Lue keskustelun säännöt.
En ajattele itseäni sukupuoleni kautta. Olen ihminen, yksilö
03.07.2018 |
En ole koskaan päässyt sisään sellaiseen ajatteluun, että olen nainen ja että se olisi jotenkin voimaannuttavaa. Tai lohduttavaa, tai että naiseus loisi yhteenkuuluvuutta muiden naisten kanssa.
En myöskään koe, että miehuus olisi parempaa, enkä myöskään ajattele olevani miesmäinen tai sopivan enemmän miehisiin piirteisiin.
Minä olen vain minä. Näytän naiselta, minulla on pitkät hiukset ja rinnatkin on ja mitä näitä nyt naisiin liittyviä juttuja onkaan. Mutta ajattelen aina - jos nyt tällaista edes pysähdyn ajattelemaan, että olen ihminen.
Muita kaltaisiani?
Kommentit (24)
Häh no en.
Todellakin voimaannuttaa näyttää naisselliselta ja hyvältä.
Yks pääsyy masennukseeni oli ulkonäön romahtaminen ku terveys petti.
Kotona voi olla rönttövaatteissa ja paskana, mut ihmisten ilmoille mielellään hiustenpidennykset, kynnet ja kilo meikkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kulje tuolla miettien sukupuoltani, olen vain ja toimin. Sukupuoleen törmää muiden suhtautumisen kautta. En pidä kuitenkaan naisellisia vaatteita huonona asiana.
Pidän jopa monista naisellisiksi mielletyistä jutuista.
Koen raskaaksi sen, että jatkuvasti täytyisi huomioida muiden.mahdolluset ajatukset.
Minulle toisetkin ihmiset ovat ihmisiä. Voin käyttäytyä miehille ja naisille samoin.
Se on jotenkin kummallista, että minut mielketään helposti seksuaalisuyden kautta samalka kuin ympärillä on ihmisiä joille sitä ei tehdä.
Joku siis saa jutella ja olla ilman, että häntä ajatellaan sukupuplen kautta.
En oikein käsitä tätä.
Ihan sama mulla kuin ap:lla. Elelen elämääni, teen töitä, olen perheen kanssa. Jos sukupuoli tulee jotenkin erityisesti esille, olen usein vähän hämmentynyt: ai niin joo, edustan jotain sukupuolta. Olen muiden kertoman mukaan ihan tavallisen naisellinen nainen, mutta se naisellisuus tulee jotenkin niin luonnostaan että en ajattele asiaa. Se on ilmeitä ja eleitä tai jotain muuta joka nyt vaan on osa persoonaani sen kummemmin yrittämättä. Olen todella ymmälläni näistä "me naiset" sitä ja tätä -jutuista. En koe tarvetta erityisesti identifioitua naisten porukkaan. Toisaalta esim. ammatti-identiteetti on minulle tärkeä, ja siinä sukupuolella ei ole mitään roolia.
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama mulla kuin ap:lla. Elelen elämääni, teen töitä, olen perheen kanssa. Jos sukupuoli tulee jotenkin erityisesti esille, olen usein vähän hämmentynyt: ai niin joo, edustan jotain sukupuolta. Olen muiden kertoman mukaan ihan tavallisen naisellinen nainen, mutta se naisellisuus tulee jotenkin niin luonnostaan että en ajattele asiaa. Se on ilmeitä ja eleitä tai jotain muuta joka nyt vaan on osa persoonaani sen kummemmin yrittämättä. Olen todella ymmälläni näistä "me naiset" sitä ja tätä -jutuista. En koe tarvetta erityisesti identifioitua naisten porukkaan. Toisaalta esim. ammatti-identiteetti on minulle tärkeä, ja siinä sukupuolella ei ole mitään roolia.
En oikein pidä tarkoituksellisesta sukupuolten vastakkainasettelusta. Toisten morkkaaminen ei ole mielestäni paras tapa hakea yhteyttä oman viiteryhmän kesken.
Niin minäkin. En osaa muistakaan ihmisistä luoda vahvoja stereotypioita, vaan katselen ihmisiä heidän käyttäytymisensä läpi. Teen ihmiskeskeistä työtä, enkä välttämättä muista jälkeenpäin oliko lähtenyt asiakas mies vai nainen. Muistan vain keskustelun ja omaksun sen käsityksen tuosta ihmisestä millaisena hän haluaa tulla. En ole hyvä muistamaan kasvonpiirteitä, mutta tunnelmat muistan.
Sanonta "voit unohtaa ihmisen, mutta et sitä millaiseksi hän sai olosi tuntumaan" pitää kohdallani hyvin paikkaansa. En ole ankkuroitunut sukupuoleeni mitenkään, joten erilaisia seksuaalisia jännitteitä en tunne enkä huomaa enkä tallenna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama. En ymmärrä naiseuden hehkutusta tai koe itseäni Naiseksi vaan ihmiseksi ja persoonaksi.
Olet siis aivan tavallinen ihminen, onnittelut siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika huisia. Itse olen mies ja ajatten aina alapäälläni ja teen päätöskeni himojeni vallassa. Sukupuoli on siis jatkuvasti mielessä.
Tuo on täysin normaalia, ei kukaan ajattele jatkuvasti sukupuoli edellä asioita muutenkaan.
Nykyään vain jotkut kuvittelevat tämän tarkoittavan että ovat "muunsukupuolisia" tai "sukupuolettomia".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen ulkoisesti hyvin "naisellinen" ja pidän klassisista naisten vaatteista. Silti en näe arkielämässä enkä varsinkaan työssä sukupuoleni olevan mitenkään keskeinen selittäjä toimintani taustalla. Minusta ihmisten persoonallisuuksissa on keskimäärin enemmän eroa kuin sukupuolissa.
Hyvin usein, kun joku mainitsee vaikka "naisten logiikan" tai "tyttöjen jutut" tai muuten esittää sukupuolet stereotyyppisesti, muistan, että aika moni tosiaan hahmottaa maailman näin. Itse hyvin harvoin ajattelen omaani tai kenenkään muun sukupuolta, eikä minulle tule mieleen mitään "tuo on nyt taas tuota miesten putkiaivoajattelua" -ajatuksia. Olisi kiinnostavaa tietää, mistä tämä johtuu. Miksi toisille sukupuolet näyttäytyvät hyvin erilaisina ja toisille eivät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama mulla kuin ap:lla. Elelen elämääni, teen töitä, olen perheen kanssa. Jos sukupuoli tulee jotenkin erityisesti esille, olen usein vähän hämmentynyt: ai niin joo, edustan jotain sukupuolta. Olen muiden kertoman mukaan ihan tavallisen naisellinen nainen, mutta se naisellisuus tulee jotenkin niin luonnostaan että en ajattele asiaa. Se on ilmeitä ja eleitä tai jotain muuta joka nyt vaan on osa persoonaani sen kummemmin yrittämättä. Olen todella ymmälläni näistä "me naiset" sitä ja tätä -jutuista. En koe tarvetta erityisesti identifioitua naisten porukkaan. Toisaalta esim. ammatti-identiteetti on minulle tärkeä, ja siinä sukupuolella ei ole mitään roolia.
En oikein pidä tarkoituksellisesta sukupuolten vastakkainasettelusta. Toisten morkkaaminen ei ole mielestäni paras tapa hakea yhteyttä oman viiteryhmän kesken.
Mihin sinä oikein vastaat? Jos ei ymmärrä naisten juttuja yms. niin morkkaako silloin niitä, jotka ymmärtää?
En itse ainakaan vain ymmärrä sitä, että miten naiseus yhdistäisi minua muihin. Minusta sellainen on outoa ja tarkoitushakuista. Tässä me naiset nyt juostaan Naisten Kymppiä, hyvä tytöt, hyvä me, kyllä mekin osataan! En samaistu.
Mulle taas sukupuoleni on ollut selkeästi tietoisuudessa pienestä lähtien. En koe mitään erityistä yhteenkuuluvuutta muiden naisten kanssa, mutta miehiin kuilu on vielä pidempi. Molempien sukupuolten seurassa koen itseni erilaiseksi. Miesten kanssa siksi, että olen eri sukupuolta, ja naisten kanssa siksi etten ole "tarpeeksi" nainen vaan tulee usein miehekäs olo (jonka koen ällöttäväksi). Olen pitkähkö ja harteikas ja muutenkin miesmäisen näköinen.
Mulla sukupuoli vaikuttaa mielikuviin itsestä ja muista. Olisi outoa "unohtaa" sukupuoli, jos muistaa kuitenkin vaikka pituuden, koon tai silmien tai hiusten värin.
Itse asiassa varmaan ajattelen sukupuolta(ni) liikaa, koska jos en miettisi asiaa, niin ei olisi mitään syytä kokea olevansa naisena vääränlainen. Tai että miehet olisivat jotenkin täysin "eri maata" kuin minä. Onhan sukupuolissa yleistäen eroja, mutta - ajatusleikki - jos sama ihminen näyttäytyisi minulle vuoroin miehenä ja naisena, niin luultavasti kokisin sen miehen "mysteerisemmäksi", vaikka hän sanoisi ja tekisi täsmälleen samat asiat kuin naisversio.
Mä kyllä ymmärrän transsukupuolisia siinä mielessä, että itse en haluaisi olla muiden silmissä eri sukupuolta kuin joksi itseni koen. Olen kokenut syvästi loukkaaviksi ne hetket, kun on sanottu miesmäiseksi tai vihjattu tai jopa luultu, että olen mies. Pystyn vain osittain kuvittelemaan miten paljon pahemmalta tuntuu, kun omaa koettua sukupuoltaan ei voi mitenkään kaikille "näyttää toteen" omistamalla tietyn tyyppisen kehon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sukupuolinen ego, sukupuoleton ego - molemmat egoja.
Mua ällötti juuri kun joku (vähän iäkkäämpi mies) laittoi lehden asevelvollisuutta käsittelevään uutiseen kommentin että armeijan käyneet naiset on jotain naismiehiä ja naisten kuuluisi tehdä vain niitä juttuja, joita lotatkin aikanaan teki. Mulla ei ole pätkääkään hoivaviettiä tuntemattomia ihmisiä kohtaan (toki toivon että sairaat ym. hoidetaan hyvn mutta en halua itse sitä tehdä), inhoan ruoanvalmistusta (pakollinen paha jota en todellakaan työkseni tekisi) jne. Mutta että joku on sitä mieltä että mun pitäisi olla joku "lotta" vain sen vuoksi että olen tätä sukupuolta? En ymmärrä tuotaa ajattelutapaa että sukupuoli määrittelisi ihmisen noin vahvasti, kun kuitenkin olemme yksilöitä. Mun lähipiirissä on monta miestä jotka olisivat parempia lottia kuin minä.
Vierailija kirjoitti:
Mi
Hyvin usein, kun joku mainitsee vaikka "naisten logiikan" tai "tyttöjen jutut" tai muuten esittää sukupuolet stereotyyppisesti, muistan, että aika moni tosiaan hahmottaa maailman näin.
Puhuuko "naisten logiikasta" kukaan muu kuin sovinistimiehet? Yleensä nämä ovat vähän vanhempia miehiä jotka ovat eläneet kouluttamattomien naisten keskellä, eivätkä ole tavanneet esim. matemaattisesti/teknisesti lahjakkaita naisia. Uskovat naisten olevan kyvykkäitä vain kyökkipiikoina, koska oma äiti/vaimo olleet käytännössä sellaisia.
En mitenkään ajattelussani pohdi itseäni naisena tai koe itseäni naisellisena tai että erityisesti nauttisin korostaa naiseuttani pukeutumisessa. Jossain vaiheessa pukeuduin naisellisemmin, mutta jotenkin koin, että se ei ollut minua ja tuntui, että oli hankala suhtautua siihen huomioon ja suhtautumiseen, mitä naiseuden korostamisen kautta sai. En jotenkin viihdy korkokengissä tai hameissa, mitkä stereotyyppisesti yhdistetään naisellisiin piirteisiin enkä viihdy "sotamaalauksessa" eli voimakkaassa meikissä vaikka tietenkin naisellisuutta voi korostaa monella muullakin tavoin, eikä yksi tapa ole oikea. Varmasti joku voi kokea itsensä naiselliseksi muulla tavoin ja ehkä se sitten on mielentila enemmänkin. Viihdyn enemmän vaatteissa, mitkä eivät ole järin naisellisia. Meikkaan kyllä vähän, mutta yleensä vain vähän korostaakseni kalpeita piirteitäni, mutten hae mitään kovin naisellista lookkia sillä.
Olen pitkä ja jopa miehiä pitempi ja ruumiinrakenteelta harteikas. Rinnat ja lantio tuovat kehooni naisellisuutta, enkä yritä peitellä niitä mutten mitenkään halua korostaakaan. Joskus kun laitan vähemmän vaatetta esimerkiksi kesällä, huomaan että saan katseita, mutten oikein osaa suhtautua niihin enkä koe niitä mitenkään imartelevina.Jos saan kehun, että olen kaunis, en oikein ajattele sitä minään. Kauneus tai rumuus ei jotenkin oikein merkitse minulle paljoa ajattelussani tai että saisin siitä jotain täyttymystä jos joku sanoo että olen kaunis.
En myöskään koe sukupuolen kautta enemmän yhteyttä naisiin,vaan se yhteys on sukupuolesta riippumaton. Voin kokea yhtälailla yhteyttä miehiin kuin naisiin, riippuen luonteesta. Mieheni pitää minua hiukan poikatyttönä, ja joskus jopa kritisoi kun olen hänen mielestään liian "äijämäinen" ja hänen mielestään en ole ollut järin naisellinen mitä hän olisi ehkä toivonut minulta. Olen elämäni aikana ihastunut niin naisiin kuin miehiin, mutta toisaalta jostain syystä parisuhteessa olen ollut lähinnä miesten kanssa. Viihdyn miesten kanssa ja suurin osa kavereistani on miehiä, mutta toisaalta on minulla ollut naispuoleisia kavereita, joiden kanssa viihdyn. En osaa samaistua sellaiseen "me tytöt" - ajatteluun myöskään. Melkein monesti unohdan ajattelussani sen, että olen nainen enkä koe tarpeen korostaa sitä, että olen nainen. Koen itseni ihmiseksi. Monesti en edes ajattele sukupuoltani paljoa ollenkaan.
Joskus nuorempana joskus ajattelin, että miehenä voisi olla helpompaa kun tunsin murrosiässä vaikeutta yhtäkkisestä naiseksi kasvamisesta, mutta en koskaan ole halunnut olla mies. En vaan järin paljon uhraa ajatuksiani ylipäätään sukupuolen ajattelemiseen tai naiseuteni korostamiseen.
Ei kukaan tietenkään koko ajan ajattele, että tässä sitä nyt mennään miehenä tai naisena ja sellaisena nyt teen tämän ja tämän asian. Mutta sukupuoli on silti tärkeä osa identiteettiä syvemmällä tasolla, sitä on turha ruveta kiistämään. Se raamittaa meitä suhteissamme muihin ja ohjaa tiettyjä biologisia toimintoja ja ajatusprosesseja. Muut ihmiset määrittelevät meitä pitkälti sen kautta, koska se on ainoa asia jonka he meistä tietävät. Se sitten vaikuttaa asioihin vähemmän tai enemmän kontekstista riippuen.
Nykyään esitetään ajatusta, että ihminen voisi täysin vapaasti itse määritellä identiteettinsä, mutta ei se vaan toimi niin, koska me kaikki määrittelemme sitä myös toisillemme ja se syntyy myös monesta ulkoisesta tekijästä, kaikki ei ole vain pään sisällä. Psykologiassa sukupuolta ja muita samankaltaisia tekijöitä pidetään hyvinkin tärkeinä tekijöinä minuuden muodostumisessa.
Eli oikeastaan voisi sanoa, että sukupuoltaan ei tarvitse tietoisesti ajatella ja suorittaa, se rullaa siellä alemmalla tasolla ihan itsekseen ja luontevasti.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan päässyt sisään sellaiseen ajatteluun, että olen nainen ja että se olisi jotenkin voimaannuttavaa. Tai lohduttavaa, tai että naiseus loisi yhteenkuuluvuutta muiden naisten kanssa.
En myöskään koe, että miehuus olisi parempaa, enkä myöskään ajattele olevani miesmäinen tai sopivan enemmän miehisiin piirteisiin.
Minä olen vain minä. Näytän naiselta, minulla on pitkät hiukset ja rinnatkin on ja mitä näitä nyt naisiin liittyviä juttuja onkaan. Mutta ajattelen aina - jos nyt tällaista edes pysähdyn ajattelemaan, että olen ihminen.
Muita kaltaisiani?
Ilmoittaudun! 🙂
Parisuhdekelpoista miestä on tämmöisen ensisijaisesti-ihmisen vaikea löytää.
Kun on tuo hormonihuuruinen nuoruuskin jo ohi.
En minäkään ajattele olevani sukupuoli, kansallisuus tai ihonväri. Olen mikä olen. Mieheksi minut luokitellaan, naisen kanssa olen naimisissa ja lapsilleni olen isä, mutta kuka tietää miten olisi käynyt jos olisin tavannut aikoinaan yhtä kiinnostavan miehen.