En ole koskaan, jatko-osa

Lapsuus ulkopuolisena nörttinä. Silmälasit, pieni koko, oudot kiinnostuksen kohteet. Tästä luonteva siirtyminen yläasteelle ja pois piireistä, joissa koettiin ensisuudelmat ja bileet. Vetäytyminen. Lukiossa kasvu omaan kehoon, pieni itseluottamuksen nousu, mutta samalla mukana seuranneet kokemattomuudet menneisyydestä. Pientä yritystä, mutta melkoista hapuilua, ei mitään piirejä, joissa voisi törmätä naisiin. Jatko-opiskeluissa samaa. Jotain pientä, bileitä, tapaamisia. Muut luovivat kuin hauki vedessä, minä upposin kuin kivi. Kävin ulkona, biletin, mutta en osannut tai kyennyt muuhun. Sitten pieni huolettomuuden hetki. Annoin elämän viedä, keskityin muuhun. Sitten heräsin, olin kolmekymmentä ja kaverit pariutuu ja saavat lapsia. Tajusin poikkeavuuteni, tunsin häpeän ja poikkeavuuden. Kokeilin vähän, sain nenilleni ja pilkkaa. Nyt elän yksin hiljaa ja haaveilen.