eksän mielialavaihtelut ärsyttää
seurustelin naisen kanssa yli vuoden, jonka jälkeen sain selville pettämissarjan, erosimme mutta vietimme paljon aikaa yhdessä emmekä osanneet päästää irti kun hän ei ollut suhteessa. nyt syksyllä hän löysi uuden, ja olen heti antanut ilmi että säilyttäisin hyvät välimme mielelläni ja pysyisimme kavereina. aina ajoittain meillä on mukavaa tavatessamme ja keskustelemme tavanomaisista asioista. nyt viime aikoina hän on alkanut tehdä ohareita ja on kasvotusten jäykkä ja silminnähden ahdistunut. vituttaa ettei se osaa kohdella mua kuin ketä tahansa muuta, ei suostu kertomaan syytä siihen, ettei kanssakäyminen kavereina enää suju, vaikka se olisi ollut mun puolesta ihan ok. kaikkein eniten ottaa päähän, ettei kerro miksi hän tekee minusta niin suuren asian, ja ahdistuu musta, vaikken ole antanut siihen mitään syytä lähiaikoina. tavataan välillä pakollisissa tavaranpalautusmerkeissä, ja silloin hän vapisee paniikissa lapsellisesti. mitä helvettiä mun kuuluisi tehdä tai reagoida ? olisin todella halunnut pysyä kavereina ja loukkaa paljon oharit ja välttely ilman syytä.
jotenkin ihan älyttömän mustasukkainen. Ei voi tietää...