Mokasinko itse oman imetykseni?
Vauvani on nyt 5 kk ja alussa varsinkin harmitti, kun en pystynyt imettämään, mutta ei enää, kun vauva kasvaa hyvin korvikkeellakin, eikä ole sairastellut. Mutta. Mietityttää vieläkin, mokaisnko itse imetykseni.... Synnytystä käynnisteltiin viikolla 38 diabeteksen takia. Ei käynnistynyt kunnolla, ja jouduin sektioon, enkä saanut vauvaa rinnalle, tosin ei en tiedä, olisiko maitoa tullut, kun rintani eivät yhtään kasvaneet, mutta muutamia tippoja tuli maito loppuraskaudessa. Vuorokauden päästä vauvan synnyttyä pääsin lastenosastolle, jossa vauva oli sokeritipassa vuorokauden. Vauvani oli rinnalla hetken ja sitten annettiin pullosta. Kertaakaan ei tuntunut, että maito olisi noussut, pientä kivistystä tuntui vähän ja rinnat koveni nännien ympäriltä. Mutta vauva alkoi aina huutamaan, kun oli rinnalla, vaikka ote oli hyvä, mutta ilmeisesti maitoa ei tullut tarpeeksi ja niin hoitajat toi aina pulloa. Koton en pahemmin enää edes yrittänyt, muutaman kerran poika oli rinnalla hetken, kunnes huusi niin paljon, että hain pullon..... vauva oli ehkä kahden viikon, kun en enää edes yrittänyt. Olisiko imetys voinut kuitenkin onnistua.... tämä pyörii nyt mielessäni usein...
Kommentit (17)
meillä ei osattu imeä ilman niitä.
että ei se onnistu, kun viereisellä sängyllä oli nainen, jonka rinnat oli omien sanojensa mukaan kaksinkertaistaneet kokonsa ja maitoa tuli paljon heti synnytyksen jälkeen. t. ap.
leikkauksessa ei hormonit ala hyrrätä luonnostaan, niinkuin alatiesynnytyksessä käy.
vauvahan kasvaa hyvin korvikkeella ja se on tärkeintä! =)
Oma lapseni syntyi keskosena enkä voinut imettää. Minulle sanotiin aika suoraan ettei kannat seitä tressatakkaan. Lapsi oppi pulllolle ja se tuntui hyvältä.. alkuunsa. Itse kuitenkin päätin kuitenkin vielä yrittää imettää vauvan kotiutuessa, vaikka lapsella oli ikää 4 viikkoa.
Otin yhteyyttä imetystuki-ihmeiseen joka sinnikäästi tsemppasi. Ensimmäiset 4 viikkoa meni kiikun kaakun maito nousi hiljalleen ja vain toiseen rintaan. Vauvan oleessa 2 kk siirryimme täysimetykseen...
Oat rintani ovat kokoa A- eikä selliata paisumusta tapahtunut koskaan , joita monet puhuvat. Loppujen lopuksi imetin 1v 9 kk.
Tässä jotain:
-rintojen koko, niiden kasvaminen raskauaikana ym seikat eivät korreloi millään tavalla maidontuotannon kanssa. AA-kuppilainen voi imettää onnistuneesti siinä missä G
-maito nousee keskimäärin kolmantena päivänä synnytyksestä. jos naapurilla nousee heti saman tien, kyse on lähinnä poikkeuksesta
-maidontuotanto tarvitsee käynnistyäkseen säännöllistä ja pitkäkestoista imemistä. silloin tällöin vähän yrittely ei yleensä riitä.
-lisämaidon antaminen alkuvaiheessa on kiistatta riski imetykselle, mutta ei suinkaan välttämättä pilaa imetystä. jos sitä tarvitaan lääketieteellisestä syystä, niin sitten tarvitaan - lapsen ruokkiminen on ykkösprioriteetti.
Et ole mokannut mitään. Lopeta asian miettiminen, sillä on turha itseään piinata ja vaikka jatkaisitkin miettimistä kukaan ei tiedä miten olisi mennyt vaikka jotain olisi tehty toisin. Teillä on nyt kuitenkin elämä siinä ja nyt ja siitä mennään eteenpäin; kohta vauva syö jo varsin monipuolista ruokaa. Ole onnellinen vauvasta ja äitiydestäsi äläkä pilaa oloasi turhilla paineilla niinkuin kovin moni tekee. Anna menneiden olla.
koitti kauan ja ihan kaikkea.. ei vaan tullut..
itselläni oli vaikeuksia maidon nousun kanssa sektion jälkeen, ja lisämaitoa annettiin, enkä pitänyt sitä ollenkaan huonona. Annoin vauvan kuitenkin aina imeä ennen maidon antamista, niin kyllä se oma maito siitä pikkuhiljaa sitten nousikin. Älä syyllistä itseäsi, se on turhaa.
että maito ei nouse heti rintoihin. Mulla menee pari päivää synnytyksen jälkeen ja vasta sitten nousee. Ja tarvitsee vauvan tai rintapumpun imemään.
Vaan äläpä murehdi, ehkä ensikerralla onnistuu tuokin. Nyt sinulla on ihana ja hyvinkasvava terve lapsi, onnea! :)
Vierailija:
että maito ei nouse heti rintoihin. Mulla menee pari päivää synnytyksen jälkeen ja vasta sitten nousee. Ja tarvitsee vauvan tai rintapumpun imemään.Vaan äläpä murehdi, ehkä ensikerralla onnistuu tuokin. Nyt sinulla on ihana ja hyvinkasvava terve lapsi, onnea! :)
Lastenosastolle joutminen on aina riski, vauva oppii niin nopeasti sille pullolle ja saattaa alkaa hylkiä rintaa. Eenkin ensimmäisen lapsen kanssa ei välttämättä uskalla ottaa äitinä omaa paikkaansa ja imettää rohkeasti, kun sitä maitopulloa kuitenkin ollaan koko ajan tyrkyttämässä.
Onnea vauvasta!
Varmasti olisit pystynyt imettamaan, jos olosuhteet olisvat ollet toiset ja olisit saanut oikeaa apua ja neuvoja. Imetyksen alkuunsaamiseen tarvitaan muutakin kuin pikku yrittelya silloin talloin eika rintojen koolla ole sen kanssa mitaan tekemista.
Asiaa on kuitenkin turha surra enaa nyt, onnea vauvasta sinulle!
Vauva oli 4 ensimmäistä päivää teholla (sektion jälkeen). Silti imetys onnistui. (kiitos siskoni, joka oli imetys ohjaaja) Sairaalan " neuvoilla" ja lisämaidon tuputuksella imetys ei varmasti olisi lähtenyt käyntiin. Minulla maito nousi 3 päivää vauvan syntymän jälkeen. sitä ennen maitoa ei paljoa tullut, MUTTA ensimaito on niin tuhtia tavara että vauvalle riittää sitä ihan vähäinen määrä.
Enää sinun ei kannata asiaa murehtia. Mutta vastaisuuden varalle (jos imettä haluat) kannattaa hankkia etukäteen tietoa imetyksestä. sairaalan " imetysohjauksella" voi heittää vesilintua!
Vauvallesi on varmaan annettu lisämaitoa alhaisen verensokerin tms. oikean syyn vuoksi. Kun maito ei sektion jälkeen nouse niin nopeasti, ei sinun maitosi riittänyt vauvalle siinä tilanteessa. Kun vauva taas ei imenyt rintaa, ei maito päässyt nousemaan.
Mutta turhaa mietit sitä enää, lisämaito on varmasti ollut ihan tarpeeseen ja seuraavalla kerralla olosuhteet imetykselle ja vierihoidolle voi olla suotuisammat.
Minutkin sektioitu ja maito nousi hitaasti. Hoitsut jaksoivat opastaa ja opastaa, imetin imetin ja imetin+ annoin vähän lisämaitoa. Lähti käyntiin vaikka mahdollisuudet epäonnistumiseen olivat otolliset. Mutta ap, ei kannata enää asiaa surra, pääasia että lapsi saa ruokaa ja kasvaa.
16:ei mulla ole sanomista sairaalan opastuksesta, hyvin neuvottiin ja tuettiin imetystä. Oma hoitaja vielä sattui olemaan perehtynyt imetystukeen.
kun silloin tällöin käydä kokeilemassa. mutta älä asialla enää mieltäsi vaivaa, siitä ei ole mitään hyötyä. pääasia että lapsi on saanut ravintoa, eikös joo?