Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Traumatisoituneet (naiset), onko kukaan teistä onnistunut parisuhteessa?
22.06.2018 |
Omani kaatuvat aina siihen, että en pysy kasassa. Suhteet 5, 5 ja 16 vuotta. Nyt alkaa itkettää ajatus siitä, että elämää voi olla vielä 40 vuotta jäljellä ja pitääkö se viettää yksin.
Kommentit (9)
Olen tässä suhteessa ollut 20 vuotta. Olen onnellinen.
Lapsuus oli vaikea, riitti vanhempien väkivaltaa ja alkoholismia. Sukulainen käytti hyväkseen.
Joskus vaan päätin etten pidä lapsuuttani taakkanani ja keskityn itseeni. Olen aina tahtonut saada perheen ja minä pidän heistä huolen. Annan sitä mitä itse en saanut.
Löysin miehen jonka kanssa on mukava viettää aikaa, suunnitella elämää. Luotan häneen, mutten elä fantasiaa jossa häntä ei olisi aina. Menneisyys opetti että läheiset voivat olla pahoja ja itsekkäitä. Tämä tosin helpottaa kunnioittamaan niitä jotka ovat hyviä.
Varmasti elämä on myös yksinäisyyttä ja vanhuus voi olla muuta mitä itse toivoi. Minusta sinun olisi pitänyt ajatella lasten tekemistä aikaisemmin.
Vaikka löytäisi myöhemmin hyvän miehen, niin ehkä sillä on jo lapset saatuna.
Kenenkään ei kannata jäädä vuosia odottamaan milloin mies haluaa perheen. Erityisesti kun ikää karttuu.
Jos ei luota muihin ihmisiin ja oma lapsuus on syynä niin kannattaa hakeutua terapiaan.
Yhtälailla väärin on täyttää elämä lapsilla, jos heille ei anna mitään. Omat traumat vaan siirtää lapseen. Lapsen kautta sitoutuu elämäkseen myös siihen surkeaan lapsen isään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole. En ole voinut "päättää" ettei minulle tule dissosiaatihäiriöitä ja muita mt ongelmia.
En kykenisi suhteisiin ollenkaan ja tuskin koskaan tulen kykenemäänkään. Masennus, ahdistus, itsetunto-ongelmat ja kompleksit ovat sitä luokkaa, ettei minusta tule koskaan potentiaalista seurustelukumppania yhdellekään miehelle. Enpä ole koskaan kyllä ollut haluttukaan, ei siinä. Eli sama kai tuo, onko niitä traumoja taustalla vaiko ei.
Tulipa paha mieli teidän vuoksenne.
On muuten helppo ehdottaa terapiaa, sen toteutushan ei tapahdu noin vaan. Siis jos siitä pitäisi olla täysin eheyttävä apu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen tässä suhteessa ollut 20 vuotta. Olen onnellinen.
Lapsuus oli vaikea, riitti vanhempien väkivaltaa ja alkoholismia. Sukulainen käytti hyväkseen.Joskus vaan päätin etten pidä lapsuuttani taakkanani ja keskityn itseeni. Olen aina tahtonut saada perheen ja minä pidän heistä huolen. Annan sitä mitä itse en saanut.
Löysin miehen jonka kanssa on mukava viettää aikaa, suunnitella elämää. Luotan häneen, mutten elä fantasiaa jossa häntä ei olisi aina. Menneisyys opetti että läheiset voivat olla pahoja ja itsekkäitä. Tämä tosin helpottaa kunnioittamaan niitä jotka ovat hyviä.
Varmasti elämä on myös yksinäisyyttä ja vanhuus voi olla muuta mitä itse toivoi. Minusta sinun olisi pitänyt ajatella lasten tekemistä aikaisemmin.
Vaikka löytäisi myöhemmin hyvän miehen, niin ehkä sillä on jo lapset saatuna.
Kenenkään ei kannata jäädä vuosia odottamaan milloin mies haluaa perheen. Erityisesti kun ikää karttuu.Jos ei luota muihin ihmisiin ja oma lapsuus on syynä niin kannattaa hakeutua terapiaan.
Yhtälailla väärin on täyttää elämä lapsilla, jos heille ei anna mitään. Omat traumat vaan siirtää lapseen. Lapsen kautta sitoutuu elämäkseen myös siihen surkeaan lapsen isään.
Millaiset traumaoireet sinulla oli ja miten pääsit niistä yli?
Ei onnistunut ainakaan silloin, kun en ollut lainkaan käsitellyt enkä edes kunnolla tietoinen traumoistani ja niiden vaikutuksista. Nyt kun terapiaa on takana pitkän aikaa, voin melkein jo kuvitella itseni parisuhteeseenkin. Täysin valmis en koe siihen vieläkään olevani, mutta nykyään tiedän, että tuohon pisteeseen on mahdollista päästä.
Toisaalta huomaan vähän stressaavani, onko jo liian myöhäistä, ja kelpaisinko kenellekään tällä taustalla. Muiden ihmisten seuraaminen on kuitenkin opettanut, että rakkautta voi löytyä vaikka kuinka myöhäisellä iällä, ja tiedän monia pariskuntia, joissa mt-ongelmissakin toista tuetaan. Täytyy vain löytää oikeanlainen ihminen ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sentään pystyt ylipäätään parisuhteisiin, etkä juokse potentiaalisia ehdokkaita karkuun heti alkumetreillä.
Alue: Aihe vapaa
Tämä on ihan paska paradoksi. Ongelmat syntyneet siitä, että vanhempi laimilöi ja hylkäsi ja nyt sitten yksinäisen lapsuuden vuoksi elän yksinäistä aikuisuutta. Kun ainoa mitä haluaisin ja tarvitsisin, on oma perhe.