Miten olla rennosti parisuhteessa?

Siinäpä pulmaa kerrakseen. Kai se vaan olisi itsetuntoa saatava lisää

Löytämällä oikean puolison. Mulla loksahti kerralla kaikki mainitsemasi palaset kohdalleen kun tapasin sen miehen, jonka kanssa mun kuuluu olla. Tässä mennään kahdeksatta vuotta ja joka päivä olen enemmän ja enemmän sitä mieltä, että tähän mut on tehty. Ennen tätä olin kaikkea tuota, epävarma, epäileväinen, suutuin, mökötin, nälvin. Olin ihan hirveä puoliso! 

Hankkimalla itsetunto. Ensin pitää osata rakastaa itseään jotta voi rakastaa toista, ja tällä tarkoitan, että jos epäilet omaa viehättävyyttäsi, haluttaviuuttasi, olet mustis ilman syytä, koet muut naiset uhkana, epäilet jne.

Kun omaa itseluottamusta ja turvaa, ei tarvitse kyräillä, epäillä ja kontroloida.

Et voi omistaa koskaan toista. Et voi hallita toista. Tukahdutat toisen jos näitä yrität. Pitää pystyä hyväksymään että suhteessa ollaan vapaasta tahdosta, ja jos toinen tulee toisiin aatoksiin niin sitten tulee. Toista ei voi omistaa. Toisen on annettava mennä jos toinen ei halua enää sitoutua. Hyväksy se. Tällä en tarkoita, että näin tulisi käymään, vaan että ajatuksen tasolla hyväksyt elämän epävarmuuden. Mikään ei ole varmaa elämässä paitsi kuolema, ja elämää taas et voi hallita. Näiden tosiasioiden hyväksyminen helpottaa omaa oloasi ja käytöstäsi.

Itseään pitää toki arvostaa, joo. Mutta väittäisin, että vaikka arvostaa itseään, ehkä jopa juuri siksi, saattaa loukkaantua joistain asioista, joista kumminkaan ei suhteen sujuvuuden näkökulmasta kannattaisi välittää. Esimerkiksi hyvin omanarvontuntoinen ihminen saattaa ajatella että hänelle ei puhuta typerästi koskaan, mutta jotta suhde onnistuisi, on oltava valmis kestämään joskus typeriäkin kommentteja ja antamaan ne anteeksi.

ap

Onko lisää ajatuksia?

Yässä kyllä voi olla perää, että jos kumppani ei arvosta, niin se vaikuttaa näihin luottamusjuttuihin. Onkohan nyt parisuhteesi se oikea, vai tunnetko koko ajan jonkinlaista väheksyntää?

Iksi omanarvontuntoinen ihminen ajattlisi, että ”minulle ei puhuta typerästi”? Pikemminkin niin ajattelee ihminen, joka kuvittelee arvonsa jotenkin riippuvan siitä, mitn hänelle puhutaan. Omanarvontuntoisella ihmisellä on varaa hyväksyä toisten erehdykset, koska ne eivät ole häneltä pois. Hänellä on varaa sanoa ihan nätisti, että tuo puhe ei ollut järkevää, eikä hän oikein tykännyt, mutta ei siitä, mitään ongelmaa tarvits tehdä. Siitä ehkä sitten tulee, jos toinen jatkaa ja jaktaa pölhöilyään sen jälkeen kun tietää,e ttä se loukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Itseään pitää toki arvostaa, joo. Mutta väittäisin, että vaikka arvostaa itseään, ehkä jopa juuri siksi, saattaa loukkaantua joistain asioista, joista kumminkaan ei suhteen sujuvuuden näkökulmasta kannattaisi välittää. Esimerkiksi hyvin omanarvontuntoinen ihminen saattaa ajatella että hänelle ei puhuta typerästi koskaan, mutta jotta suhde onnistuisi, on oltava valmis kestämään joskus typeriäkin kommentteja ja antamaan ne anteeksi.

ap

Miksi olet tuollaisessa suhteessa? Mitä hyvää siltä saat? Oletteko kumpikin vaikeita ihmisiä vaan vain sinä? Onko sinulla yhtään oikeaa ystävääkään?

Vierailija kirjoitti:

Yässä kyllä voi olla perää, että jos kumppani ei arvosta, niin se vaikuttaa näihin luottamusjuttuihin. Onkohan nyt parisuhteesi se oikea, vai tunnetko koko ajan jonkinlaista väheksyntää?

Koen, että olen nyt suhteessa, jossa on hyvät mahdollisuudet onnistua. Kumppani ei väheksy enkä minäkään. Olemme olleet noin puoli vuotta yhdessä. Silti, kun suhde syvenee niin minun osaltani rentous katoaa sitä mukaa. Aluksi, kun ei ole kovin syviä tunteita, on helppo olla rento ja semmoisella asenteella ettei välitä turhista, koska ei välitä siitä ihmisestäkään kovin syvästi. Mutta kun suhde syvenee niin lakkaa se "cool" asennoituminen ja minusta tulee semmoinen sanojen merkityksiä analysoiva ja herkästi loukkaantuva. En sitten tiedä, laskeeko itsetuntoni aina seurustellessa? Siinä ei yleisesti ole vikaa. Muiden mielipiteet ei juuri kiinnosta, en murehdi mokiani, uskallan sanoa mitä ajattelen. Ja suhteessa uskallan sitten sanoa että nyt musta tuntuu typerältä tää ja tää ja tää ja niin on se rentous tiessään ja näkee vain loukkauksia/ huonoa kohtelua vaikkei olisi syytäkään.

ap

Kyllä tällä palstalla ja muuallakin annetaan ymmärtää, että "minä osoittaisin missä on ovi" tai "miksi olet tuollaisessa suhteessa" jos joku kertoo kumppanin kommentista, joka on loukkaava. Annetaan ymmärtää, että on joukko ihmisiä joiden näkemys on oikeasti, että hyvässä suhteessa ei tule tilanteita joissa pitäisi antaa anteeksi vaan se on heti ovesta pihalle jos mokaa. Minun suhteessa ei ole mitään isompia loukkauksia tapahtunut, mietin vain yleisesti kun vaikuttaa, että rento suhtautuminen parisuhteeseen ei ole tavallists enkä itsekään sitä osaa.

ap

Jos toiseen on tosi ihastunut ja toinen käyttäytyy epäilyttävästi, niin onhan se vaikeaa.

Yksi seukkailumies halusi olla rennosti suhteessa ja hänelle se tarkoitti että hän tapaili muitakin.

Jos haluaa suhteen jossa on ihan sama missä toinen menee, niin sitten voi ottaa sellaisen, josta ei niin kauheesti tykkää.

Itselläni ei ole tarpeen kytätä toista, mutta jos alkaa olla sellaista, että toinen salaa näpyttää kännykkää ja puhelin on aina varattuna ja käy paljon ulkona "kavereiden" kanssa, niin alan kyllä ottaa etäisyyttä.

Minun kumppanilleni rennosti tarkoittaa, että ollaan sitoutuneita ja suhteessa vain toistemme kanssa, mutta asioita ei tarvitse ottaa liian vakavasti ja jäädä jankkaamaan kaikesta. Ja tämä on omakin näkemykseni. Jos jotain opin entisestä suhteestani, niin juuri sen, että loputon jankkaus ja asioihin tarttuminen vain tuhoaa. Mutta vaikka tiedostaa hyvän suhteen rakennusainekset niin käytännön toteutus onkin yllättävän vaikeaa. Suhteessa toisaalta täytyy myös puhua vaivaavista asioista ja tunteista joten rentouden ja tämän puhumisvelvollisuuden välillä on vaikea tasapainotella, ainakin minun. En kai kysyisi muiden mielipiteitä, jos olisin superhyvä seurustelemaan ja ihannekumppani.

ap