistymisen polulla.
Näin kaupassa kuinka nuori nainen (n.25-vuotias) oli hieman vaivaantunut kun hänen äitinsä lässytti hänelle ja paijasi päätä hyvästeltäessä. Selkeästi äidille oli vaikeaa kun lapset lentäneet pesästä.
Vierailija kirjoitti:
Minkä karhunpalveluksen teen, jos pesen 18v lapseni pyykit, teen hänelle ruokaa jne.?
Minusta olisi outoa, että liedellä olisi 3 paistinpannua ja 3 kattilaa ja perheen jokainen aikuinen tekisi itselleen omaa ruokaa vain siksi, että ruuanlaitto muille perheenjäsenille on sama asia kuin jättää napanuora katkaisematta.
Toiseksi maapallo kiittää sitä, että pesukone on täynnä eikä puolillaan. Miksi ihmeessä minä pesisin ensin omat vaatteni ja lapsi perään omansa - vain, jotta hän itsenäistyy?
Niin kauan kun maksan lapsen liittymän, saan soitella siihen. Kun lapsi ilmoittaa, että älä ota yhteyttä, niin painan Elisan verkkosivulla nappia ja kas - itsenäistynyt lapsi saa hankkia itse oman liittymänsä ja maksaa sen. Puhelimen hän saa toki pitää, mutta enää en osta uutta.
Sen verran olen tässä vuosien varrella ottanut etäisyyttä, että kun lapsen tyttö/poikakaveri muuttaa samaan opiskelijakämppään, niin olen alkanut vaatimaan vuokranmaksua. Kun siihen asti on saanut asua ilmaiseksi, niin se 900 e/kk saattaa vähän kirpaista. Mutta sellaista se vanhemmista itsenäistyminen on, ei aina hurjan mukavaa, mutta varmasti kasvattavaa.
Saathan sinä toki nuo kaikki tehdä ihan itse, jos viihdyt ja rakastat ja ennen kaikkea nautit kaikista noista askareista. Mutta kyllä minulta (nuorelta, tai no nurehkolta mieheltä) odotettiin, tai paremmin vaadittiin, että minä, yhtälailla kuin kaikki muutkin perheeni jäsenet tekivät kukin vuorollaan osansa. - Joka sitten välillä myös mm. pyykinpesua, kuin ruoanlaittoa. (Molemmilla vanhemmllani on kodin ulkopuolinenkin työ, eikä meistä muutoinkaan ollut ketään, joka olisi halunnut ryhtyä yksin kokopäiväiseksi "kodin hengettäreksi")
Minulla tai sisaruksillani ei ole toistaiseksi ole ollut tarvetta sanoa kummallekkaan venhemstamme, etteivät enää ottaisi yhteyttä. Mutta koska -lähes kaikki- elämme jo omaa talouttamme, niin tämän on katsottu olevan merkki siitä, että maksamme myös omat kulumme. Tiedämme kyllä, että saamme tarvittaessa apua ja tukea vanhemiltamme, jos sellaista tarvitsisimme,
Mutta tiedostamme myös sen, että mitä enemmän vuosia kuluu, niin sitä enemmän suhde alkaa kallistua siihen, että me olemme heitä jotka auttavat ja tukevat vanhempiamme, vaikka vanhempamme elävät, ainakin toistaiseksi Suomessa ja täällähän moni ajattelee, että yhteiskunta hoitakoon vanhukset. Tai sitten kukin vanhus pärjätköön itsenäisesti omalla eläkkeellään. Eli meitä lapsia ei ole "tehty" vanhuuden varalle.
Vierailija kirjoitti:
Hoh hoijaa!
Siksi moni ei osaa mitään kun äiti tekee kaiken.
Pitää olla myös sillä nuorella aikuisella niitä kokkaus ja pyykinpesua.
Naapurin äiti riensi tekemään ruokaa lapsillensa.
Huoh, sen nuorin lapsi 20vuotta.
Eivät kuulemma osaa tehdä ruokaa mutta äidin mielestä fiksuja, joo opiskelun suhteen kyllä.Työpaikallani oli 17v. tyttö joka ei osannut pestä lattiaa kun äiti tekee sen aina.
Pesi työpaikalla sitten ensimmäisen kerran lattian.Sanon noille ensimmäisille vastaajille että hoh hoijaa. Uusavuttomia kasvatetaan. Toki yksi tekee ruuan mutta tekijä ei saa olla aina se äiti,
Miksi pitäisi osata tehdä ruokaa? Eihän oleteta, että pitää osata ommella tai neuloa, miksi ruuanlaittotaito olisi sen enempää tarpeen? Kaupasta saa eineksiä ja ravintolasta ruokaa, ei ole mitään pakkoa osata sianpääsyltyn tai haudutetun härkispateen ohjetta.
Ei. Olen helikopterivanhempi.
Sirkka