Saako haukkua takaisin, jos toinen on ensin haukkunut sinut?
Eikö se yleensä nettikyselyyn mene näin? Typerästi sinua kohtaan käyttäytyviä ihmisiä kohtaan ei tarvitse itse olla mukava.
Kommentit (5)
Enpä tiedä saisiko, mutta kyllä itse ainakin tulee usein haukuttua. Pitäisi tietysti pyrkiä olemaan kypsä ja tuollaisen yläpuolella.
Voit vastata samalla mitalla tai pahemminkin, mutta silloin aiheutat eskalaation: vastapuoli kokee olevansa oikeutettu yhtäläiseen vastahyökkäykseen.
Lisäksi se yhtäläinen on aina kokijasta pahempi kuin mitä hän itse on tehnyt koska ihmisellä on enemmän perusteluja omalle käytökselleen kuin ymmärrystä toisten ihmisten toiminnalle.
Sitten voikin miettiä että onko syöksykierre vaivanarvoinen lopputulos, vai voisiko sitä toimia jotenkin paremminkin suurempaa yhteisymmärrystä ihmisten kesken aiheuttaakseen.
No kyllä saa haukkua, eipä sitä kukaan pysty kieltämään tai estämään.
Yhtä typerää käytöstä se silti on, kuin alkuperäiseltä haukkujalta. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen vakuuttunut että muiden ihmisten haukkujilla ei voi itsellään olla kaikki ihan kunnossa. Toki saa korjata valheelliset väittämät, mikä asettaa aloittajan epäsuorasti huonoon valoon, mutta samalle tasolle ei kannata alentua.
*Nettokeskustelussa. Automaattinen tekstinsyöttö korjasi miten sattuu.