miks ihmeessä ostatte hoitajille lahjoja jouluna? ihmettelen sitä itsekkin kun olen hoitaja
Kommentit (5)
ihmisille, joille on kiitollinen tai joiden kanssa olen vuoden aikana ollut erityisen paljon tekemisissä. Lapsen ja jopa koko perheen suhde hoitajaan tai opettajaan saattaa olla aika läheinen.
ihmistä, jonka rooli perheessä on tuiki tärkeä, joka pitää lapsestamme huolta varmasti puolet hereilläoloajasta, joka kantaa vastuuta siitä, mikä on meille tärkeintä maailmassa, joka tuntuu ihan aidosti välittävän hoitolapsistaan, joka haluaa itsekin huomioida hoitolastensa vanhempia ja kutsuu mm. joulukahville. Siks ihmeessä. Ei se nyt niin ihmeellistä ole.
Niin, siis ja muistamisella tarkoitan jotain pientä kivaa, jonka voi " syödä, juoda, polttaa tai kompostoida" . En mitään valtavaa varsinaista lahjaa.
Siis perheen lisäksi tärkeintä.
Ei varmaan kaikki silti muista, mutta minulla on sellainen kotikasvatus, että muistan. Ja samoin vien tuliaisia, kun menen kylään.
Ja nelosen linjoilla olen tuossa hävitysasiassa, eli syötävää, juotavaa, poltettavaa-linja on meilläkin. Kukkia en vie, sillä olemme itse allergiaperhe ja emme voi kukkia kuskata esim. autossa ja lisäksi luulen, että niitä saa tarhantädit aika monta kappaletta muutenkin... ;)
Siinäpä se syy.
Että kaikille pitää kuskata lahjoja.
Eikö joulun toivotus enää riitä?