Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa elämää sinulle selvisi, ettet halua hankkia koskaan lapsia?
Kommentit (17)
Siinä vaiheessa, kun tajusin etten kelpaa naiselle :(
m40v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ikinä halunnut, ei tarvinnut päättää.
Ei ole tarvinnut tehdä mitään pääröstä. Olen tiennyt sen aina, oikeastaan siitä asti kun olen ollut itsekin lapsi.
Olin aina ajatellut että joskus sitä sitten on perheellinen.
Mitä vanhemmaksi tulin, tajusin, että en ole koskaan oikeasti haaveillut vanhemmuudesta. Jos joku pyysi minua kertomaan missä olen 10, 20 tai minkä muun tahansa ajanjakson jälkeen, en koskaan puhhunut/ajatellutkaan mitään lapsiin liittyvää. Joskus joku huomauttikin että "eikö tosta puutu aika iso asia?" olin ihan nolona, että mikä.. mitä?
Lapset ei vaan kuulu minun tarinaani. Siinä se.
Olen tiennyt sen aina ja nyt ikää 40+
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiesin jo lapsena etten halua. Halusin miehen ja paljon lemmikkieläimiä. Joku kiva työ niin että olisi varaa matkustella. Sain työn. Yksi koira löytyy mutta tuokin jää viimeiseksi lemmikikseni. Miestä en ole saanut koskaan ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä varmempi olen ollut päätöksestäni; lapset ei ole mun juttu. Ei alkuunkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelin teininä, että kai sitä joskus alkaa haluta lapsia, vaikka ajatus tuntui väkinäiseltä. Mieli muuttuu jne. Nyt olen 25 ja mieli ei ole muuttunut. Lemmikkejä olen kyllä ottanut, eläimet aiheuttavat minussa hoivaviettin, ihmislapset eivät. Lasten seura ei oikeastaan kiinnosta, eikä ikinä ole ollut ajatusta että "sitten kun mulla on oma lapsi..." Olen alkanut kallistua siihen, että en lapsia hanki, En viihdy lasten seurassa. Toisaalta mietityttää joskus, että mitä jos menetän jotakin.
Suvussamme ei ole yleensä haluttu lapsia, äiti ja mummo ovat syntyneet miehen painostuksen takia. Oma äitini oli poikkeus, sillä hän halusi useampia lapsia. En voisi olla miehen kanssa, joka painostaa minua lisääntymään.
Jos mietteeni ovat tällaisia vielä 30v iässä, menen steriin.
En ole koskaan halunnut lapsia. Ja lopullinen päätös tuli tehtyä, kun jouduin 14-vuotiaana vasten tahtoani lapsenvahdiksi pariksi tunniksi yhdelle 2-vuotiaalle kaukaisen sukulaiseni lapselle. Ne olivat kauheat 2 tuntia, ennen tiennyt yhtään, mitä tekisin sen tenavan kanssa ja se huusi koko ajan. En ollut koskaan ollut lähelläkään noin pientä lasta, lähisuvussamme ei sellaisia ollut eikä vanhempieni ystävilläkään. Nuo 2 tuntia ovat vieläkin elämäni kauheimpien elämysten joukossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työ vie liikaa aikaa ja vapaat haluan pyhittää muulle kuin huudolle tai taloudelliselle itsemurhalle, mikä olisi mun tuloilla väistämätöntä. Olen liikaa katsonut englantilaista Can't pay will take it way ohjelmaa, jossa eri taustoista tulevat nuoret soittaa AINA vanhemmilleen saadakseen velkansa maksettua. En halua synnyttää lastani tänne kärsimään työttömyydestä tai asettaa häntä tilanteeseen, jossa velkaantuminen on väistämätöntä enkä pysty häntä auttamaan.
En muista koskaan ajatelleeni että haluaisin lapsia, mutta teini-iässä jotenkin ajattelin että ne kuuluvat jotenkin aikuisuuden kuvaan, että sitten aikuisena alkaa haluamaan. Vähän päälle parikymppisenä aloin aktiivisemmin ajattelemaan, etten halua ollenkaan. Ei mulla mitään sen suurempia syitä tähän päätökseen ole ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan tehnyt mitään päätöstä, en vaan ole tähän mennessä halunnut.
Teininä ymmärsin, ettei lapsia vaan tule tyhjästä eikä niitä siten ole pakko ottaa vastaan ja se oli huojentava ajatus. Mietin pitkään kuitenkin että ehkä sitten noin 28-vuotiaana, pari vuotta vanhempana kuin äiti minut saadessaan, saatan jo olla erilainen ihminen ja haluta eri asioita. Nyt viime vuosina olen taipunut ajattelemaan, että ehkä en ihan oikeasti vaan halua tai kaipaa lapsia. Miehen kanssa oltu yhdessä toistakymmentä vuotta, ollaan naimisissa ja meillä on talokin, varmaan mulla tähän mennessä olisi jo lapsi jos sellaisesta olisin kiinnostunut. Ainakin olisin yrittänyt tai toivonut, enkä ole. Minulla on kissa, sellaisen halusin ja sain ja olen siitä onnellinen.
Noin 25-vuotiaana tajusin, etten missään tapauksessa halua lapsia. Siihen saakka lasten hankkiminen oli jotain, mikä vaan varmaan pitää tehdä jossain vaiheessa elämää kun tapana on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alle kouluikäisenä, kun yksi muutaman vuoden vanhempi tyttö kertoi minulle, että mistä vauvat tulevat. Olin aivan kauhuissani, luulin, että kun tulee aikuiseksi, niin niitä vauvoja sitten vain alkaa tulemaan. Muistan, että sanoin tuolle tytölle, että minä menen johonkin leikkaukseen, että niitä ei ala tulemaan. No, leikkaukseen en ole mennyt, mutta jo murkkuikäisenä olin varma, että en kersoja hanki. Minua on aina jotenkin inhottanut ajatus, että olisin jonkun äiti ja osana sukupolvien ketjua. Ja vielä kamalampaa: joidenkin esiäiti!
En tiedä olenko koskaan halunnut, mutta alle 15v sanoin kaverilleni etten koskaan halua lapsia. Vähän yli 20v taisin ajatella, että jos 25v minulla on hyvä työ ja mies, niin sitten ehkä (varmaan kaveripiirissä oli alettu lisääntymään, niin tuli se tunne, että kuuluu jotenkin asiaan). Eräänä aamuna heräsin sitten 25v ja oli hyvä työ sekä mies, mutta en sitten kuitenkaan niitä lapsia halunnut ja tunne vain vahvistui, joten 30v kävin sterilisaatiossa enkä ole asiaa katunut. En usko, että olisin kovin hyvä äiti ollutkaan, joten ainakin yksi traumatisoitunut lapsi vähemmän tässä maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Noin 25-vuotiaana tajusin, etten missään tapauksessa halua lapsia. Siihen saakka lasten hankkiminen oli jotain, mikä vaan varmaan pitää tehdä jossain vaiheessa elämää kun tapana on.
Miten tajusit sen? Mikä sen tajuamisen sai aikaan?
En ole koskaan halunnut lapsia. Joskus varmaan teini-iässä aloin ajattelemaan sitä konkreettisemmin.