Tuosta perhekerhosta tuli mieleen:

Avainsana on sitkeys. Jos siellä käy kerran murjottamassa ja sen perusteella tuomitsee kaikki äidit sisäpiiriläisiksi, voi olla varma ettei löydä ystäviä tai keskustelukumppaneita.

Olen tuota kerhoilua miettinyt, mutta näin pienellä paikkakunnalla sinne meneminen tuntuu vaikealta...

saa juteltua jonkun kanssa, niin ehkä on syytä luovuttaa ja kokeilla jotain muuta. Kyllä siellä joka tapauksessa saa varautua monta viikkoa käymään ennenkuin oppii tuntemaan äitejä. Toki riippuu myös porukan koosta ja siitä miten paljon siellä on yhteistä keskustelua. Eikä muutenkaan mielestäni kannata panikoida, jos juttuseuraa ei heti ole hirmuisesti. Meilläkin kerhossa käy pari äitiä, jotka juttelee tosi vähän, mutta ei sitä kukaan katso kieroon.



Kaikkein ärsyttävimpiä on sellaiset, jotka tulee pareittain ja sitten könyävät jossain nurkassa suurin piirtein selkä muihin päin ja juttelevat vaan keskenään.

Tosin ei sitä tietenkään kaikista ihmisistä siellä tykkää eikä kaikki minusta, sen vaistoaa, mutta ei sitä näytetä, vaan kaikkien kans tullaan toimeen, mutta kaikkien kans ei jutella niin paljon kuin toisten kanssa. Eka vuoden kävin ensisynnyttäneiden äitien plus vauvojen kerhossa ja siellä kävin enemmän itseni kuin vauvan takia. Se oli todella mukava kerho. Jäi kamuja sieltä.

Syksyllä aloitin perhekerhossa missä käy kotihoidossa oleva lapset vanhempineen, myös isukkeja. Ja aluksi en tykännyt juurikaan tuosta kerhosta, erilainen tunnelma kuin kuin siellä yksilapsisten kerhossa, mutta olen nyt alkanut ihan viihtymään siellä. Ainakin niitten isien kanssa tulen toimeen. Johtuneeko siitä, että aina työelämässäkin on ollut paljon miehiä työkavereina. Mutta enimmäkseen nykyään käyn lapsen takia tuolla kerhossa.