Lue keskustelun säännöt.
Olen säälinyt ja yrittänyt teeskennellä, mutta on vain myönnettävä - äitini on ikävä persoona
30.06.2018 |
Äitini on aina pyörittänyt perhettäni omien pelkojensa ja oikkujensa mukaan. Hän määrittää, kuinka pitkään isä saa olla poissa kotoa, häntä pitää jatkuvasti kehua, tyynnytellä ja vakuutella, että häntä rakastetaan. Minun pitää vakuutella monta päivää, kun olen menossa reissuun, että käyttäydyn järkevästi enkä tapata itseäni. Minun pitää myös soittaa matkalta kotiin joka päivä. Jos vahingossa en vastaa, hän soittaa itkuisena ja kysyy miksen vastannut, hän luuli että olen kuollut yms... ja sitten häntä pitää taas tyynnytellä, että kaikki on hyvin. Hän syyttää usein meidän hylänneen hänet vaikka soittelemme ja näemme viikottain.
Perheterapiaan hän ei suostu, koska "on pahempiakin ongelmia, meillä on kaikki hyvin".
Hänellä on vaikea mielenterveyshistoria, äärimmäisen huono itsetunto ja ymmärrän, mistä hänen käytöksensä tulee. Hänellä on todennäköisesti läheisriippuvainen persoonallisuushäiriö. Terapiassa hän on käynyt, häntä on kannustettu itsehoitoon, mutta mikään ei hänen mukaansa auta; hän ei voi omasta mielestään parantua.
Olemme koko perheen voimin "suojelleet" äitiä ja ehkä väärälläkin tavalla ja vahvistaneet hänen käytöstään.
Kun hänelle sanoo, että tuntuu ikävältä, kun hän esimerkiksi sanoo kuolevansa pelkoon jos minä teen asian X, tai että hän syyttää hylkäämisestä, hän sanoo ettei mahda itselleen mitään.
Hän valittaa koko ajan jostain, haukkuu itseään, surkuttelee elämää. Hän on kiinnostunut lähinnä itsestään, puhuu aina vain omista asioistaan.
Olen säälinyt, yrittänyt tukea, mennyt toivottomuuteen mukaan, mutta nyt olen vain päätynyt siihen että hän on ikävä ihminen. Olen vasta aikuisena tajunnut, että ihan jokainen kyllä mahtaa itselleen jotain. Masentuneisuus ja ahdistuskaan ei oikeuta olemaan kusipää.
Rakastan äitiä ja on ollut todella iso kynnys todeta tämä, mutta en pidä hänestä ihmisenä. Hän on itsekeskeinen ihminen, joka naamioituu marttyyriksi. Edelleen tuntuu väärältä sanoa tämä. Mutta perheen mielenterveyden takia on pakko lopettaa hänen käytöksensä vahvistaminen.
Olenko ihan kamala ihminen, kun ajattelen näin?
Kommentit (11)
Vierailija kirjoitti:
Ei kiinnosta. Miksi edes kirjoitat tuosta keskustelupalstalla?
Mitä hyötyä on lukea ja kommentoida, jos ei kiinnosta?
Täällä on lukemattomat määrät viestejä, joista jokainen voi valita itselleen kiinnostavan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole ikävä ihminen. Ei kenenkään tarvitse olla sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä, jotka saavat mielen huonoksi ja vievät suurimmaksi osaksi energiaa. Ei silti, vaikka kyseessä olisi perheenjäsen. Suojaa itseäsi ja rajoita yhteydenpitoa. Pidä emotionaalisesti ja fyysisesti etäisyyttä ja elä omaa elämääsi. Ei kenenkään tarvitse kestää tuollaista.
Itse katkaisin välit ilkeään ja väkivaltaiseen viikonloppujuoppoäitiini jo 20 vuotta sitten.
En ole katunut.
Vierailija kirjoitti:
Ei kiinnosta. Miksi edes kirjoitat tuosta keskustelupalstalla?
kommentista päätellen tais osua hermoon(:?
Kuulostaa ihan minun isältäni. En ole uskaltanut katkaista välejä. Miten saada rohkeutta lisää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse katkaisin välit ilkeään ja väkivaltaiseen viikonloppujuoppoäitiini jo 20 vuotta sitten.
En ole katunut.
Oikein teit. Jokainen on viime kädessä vastuussa itsestään.
Blokkaa numero, niin loppuu se soittelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet oikeastaan fiksu, kun alat vetämään rajoja äitisi ja perheesi välille. Tekisin samoin, ellen olisi ns taloudellisesti hänestä riippuvainen. Äitini omistaa minut.
Vierailija kirjoitti:
Olet oikeastaan fiksu, kun alat vetämään rajoja äitisi ja perheesi välille. Tekisin samoin, ellen olisi ns taloudellisesti hänestä riippuvainen. Äitini omistaa minut.
Äiti on heittänyt joskus minulle vuokranantajaksi ryhtymistä. Olen kieltäytynyt, koska pelkään että sitä käytettäisiin vain keppihevosena.
Toivottavasti saat voimaa pyristellä tilanteesta irti omille jaloille.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on todella hankala asia, voin sanoa samantyyppisestä omasta kokemuksesta johtuen. Oma äitini ei onneksi käyttäydy aivan noin hermostuttavasti ja ärsyttävästi kuin sinun äitisi, koska hän on enemmän sisäänpäin kääntynyt, mutta myös rauhallisempi ja järkevämmän kuuloinen kuin sinun äitisi. Samaa on kaikenkattava kontrollointi ja määräysvalta, äärimmäisen herkkä loukkaantuvuus ja huono itsetunto.
Sinun täytyy päättää minkä verran aiot sietää äitisi käytöstä ja miksi. Siedät sitä koska jollain tasolla välität hänestä vaikka hän onkin ikävä ihminen. Minä ainakin ajattelen että haluan kantaa vastuuta siitä että äidilläni on mahdollisimman hyvä elämä vanhuudessa. Teen sen lähinnä siksi, että hän on äitini ja huolehtinut minusta hyvin ulkoisesti. Toinen iso syy on se että isäni rakasti äitiä todella paljon, ja minua myös, ja minä isääni.
Me emme ole äitini kanssa kyenneet keskustelemaan näistä asioista joten olen ratkaissut asian niin, että pidän häneen muodollista, näennäisen ystävällistä yhteyttä, ja käyn auttamassa häntä kotitöissä. En anna hänen enää päästä niskan päälle. Siinä auttaa paljon se, että asun kaukana hänestä ja soitan harvakseltaan.
Onko mahdollista että kerrot hänelle että olet väsynyt etkä pysty auttamaan ja tukemaan häntä hänen ongelmissaan kovin paljoa. Sano, etteivät taitosi riitä hänen auttamisekseen vaan että hänen on haettava ammattiapua. Sano, että se on edellytys sille että jaksat ylipäätään olla tekemisissä hänen kanssaan. Tee hyvin selväksi, ettet aio hylätä häntä, mutta että tilanne on sinulle niin raskas että hänen on haettava ja hyväksyttävä ulkopuolista apua tilanteeseensa, muuten on pakko vähentää kanssakäymistä.
Yritä aina pysyä rauhallisena äläkä provosoidu hänen syytöksistään. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty. Kukaan muu ei saa minua niin primitiivisen raivon partaalle kuin äitini.
Ei kiinnosta. Miksi edes kirjoitat tuosta keskustelupalstalla?