Lue keskustelun säännöt.
Psykologit/sosiologit: mistä johtuu lapsiin kohdistuvan kuritusväkivallan hyväksyminen?
27.06.2018 |
Tutkitusti Suomessakin moni kannattaa edelleen lasten kurittamista, ja somessa on taas näkynyt valtavasti kommentteja siitä, kuinka "minuakin lyötiin ja ihan kunnon ihminen minusta tuli ja olin varmasti ansainnut sen".
Olen ymmärtänyt, että tämä on aiemmilta sukupolvilta ja omista väkivallan kokemuksista perittyä asennoitumista, jolla pyritään oikeuttamaan itse lapsuudessa koettu väkivalta. Onko näin, vai onko kyse jostain muusta?
Kommentit (5)
Perheen sisäisiä asioita pidetään jostain syystä hyväksyttävämpinä ja niihin puuttuminen perheen asioihin kajoamisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä ei mielletä väkivallaksi, siksi. On helppoa perustella itselle, että fyysinen kajoaminen on välttämätön kasvatuskeino, koska lapsi on niin mahdoton/vaikea/villi/rasittava eikä itsellekään tosiaan jäänyt siitä lapsena mitään pahoja viboja.
Monesti nämä ihmiset myös ylenkatsovat, sivuuttavat tai eivät seuraa lainkaan akateemista tutkimusta, maailman muutosta tai asiantuntijoiden näkemyksiä. Yksittäinen kokemus on näille pahoinpitelijöille aina painavampi argumentti kuin isoon väestöotokseen tai muuhun tutkittuun tietoon perustuva näkemys.
Onko tätä tutkittu? Eli esim. kuinka suopeasti omassa lapsuudessa pahoinpidellyt suhtautuvat siihen aikuisena?
Kyllä minäkin käsittäisin sen jonkinlaisena kulttuurisena ja sosiaalisena viiveenä. Toki onhan niin, että fyysisen kurituksen sopimattomaksi kokeminen on historiallisesti katsottuna aika tuore ilmiö. Ihme olisi, jos kaikki olisvat jo sisäistäneet sen, että niin ei tule toimia. Eivätkä kaikki koskaan tietysti tule ajattelemaan niin.
Ei tarvitse olla mikään -ologi tajutakseen, että vapaan kasvatuksen hedelmiä ei saada kuriin kuin antamalla kunnolla selkään.