Lue keskustelun säännöt.
Miksi mielisairaalat ovat niin ikäviä paikkoja, jos niissä on kerran tarkoitus parantaa potilaita?
17.06.2018 |
Eikö niiden pitäisi olla pikemminkin mahdollisimman kivoja paikkoja,jotta ihmiset paranisivat niissä?
Kommentit (59)
Mitenkäs sitä voitaisiin parantaa?
Siellä kuitenkin on aina enemmän ja vähemmän sekaisin olevaa porukkaa elämän joka kulmalta. Tämän poppoon kun iskee yhteiseen tilaan jonka pitää myös olla kaikille yhtä turvallinen, niin ei siitä mitään huvipuistokokemusta saada aikaan. Hyvä jos kaikille edes löytyy samalla aaltopituudella olevaa juttuseuraa kun viimeiset järjen hivenet viedään lääkityksellä samalla kun lääkärit vähättelee sivuvaikutuksia.
T. 2x osastolla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla ainakin jätti niin hirveät traumat, et ennemmin vedän ranteet auki, kun meen takas osastolle. Jos kuulisin, et joudun osastolle, hyppäisin jostain jyrkänteeltä tai ranteet auki.
Ja tottakai tommosen jakson jälkeen ymmärtää, ettei ole enää ns. kunnollinen ihminen, vaan leimaantunut. Menettää itsetunnon, eikä kykene enää mihinkään. Se oli siinä.
Osaston ei olekaan tarkoitus olla mukavuuden tyyssija, koska ihminen helposti laitostuu.
Hyvä paikka oli ainakin mulle. Ihana omahoitaja joka ymmärsi ja sain vihdoin diagnoosin vuosia jatkuneille oireille.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ainakin jätti niin hirveät traumat, et ennemmin vedän ranteet auki, kun meen takas osastolle. Jos kuulisin, et joudun osastolle, hyppäisin jostain jyrkänteeltä tai ranteet auki.
Samalla lailla ajattelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osaston ei olekaan tarkoitus olla mukavuuden tyyssija, koska ihminen helposti laitostuu.
No ei todellakaan ollut! Oli niin epämukava paikka, että ennemmin päättäisin päiväni kuin menisin sinne uudestaan.
Ennen vanhaan tämäkin oli tärkeää. Rakennuksista tehtiin tarkoituksenmukaisia. Kun katsoo vanhoja mielisairaaloita, niin niissähän on pyritty viihtyisyyteen. On kaunis puisto ja siellä paikkoja istua, ovat rauhan tyyssijoja. Luonnonkauneudenkin ajateltiin parantavan sielua.
Ja keuhkotautiparantolat taas rakennettiin mäntykankaille, koska mäntyjen eteerisen öljyn ajateltiin auttavan keuhkovaivoissa (on muuten tottakin). Ilman piti siis olla raikasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska ei ole tarkoitus parantaa. Parantunut potilas ei tuo rahaa lääkeyhtiöille.
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan tämäkin oli tärkeää. Rakennuksista tehtiin tarkoituksenmukaisia. Kun katsoo vanhoja mielisairaaloita, niin niissähän on pyritty viihtyisyyteen. On kaunis puisto ja siellä paikkoja istua, ovat rauhan tyyssijoja. Luonnonkauneudenkin ajateltiin parantavan sielua.
Ja keuhkotautiparantolat taas rakennettiin mäntykankaille, koska mäntyjen eteerisen öljyn ajateltiin auttavan keuhkovaivoissa (on muuten tottakin). Ilman piti siis olla raikasta.
johtuu kans siitä, et ajateltiin, et ne ihmiset viettäisi niissä loppuelämänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairaaloiden historia on kuitenkin sodassa - tarkoituksena taisteluissa haavoittuneiden järjestelmällinen ja kurinalainen hoito. Minusta se näkyy kaikissa sairaaloissa sisustuksessa ja prosesseissa. On siinä puolensa kun pitää tehokkaasti saada jotain aikaiseksi. Mutta kokonaisvaltaisen parantamisen elementit kyllä puuttuu. Joihinkin ongelmiin systeemi sopii huonommin kuten mt-ongelmiin tai vaikka synnyttämiseen. Ehkä tulevaisuudessa tämäkin pystytään avaamaan ja rakentamaan paremmin ilman menneisyyden jäämiä.
Joissain muissa maissa keskitytään avohoitoon mutta täällä kiduttamiseen ja tollasten paikkojen on tarkoitus olla Auschwitz
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta se tylsyys oli siellä pahinta, (tietysti sen pakkolääkitsemisen ohella), mutta hitto että otti päähän jumittaa omassa sängyssä tai katsoa telkkaria päiväsalin maailman epämukavimmissa tuoleissa. Tuntui että tulet vaan hullummaksi kun ei ole MITÄÄN tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta se tylsyys oli siellä pahinta, (tietysti sen pakkolääkitsemisen ohella), mutta hitto että otti päähän jumittaa omassa sängyssä tai katsoa telkkaria päiväsalin maailman epämukavimmissa tuoleissa. Tuntui että tulet vaan hullummaksi kun ei ole MITÄÄN tekemistä.
Mulla sama. Samoin inhosin sitä että piti herätä joka päivä niin aikaisin, tuntui ettei päivä loppunut ikinä. Samoin kammosin sitä että verikokeet otettiin väkisin sekä tullessa että lähtiessä. En mene enää ikinä osastolle, mielummin kuolen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ainakin jätti niin hirveät traumat, et ennemmin vedän ranteet auki, kun meen takas osastolle. Jos kuulisin, et joudun osastolle, hyppäisin jostain jyrkänteeltä tai ranteet auki.
Ja tottakai tommosen jakson jälkeen ymmärtää, ettei ole enää ns. kunnollinen ihminen, vaan leimaantunut. Menettää itsetunnon, eikä kykene enää mihinkään. Se oli siinä.
No ei. Olen itse ollut kerran osastolla itsemurhayrityksen jälkeen. Ja siitä olen samaa mieltä että mieluummin kuolen kuin koskaan enää menen sellaiseen kidutuspaikkaan.
Mutta ei elämä ohi ole mielisairaalan osastojakson jälkeen. Itse jatkoin sen jälkeen elämääni aika pian ihan normaalisti, hoisin opintoni loppuun ja olen ollut työelämässä valmistumisestani asti. Eihän tuosta osastojaksostani edes kukaan tiedä kuin isäni ja äitini, joten mitäpä sen takia itsetuntoa menettämään.
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan tämäkin oli tärkeää. Rakennuksista tehtiin tarkoituksenmukaisia. Kun katsoo vanhoja mielisairaaloita, niin niissähän on pyritty viihtyisyyteen. On kaunis puisto ja siellä paikkoja istua, ovat rauhan tyyssijoja. Luonnonkauneudenkin ajateltiin parantavan sielua.
Ja keuhkotautiparantolat taas rakennettiin mäntykankaille, koska mäntyjen eteerisen öljyn ajateltiin auttavan keuhkovaivoissa (on muuten tottakin). Ilman piti siis olla raikasta.
Niin, paitsi että sisältä ne olivat nykyistä paljon masentavampia paikkoja + että potilaiden kohtelu oli äärimmäisen kovaa eikä siellä heidän kanssaan neuvoteltu.
En ole käynyt mielisairaalassa kuin kerran parikymmentä vuotta sitten ja sekin sellanen tutustumiskäynti opiskelun ohella, mutta minulle jäi sellainen päiväkotimainen olo siitä. En siis pitänyt sitä lainkaan ikävänä paikkana. Mutta minä olenkin vähän omituinen, kun minusta sairaalatkin ovat viihtyisiä paikkoja.
järkevintä olisi pistää mielisairaat johonkin saarelle rakennettuun, vartoituun suljettuun laitokseen, jolloin heidät eristettäisiin muusta yhteiskunnasta. koska iso osa rikoksista, uhkailuista jne on mielisairaiden tekemiä
Vierailija kirjoitti:
Minusta se tylsyys oli siellä pahinta, (tietysti sen pakkolääkitsemisen ohella), mutta hitto että otti päähän jumittaa omassa sängyssä tai katsoa telkkaria päiväsalin maailman epämukavimmissa tuoleissa. Tuntui että tulet vaan hullummaksi kun ei ole MITÄÄN tekemistä.
8-0
En ole koskaan ollut mielisairaalassa, mutta olen aina ollut siinä uskossa että siellä askarrellaan, luetaan, tehdään käsitöitä ja maalataan - mitä nyt kukin haluaa tehdä oman mielihyvänsä löytämiseksi. Ihan itseilmaisunkin takia.
Eihän tuollainen ole hyväksi kenellekään, edes terveelle!
Miksei siellä pääse esim. nettiin?
Vierailija kirjoitti:
En ole käynyt mielisairaalassa kuin kerran parikymmentä vuotta sitten ja sekin sellanen tutustumiskäynti opiskelun ohella, mutta minulle jäi sellainen päiväkotimainen olo siitä. En siis pitänyt sitä lainkaan ikävänä paikkana. Mutta minä olenkin vähän omituinen, kun minusta sairaalatkin ovat viihtyisiä paikkoja.
Me käytiin tutustumassa vanhaan b-mielisairaalaan koulun kanssa aikoinaan eikä jättänyt kyllä huonoa kuvaa ollenkaan. Tosin laitosmainen tunnelma on aina sairaaloissa ylipäätään, mutta minusta oli ihan viihtyisä paikka luonnon helmassa ja valoisa sisältä. Kävimme myös kehitysvammalaitoksessa ja se oli kyllä mielestäni paljon ikävämpi ja jotenkin harmaampi ja karumpi paikka kuin tuo mielisairaala. Mutta tästä jo kauan aikaa siis.
Mulla ainakin jätti niin hirveät traumat, et ennemmin vedän ranteet auki, kun meen takas osastolle. Jos kuulisin, et joudun osastolle, hyppäisin jostain jyrkänteeltä tai ranteet auki.