Ilman kesätöitä, miten voisin saada töitä vielä kesäksi?
Olen jäämässä ilman kesätöitä ja pakko olisi saada jostakin töitä revittyä. Ikää alkaa olla lähemmäs 30, mutta koulutus on vielä kesken ja osaamista ei vielä ole omalta alalta. Teen töitä vuoden ympäri, mutta ilman opintotukea palkoillani ei elä. Opintotukea en voi nostaa kesältä, mutta kesällä on tarkoitus tehdä päättötyö valmiiksi/viimeistelyä vaille valmiiksi. Opintolainaa minulla on jo paljon, enkä haluaisi ottaa lisää, vaan säästää myöhempää varten. Lisäksi haastetta tuo se, että olen todennäköisesti joko masentunut tai uupunut tai molempia, minkä vuoksi kesätöiden hakemiseen en ole panostanut niin paljon, kun olisi pitänyt. Kesätyön vakiopaikkaanikin sain räpellettyä hakemuksen vasta äskettäin, hakuajan jo mentyä. Lisäksi myönnän, että kesäloman pitäminen houkuttelisi, sillä en lomaa yleensä pysty pitämään: työni kuukauden vuosiloma on aiempina vuosina mennyt kesätöissä.
Miten kannattaisi vielä yrittää poimia kesätöitä? Oletko työllistynyt joskus viime tipassa ennen kesää tai kesän aikana?
Kommentit (18)
Henkilöstöfirmojen kautta voi hyvinkin olla keikkoja lyhyelläkin varoitusajalla. Sinuna soittelisin näihin ja pyytäisin päästä käymään, jolloin on paremmat mahdollisuudet että keikkoja tarjotaan sinulle.
Kierrät ihan itse niitä lähiseutujen firmoja (pieniäkin), ja tarjoat itseäsi sinne ihan mihin vaan hommiin. Pikkufirmoilla ei ole aikaa, varaa ja mahdollisuutta kunnolliseen rekryyn, joten kysyjä on voittaja.
Huono alavalinta sinulla.
t. 2 vuotta AMK-opintoja takana ja tänä keväänä neljästä eri paikasta lähestyttiin minua oma-aloitteisesti ja tarjottiin kesätöitä, yhtäkään hakemusta en edes ehtinyt lähettää. Valitsin vain tarjotuista mieleisimmän.
Vierailija kirjoitti:
Mansikan poimintaan Suonenjoelle, tienaa ahkerana poimijana ihan mukavasti.
Ja saa olla ulkona.
Ei valitettavasti järkeä omassa tapauksessani, kun toisten töiden vuoksi oltava kotipaikkakunnalla (ts. tarkoittaisi toisen asunnon vuokraamista + matkakulut). -Ap
Kesätöitäpliis kirjoitti:
Voisi kokeilla! -Ap
Lainaus jäi, eli vastauksena henkilöstöfirmoihin liittyneeseen kommenttiin. -Ap
Vierailija kirjoitti:
Kierrät ihan itse niitä lähiseutujen firmoja (pieniäkin), ja tarjoat itseäsi sinne ihan mihin vaan hommiin. Pikkufirmoilla ei ole aikaa, varaa ja mahdollisuutta kunnolliseen rekryyn, joten kysyjä on voittaja.
Juu, luonnollisestikaan en ajattele, että joku toinen ne työt hankkii minulle, vaan itse ne on totta kai hankittava. Voisi kokeilla tätäkin, mutta se vain, kun taitoja ei oikein ole moneenkaan juttuun.
Vierailija kirjoitti:
Huono alavalinta sinulla.
t. 2 vuotta AMK-opintoja takana ja tänä keväänä neljästä eri paikasta lähestyttiin minua oma-aloitteisesti ja tarjottiin kesätöitä, yhtäkään hakemusta en edes ehtinyt lähettää. Valitsin vain tarjotuista mieleisimmän.
Mitä alaa opiskelet? :D Omankin alan pitäisi olla ns. tulevaisuuden ala, mutta jos ei ole taitoja vielä, vaikea saada töitä. Hyvistä osaajista pula alalla. -Ap
Ja kuitenkin tänäkin kesänä tuhannet lukiolaiset saavat kesäksi töitä. Ei taida heilläkään olla mitään erityisiä osaamisia hallussaan?
Vierailija kirjoitti:
Ja kuitenkin tänäkin kesänä tuhannet lukiolaiset saavat kesäksi töitä. Ei taida heilläkään olla mitään erityisiä osaamisia hallussaan?
Lukiolaiset todennäköisesti saaneet jo töitä. Nyt on kuitenkin pian jo kesäkuu.
Hae töitä siltä alalta, mitä opiskelet. Ethän sinä muuten saa siitä kokemusta.
Noin iäkkäälle ei ihan helposti löydy, valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Noin iäkkäälle ei ihan helposti löydy, valitettavasti.
En kyllä pitäisi itseäni iäkkäänä. -ap
Moi,
jos et halua tietein tahtoen omalle alallesi, niin hae esimerkiksi Baronan ja Alten jne. henkilöstöfrimojen kautta, näistä yleensä pääsee simppeleihin tuotannontöihin ja monissa paikoissa on nimenomaan haettu 1-3kk kesätöihin.
On myös monia muitakin, mutta itse tekniikan alalla työskentelevä 27v ja 2017 valmistunut, tiedän nämä firmat ainakin. Kyllä töihin pääsee, kun ei rajaa sitä nyt pelkästään työpaikkoihin missä lukee kesätyö, koska ne alkavat olla jo kiinni. Voit ihan yhtähyvin hakea "töihin" ihan vaan kesänajaksi.
Tuollahan on vaikka kuinka paljon avoimia työpaikkoja simppeleihin hommiin joihin ei vaadita papereita. Ei se että kesä on alkanut tarkoita, ettet pääsisi töihin.
powerglide kirjoitti:

Kiitos paljon, tässä oli monia hyviä vinkkejä! -ap
Pojalla alkoi tänään työt. Kaksi viikkoa sitten ei ollut edes tietoa paikasta. Vuokrafirman kautta, mutta ihan kunnon firmassa tekee työtä ja kokoaikaisena. Hänellä on kyllä pitempi sopimus kuin kesän, mutta kesän jälkeen jatkaa osa-aikaisena opintojen ohessa jos kaikki menee hyvin.
Mansikan poimintaan Suonenjoelle, tienaa ahkerana poimijana ihan mukavasti.
Ja saa olla ulkona.