Mies ja avioliittokammo :-(

minun mieheni kosi ihan vanhanaikaisesti ja romattisesti kun oltiin puolisen vuotta tunnettu. vaikka oli aiemmin ollut vankasti sitä mieltä, ettei naimisiin halua koskaan.



kyllä se mies kosii jos tulee tarpeeksi hyvä nainen vastaan. uskokaan vaan. tämän saatte kuulla keneltä tahansa miehltä, vaikka omanne ei sitä teille kehtaakaan sanoa.

tää on jotain ihan uskomatonta... kun vastasin sulle ekan kerran... aloin taas miettimään asiaa..



ukko käveli ohi,niin sanoin että oispa se ihanaa mennä jo naimisiin.. taas tuli tiukka kysymys miksi??

sanoin haluavani saman sukunimen kuin muulla perheellä jja että se sitoisi liittomme...



TÄMÄ IHME TAPAHTUKIN PIKEMMIN KUIN YMMÄRSINKÄÄN,



mieheni ei sanonut aluksi mitään,näin kun hän mietti...

sitten sanoi että no joo, eihän tämä miksikään muutu,mutta saatpahan saman nimen...



MÄ OIN AIVAN HAAVI AUKI, ET MITÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ...



aikamme kaskusteltua.. mitä ei ole siis tapahtunut ikinä ennen



PÄÄTIMME VIHKIPÄIVÄN.



TÄMÄ ON JO TOSI OUTOA, IIIIHAAAAAAAAAAANNNNAAAAAAAAA...



JOULUN TAIKA TEPSI :)



kyllä sunki mies ymmärtää, mun ukolla siihen meni se 7 vuotta.

häihin on vielä 7kk,mutta ehdin rauhassa selvitellä asiota kun kaikki on niin uutta...

minä olen 27v ja ukkoni 36v :)



mut tää on niin .... sanoinkuvaamatonta...

anteeks ku sulle nyt hehkutan,mutta vielä pari tuntia sitten olin samassa veneessä kuin sinä.

Sanot, että perintöasiat on helpompia, samoin omaisuusasiat, jos ollaan naimisissa. Eihän sitä ton tarkemmin tarvi sanoa. Jos kerran mies on kuitenkin ilmaissut halunsa mennä naimisiin - joskus.



Minä itse odottelin nelisen vuotta, sitten mies kosi ja viiden vuoden seurustelun jälkeen mentiin naimisiin. Joskus tarvii vain vähän kärsivällisyyttä.



Viitoselle onnea! Kiva, että teillä löytyi yhteisymmärrys asiaan :-)

Ensimmäinen " oikea" poikaystävä kosi minua romanttisesti kun olin alle kaksikymppinen,no,menimme kihloihin ja naimisiin mutta olemme jo eronneet.



Nykyinen mieheni ei ollut ikinä puhunut kihloista ja luulin että hän ei halua koskaan naimisiin. Mutta lapsen saatuamme,tai kun poika oli puolen vuoden ikäinen mies alkoi vihjailla kihloista ja kysyi uskaltaisinko mennä naimisiin vaikka ensimmäinen avioliitto ei kestänyt. Kun vastasin että kyllä kai uskaltaisin,niin menimme seuraavana viikonloppuna ostamaan sormukset. Olimme kolme vuotta kihloissa ja menimme naimisiin kaikessa hiljaisuudessa. En halunnut isoja häitä,olisi tuntunut pöllöltä kutsua samat sukulaiset taas..

Ensimmäinen " oikea" poikaystävä kosi minua romanttisesti kun olin alle kaksikymppinen,no,menimme kihloihin ja naimisiin mutta olemme jo eronneet.



Nykyinen mieheni ei ollut ikinä puhunut kihloista ja luulin että hän ei halua koskaan naimisiin. Mutta lapsen saatuamme,tai kun poika oli puolen vuoden ikäinen mies alkoi vihjailla kihloista ja kysyi uskaltaisinko mennä naimisiin vaikka ensimmäinen avioliitto ei kestänyt. Kun vastasin että kyllä kai uskaltaisin,niin menimme seuraavana viikonloppuna ostamaan sormukset. Olimme kolme vuotta kihloissa ja menimme naimisiin kaikessa hiljaisuudessa. En halunnut isoja häitä,olisi tuntunut pöllöltä kutsua samat sukulaiset taas..

On kai vaan perinteisempi kuin minä siinä mielessä.

Oltiin oltu yhdessä ties kuinka kauan ja mulle tuli ajatus, että miksi ei. Lapsia oli tullut ja yhdessä miltei vuosikymmen. Sitä sitten mieheltä aloin kyselemään, niin kyllä ei ainakaan semmoinen kuva jäänyt, että mies olisi hingunnut alttarille.



Vasta sitten naimisiinmenon jälkeen olen havaitsevinani miehestäni jonkin sortin ylpeäyttä asiasta. Huomaa, kun jutellaan asiasta tutuille. Jotenkin kai naimattomiin miehiin (oli ne seurustellu pitkään tai ei), niin heillä avioliitto on yhtä kuin " viedään pässiä narussa" .



Mutta tosiaan jälkikäteen huomaa miten tämä meidän mies kokee asian hyvänä juttuna. Mielellään antaa vinkkejä tuleville sulhaskanditaateille, vaimottelee ja en tiedä, mutta ihan selvästi asenne muuttunut avioliittoa kohtaan melkeinpä päinvastaiseksi...

No, en sinne hinku minäkään mutta joo suurin osa ukoista on pakotettu alttarille.

Mekään ei menty vuosikausiin naimisiin, mies ei halunnut. Ois kai suostunut, jos oisin käskenyt, mutta en halunnut käskeä. Sitten tulin raskaaksi, ja se tuntui sitten itsestäänselvältä. Nyt mies sanoo olevansa tyytyväinen tilanteeseen ja vaikuttaa siltä, siis tyytyväiseltä. Ei halua erota, eikä ole missään vaiheessa halunnut - aina joskus olen sitä kysynyt.



Keskustelkaa miehesi kanssa ja mieti, mitä itse haluat. Jos mies on muuten hyvä mies, luotettava, haluaa olla kanssasi jne. niin ehkä kannattaa antaa vielä aikaa, pari vuotta on kuitenkin aika vähän. Mutta voit myös tehdä selväksi, että loppuelämääsi et halua olla avoliitossa, jos siis et halua.



Voimia sulle! Tiedän, että tuo on rasittava tilanne.

Niinpä! Kun en halua ketään PAKOTTAA naimisiin. Tai siis, varmasti koko naimisiinmenosta menee maku, jos toinen on painostettu/yllytetty/" pakotettu" siihen. Haluaisin mennä naimisiin siksi että molemmat sitä haluaa, mutta en tiedä tuleeko semmosta tilannetta sitten koskaan. :(



Oon puhunut naimisiin menemisestä useita kertoja ja mies heittää koko jutun huumoriksi, mikä taas omalla tavallaan loukkaa mua, kun mä haluaisin sitä ihan oikeasti eikä se oo naurun asia. :( Eli olen kaiken lisäksi tosikkokin...



Kai mä tyydyn tähän tilanteeseen ja odotan ihmettä, josko mies joskus itse alkaisi puhumaan naimisiin tai edes kihloihin menosta. Sitä päivää odotellessa... :/



Lapsia en kyllä tuon kanssa suostu tekemään ennen kuin on papin puheilla käyty. ;) Mulla kyllä ennestään on lapsia, joten sen suhteen ei ole vielä kiire.



ap

mä niiiin haluaisin naimisiin, ollaan oltu yhdessä 7vuotta, ja 6vuotta kihloissa.. meillä on myös yhteinen 2v lapsi. ja minäkin haluaisin saman sukunimen kun muulla perheellä..

ainakun puhun asiasta, mieheni sanoo: ei ole kiire, ja eihän se mitään muuttaisi...



niinno, ei sen pitäisikään muuttaa mitään,mutta mutta...



mun tekis vain mieli sitoa meidän liitto... äh, vaikea selittää, mutta ap varmasti ymmärtää mitä tarkoitan,kun kuulosti olevan sama tilanne siellä :)



eiköhän me joku päivä päästä naimisiin..



ja ukot yllättääkin oikein olantakaa :) hihi sitä päivää odotellessa,



hyvää joulun aikaa sinulle..

Joopa, tuleehan tuo joulukin tuossa, ties vaikka saisi sormuksen paketissa. ;D *huoh*



Harmittaa, ettei ukko ymmärrä miten tärkeä asia tää voi naiselle olla... Eikä todellakaan olisi epätavallista/outoa/erikoista olla naimisissa, ukolla kuitenkin ikääkin päälle 30 jo.



Argh!



ap

Ollaan puhuttu hääjuhlista, ts. pikemminkin siitä ettei niitä tulisi. Molemmat haluaa pienet ja vaatimattomat juhlat, tyyliin maistraatissa tai kirkossa parin todistajan läsnäollessa, joten juhlien jännittämisestäkään ei voi olla kyse.



ap

ja kertokaas vielä, miten ootte ees kihloihin asti päässeet! :D



ap

Ja eihän se sitä oikeasti olekaan, juridiset asiat voi hoitaa testamentilla ja kaikki muu on vaan kahden ihmisen välistä. Lapsen synnyttyä mentiin naimisiin, jotta leskeksi jääneellä säilyisi oikeus asuntoon.



Kaksi vuotta ei todellakaan ole mikään pitkä seurusteluaika, joten olen kyllä miehen kanssa samaa mieltä siitä, että mikä kiire tuossa nyt on.

Sopikaa hääpäivä vaikka kolmen vuoden päähän niin on miehellä aikaa sulatella.

Ja lapsettomien avoparien asemaakin ollaan tässä suhteessa korjaamassa. Tosin perintöverohan muuttuu muutenkin niin ettei sitä enää joudu niin moni edes maksamaan.

Vierailija:

Joo voi juridiset asiat hoitaa testamentillä ja maksaa kivat perintöverot!.

Enkä kyllä pahemmin välitä koko avioliitosta instituutiona eli minulle asia on yhdentekevä. Meillä tilanne on sellainen, että mies on " lupautunut" naimisiin, jos se merkkaa mulle jotain. Mutta kun se ei merkkaa, niin hyvä näin. Sukunimeä en kuitenkaan vaihtaisi.